[1. Osoitin lainauksella vain sen, että Raamattu kertoo paljon tunteista ja kokemuksistakin, vaikka väitit toisin. Otin esille vain yhden kohdan. Mitään muuta tarkoitusta sillä ei ollut. Provosoiduit aivan turhaan.
2. Ihminen on kokonaisuus. Tunteet kuuluvat ihmisyyteen. Ihminen ilman tunteita ei olisi ihminen. Pietistit (jos tarkoitat sillä tämän päivän herännäisyyttä) eivät ole ihmisinä erilaisia kuin muut. Tunteet tulevat ja menevät. Niiden varaan ei hengellistä- eikä elämää sinänsä rakenneta.
Lars Mikael
En minä oikeastaan tarkoita pietisteillä varsinaisesti tämän päivän herännäisyyttä koska tämän päivän herännäisyys on jo aika kaukana entisestä ja mielestäni parempaan suuntaan. Entisaikojen herännäisyys sensijaan (jota olen ymmärtänyt sinun ihannoivan) oli pietismiä puhtaimmillaan ja ratkaisukristillisyyttä rajuimmillaan. Uskon että mikäli näitä 1700-1800 lukujen "herätysliikkeitä" ei olisi koskaan tullut, maassamme paljon useampi uskaltaisi mennä kirkkoon ja lausua isämeidän-rukousta! Herätysliikkeistä ei tullut mitään hyvää. Ne toivat pysyvästi suomalaiseen kristillisyyteen
uskovaisen mitan johon olisi pyrittävä ollakseen "oikea" kristitty.
Sitten niistä kokemuksista; -myönnän toki ettei ihminen ole tunteeton olento ja että uskonasioihinkin niillä on merkitystä. En yritä sanoa että
pitäisi olla tunteeton! . Toinen juttu on miten tunteiden annetaan vaikuttaa uskoon ja kristillisyyteen. Tässä tulee se mistä olemme eri mieltä! Sinun kirjoituksiasi seuraamalla on saanut kuvan että koetat ikäänkuin puolustaa tunteellisuutta sillä tavalla että kristillisyyttä eletään tunteiden kautta ja kääntäen saa kirjoituksistasi mielikuvan että mikäli kristillisyyttä ei eletä tuntemisten kautta, on jotakin pielessä. Vaikka sanot ettet perusta tunteille, minkä jollain tavalla uskonkin, -et ehkä huomaa kuinka samalla jatkuvasti tuot esille kristillisyyden mallin jossa tuntemiset ovat jotenkin tavoiteltava asia. Näin ainakin teksteistäsi helposti ymmärtää.
Mielestäni se on sekä yleisesti että yksilön kannalta vahingollista. Raamattu ei tunne kokemuskristillisyyttä vaikka se kokemukset tunteekin. Raamattu ei ihannoi kokemisia eikä esitä tuntemisia tavaksi elää kristillisyyttä henkilökohtaisesti!
Kun olen koettanut omalta osaltani tuoda esille tätä asiaa siksi, että kaikki saisivat uskoa vapaasti;- nekin jotka eivät pysty puristamaan ulos kokemisia, -sinä olet puuttunut suunnilleen joka toiseen sanomiseeni jollain näennäisesti vastustavalla raamatunsanalla tai mielipiteellä. Totta kai saat ilmaista mielipiteesi eihän siinä mitään, mutta kannattaisi miettiä vähän omiakin sanomisiaan ennenkuin alkaa opettamaan muita tai syyttämään "riidanhaastamisesta". Olen siis itse käynyt läpi melkoisen pitkän vaiheen kokemus/ratkaisu/pietisti/pyrkimys-uskonnollisuuden parissa ja tullut näkemään että se on sairastuttavaa ja outoa. Ei ole kyse pelkästään joistain "ylilyönneistä" vaan koko systeemi perusteiltaan on läpimätä, perusteista alkaen. Tosin pietismin juuriin on jo niin syvästi syöpynyt nuo käsitykset ettei niihin ihastunutta ihmistä saa tajuamaan/näkemään asianlaitaa ennenkuin tapahtuu jokin henkilökohtainen romahtaminen. Tosin on paljon niitä jotka jaksavat itsensäpettämisessä läpi elämänsä. Jos on rehellinen itselleen ja Jumalan edessä, näkee väistämättä pietismin ja kokemuskristillisyyden perinpohjaisen mädännäisyyden. Joka ei sitä näin näe, ei vielä ole tullut tuntemaan itseäänkään. Minä näen aina punaista kun kokemuksellisuutta/kokemuksia tyrkytetään tai esitellään ikäänkuin hyvinä asioina. Raamatun mukainen kristillisyys on vakaata totenapitämistä ja asiaintilan myöntämistä sydämessään.
Pena (?) kirjoitit että koemme asioita eri tavalla. Totta, mutta mietitääs mikä rooli yksilön uskonkäsityksen muodostumisessa on sillä että 80% kaikesta uskonnollisesta tiedosta ja uskomisen roolimalleista tulee herätysliikkeiden, kokemuskristillisyyden ja pietismin kautta. Ihminen joka ei tiedä mitään, nielee kaiken osaamatta arvostella. Äänekkäimmät "uskovaiset" ovat aina herätysliikkeiden mannekiineja. Heidän tarjoamansa tieto ja malli on se jossa tuntemiset ovat ehto tai ainakin vähintään tarvittava asia tllakseen kristityksi. Missä tahansa kuulet kristillistä saarnaa, kuulet samalla aimo annoksen kristillisyyteen integroitua kokemus-saastaa. Onko sitten enää ihmeteltävää että on niin paljon uskonsa kanssa rikkimenneitä ja niitä jotka eivät koskaan usko täyttävänsä mittaa? Miksei kukaan tunnu ymmärtävän mikä merkitys näillä asioilla on? Mielstäni ei ole kysymys pelkästään siitä että olemme erilaisia.
Kirkko tekee omalla hiljaisella tavallaan hyvää ja arvostettavaa työtä, ei vaadi kokemuksia eikä painosta ketään mihinkään muottiin. Jos oliskin niin että kirkolla olisi maassammemonopoli uskonnon harjoittamiseen, olisi asiat edes joltisenkin oikealla tolallaan ja saataisiin edes hurjimpia herätysliikkeitä hillittyä.
