Ihmisen osuus pelastuksessa

[Riitta-mummi]

Armon kokemisessa olen Sannelin kanssa samaa mieltä. Ja korostan edelleen että armo on meille annettu tähän ajalliseen elämään.

Mutta pelastus? Mitä tehdä kun ennaltamääräämisoppi tulee vastaan joistakin Raamatun kohdista. Tai ainakin ne sanat saavat niin ajattelemaan.
Olen päättänyt olla paljon sitä ajattelematta, etenkin oman pelastusvarmuuden tutkailua.

Jyvät talteen, akanat tuleen. Vuohet ja lampaat, ja monta muutakin kohtaa.

[Jampe]

Mää kuvittelisin että kyse ei ole armon odottamisesta vaan armon tuntemisen odottamisesta. Jos koko elämä kaiken suhteen on ketutukseen asti pelkkää epäilyä - alkaen siitä, saanko tänään ruokaa ja päättyen siihen, onko Jumalaa ja rakastaako Jumala minua - niin on se nyt aika hienoa jonakin pienenä hetkenä ymmärtää, että minutkin on armahdettu. EI OLE MITÄÄN KOKEMUSTEN KERJÄÄMISTÄ, niin kun varmasti heti paukautat takaisin... Vaan oikeasti edes hetkellinen rauhan ja kelvollisuuden tunne on aikamoinen helmi ihmiselle, joka ei tiedä ollenkaan, riittääkö tammikuun opintotuki ens perjantaihin asti ja missä päin Suomea asuu ja mitä tekee vajaan vuoden päästä. Entä sitten ihmiselle joka joutuu leipänsä petäjästä repimään?

Arvasin, että Sanneli iskee hampaat kohta minun niskaan.  Eikö sitten voisi ajatella niin, että on vapauttavaa kun ei TARVITSE tuntea mitään?  Eikö voisi ymmärtää tuota hyväksytyksi tulemista siitä yleisestä, kaikkia koskettavasta armosta?  Vai eikö siinä ole kyllä kun pitää kokemustakin vielä odottaa?

Väittäisin että kokemuksen haikaileminen (olkoon kuinka viatonta hyvänsä) tekee ihmisen aina lopulta onnettomaksi sillä siitä seuraa että silloin kun ei koe mitään, ei tunne itseään myöskään hyväksytyksi. Parempi on yrittää olla kokematta mitään ja ottaa hyväksytyksi tuleminen sekä armo sieltä missä se OIKEASTI on tarjolla eli Golgatalta!  Silloin ei tarvitse odotella eikä kuvitella mitään..."jospa se mitä koin, -olikin vain omaa mielikuvitustani...?"  Vaikkei kokisi ikimaailmassa yhtään mitään niin yhtä suuresta armosta on osallinen!  Muuta todellista lohtua ei ole. Ei kannata ripustautua itseensä sillä kaikki kokemiset ovat aina väistämättä subjektiivisia.

[Jampe]

Mitä tehdä kun ennaltamääräämisoppi tulee vastaan joistakin Raamatun kohdista.

Minä en ajattele koko asiaa. Se ei ole koskaan minua kiusannut. On kyllä monia muita asioita jotka kiusaavat mutta tämä ei.  Ei siinä minusta mitään kummallista ole että Jumala tietää edeltä käsin kuka pelastuu ja kuka ei, mutta miksi meidän tulisi painiskella sen asian kanssa. Emme pääse puusta pitkään.

[Sanneli]

Arvasin, että Sanneli iskee hampaat kohta minun niskaan.

 

Eikö sitten voisi ajatella niin, että on vapauttavaa kun ei TARVITSE tuntea mitään?

Niinhän mää just sanoin    Että kun noin yleensä joutuu ahdistumaan siitä että tilillä on 12 euroa rahaa, opinnäytetyö ei valmistu tekemättä, ei ole pienintäkään haisua siitä missä on vuoden päästä tähän aikaan ja mitä tekemässä, ei oikein tajua Jumalaa eikä tiedä esittääkö toiset vaan tykkäävänsä mutta kääntävät selän jos tapahtuu jotain, sillon on aika loistavaa olla se hetki tuntematta yhtään mitään ahdistusta ja väsymystä ja epäluuloja, ymmärtää vaan olevansa ihan oikeesti armahdettu vaikka elämä kuinka potkis päähän.

[Jampe]

 Että kun noin yleensä joutuu ahdistumaan siitä että tilillä on 12 euroa rahaa, opinnäytetyö ei valmistu tekemättä, ei ole pienintäkään haisua siitä missä on vuoden päästä tähän aikaan ja mitä tekemässä, ei oikein tajua Jumalaa eikä tiedä esittääkö toiset vaan tykkäävänsä

Tulet vielä elämän varrella huomaamaan että nuo ovat hyvin pieniä murheita. Suurempia on tulossa.

Mutta asiaan; homma siis menee siten että koska elämä potkii päähän ja siitä tulee murheellinen olo, niin lääkkeeksi tähän murheellisuuteen sitten enkelikokemus tai ihku flow- hetki... Kaikki kunnia tällekin tavalle käsitellä ongelmia mutta itse pitäisin parempana vaihtoehtona ensin selvittää ne maalliset ongelmat ja katsoa voiko niille tehdä jotain. Yleensä voi. Olen ollut niin toivottomassa tilanteessa että arkielämän pikkupikku murheet ovat leikkiä niihin verrattuna, -silloinkin oli jotain tehtävissä. Ja jos mitään ei oikeasti enää voi niin sitten se taitaa olla menoa. Siihen ei enää auta mikään.

Maallisiin murheisiin ja ongelmiin ei auta hengelliset harjoitukset vaan ne on hoidettava maalaisjärjellä ja maallisin asein. Hengellisiin ongelmiin taas autta parhaiten kun ei ala liikoja tunteellistamaan asioita vaan ottaa Golgatan tapahtumat kylmänä faktana ja luottaa niihin ikäänkuin tehtyyn päätökseen. Luther sanoi että masennukseen paras lääke on tehdä työtä ja olla toisten ihmisten seurassa. (ei siis enkelihetki)  Minusta aika hyvä neuvo!

[Sanneli]

Vaikuttaa vähän siltä että Jampen tekstissä ja rivien välissä oli muutamia perättömiä väitteitä, jotka avaan tähän ennen kuin kettuunnun moisesta päänaukomisesta liikaa.

1. Pidän opinnäytetyötä jonakin elämän vaikeimpana tehtävänä ja suhtaudun tulevaisuuteen kerta kaikkiaan toivottomasti.
2. Nk. armonvilaus on millon tahansa halutessa purkista poimittava lääke ahdinkoon, jota pitää jatkuvasti tavoitella.
3. En tee asioideni eteen mitään, elän vain hyvien fiilisten varassa.
4. Asioiden puolesta ei saa rukoilla vaan ne pitää hoitaa maalaisjärjellä.
5. Hengellisyyteen ei saa kuulua minkäänlaisia tunteita.
6. Olen masentunut.

[Sanneli]

Viisi ystävystä oli lähtenyt aamulla varhain retkelle luontoon. Kun he olivat hetken aikaa kävelleet, he huomasivat, kuinka armon aurinko nousi kirkkaana. Lestadiolainen arveli auringon loistavan vain hänelle ja hänen perheelleen. Körtti ja Rukoilevainen häikäistyivät auringon loisteesta. Rukoilevainen asettui polvilleen ja käänsi katseensa maahan; näin hän välttyi sokaisevalta loisteelta. Körttikään ei uskaltanut katsoa aurinkoon, vaan katseli sen sijaan maahan ja ilahtui aina, kun näki auringon heijastuvan kiiltävästä kivestä tai vesipisarasta silmiä polttamatta. Evankelisella oli mukanaan aurinkolasit. Hän laittoi ne päähänsä ja hämmästeli toisten konttausta, aurinkoahan oli oikein mukava katsella. Viidesläinen rakastui auringon loisteeseen ja lähti seuraamaan sitä maapallon toiselle puolelle auringon laskiessa. Matkalla hän innoissaan kertoi valosta vastaantuleville. Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia!

[Pyryharakka]

Tätä ketjua lukiessani tuli mieleen ajatus, että parannuksen teko on tärkeä täällä elämisen takia, ei pelastumisen takia. Siis jotta meillä olisi täällä yhdessä eläminen inhimillisempää, olis hyvä tehdä parannus ja elää niinkuin Jeesus meitä opettaa.
Itse taivaaseen pääsyn kannalta, ei parannuksen teko ja hyvien töiden teko ole olennaista. Eikö siitä kerro Jeesuksen vertaus palkatusta työvoimasta. Toiset teki töitä koko päivän, toiset puoli päivää, viimeiset tunnin ja kaikki saivat saman palkan. Eikä ristin ryövärikään ehtinyt tehdä hyviä tekoja ennen kuolemaa.

Pelastus saadaan lahjana. Sitä ei kai kukaan ole ketjussa maininnut, ettei lahjaa ole pakko ottaa vastaan.

[Jampe]

Vaikuttaa vähän siltä että Jampen tekstissä ja rivien välissä oli muutamia perättömiä väitteitä, jotka avaan tähän ennen kuin kettuunnun moisesta päänaukomisesta liikaa.

1. Pidän opinnäytetyötä jonakin elämän vaikeimpana tehtävänä ja suhtaudun tulevaisuuteen kerta kaikkiaan toivottomasti.
2. Nk. armonvilaus on millon tahansa halutessa purkista poimittava lääke ahdinkoon, jota pitää jatkuvasti tavoitella.
3. En tee asioideni eteen mitään, elän vain hyvien fiilisten varassa.
4. Asioiden puolesta ei saa rukoilla vaan ne pitää hoitaa maalaisjärjellä.
5. Hengellisyyteen ei saa kuulua minkäänlaisia tunteita.
6. Olen masentunut.

Liiallista asioiden kärjistystä.

[mt]

Luen juuri tutkimusta, jossa kuvataan samantyyppisiä keskusteluja. Ne tosin käytiin 1800-luvun puolivälissä Satakunnassa. Paljon on muuttunut, mutta paljon on pysynyt myös samanlaisena.

Samana on pysynyt etenkin se, että kiistakumppaneiden on vaikea ymmärtää toisiaan. Tämä ei ole kummallista, pikemminkin luonnollista, kun ottaa huomioon, että:

1. Ihmiset ovat henkiseltä rakenteeltaan, temperamentiltaan, reagointitavoiltaan jne. erilaisia. Elämänkokemuksetkin vaikuttavat.

2. Ihmiset ovat henkisessä ja hengellisessä kehityksessään eri vaiheissa. Hengellisen kehityksen vaiheisiin voi tutustua lähes kenen tahansa uskonnollisen persoonallisuuden elämäkerrassa. Useimmat voinevat ikäihmisinä todeta, että hengellisyys ei seitsemänkymppisenä ole ihan samanlaista kuin 15-kesäisenä.

3. Hengellisen kehityksen vaiheet ovat erilaisia. Yksi on saanut nuorena ylitsevuotavaisen hernhutilaissävyisen tunnekokemuksen, toinen käynyt jumalanpalveluksessa joka sunnuntai, kolmas on aloittanut pietistisellä kilvoittelulla, neljäs kokenut havahtumisen pitkän penseyden jälkeen keski-iässä, viides astunut eteen telttakokouksessa ja kuudes istunut sitkeästi körttiseuroissa nuoresta pitäen. Ja nämä olivat vain lähtökohtia. Kirkkohistoriasta tunnetaan tapauksia, joissa tunnekylläisyydestä siirrytään pietistiseen ankaruuteen, ankarasta parannuksenteosta evankeliseen vapauteen ja niin edespäin.

4. Ihmiset käyttävät keskustelussa erilaisista traditioista juontuvia käsitteitä. Vaikka sanat ovat samoja, niiden merkitysvivahteet poikkeavat toisistaan.

5. Ihmiset tarkastelevat asioita eri näkökulmista. Siinä missä toinen analysoi asiaa koulutetun systemaatikon työkaluin, toisen näkökulma on sielunhoidollinen. Maallisena (ei suoraan sovellettavana analogiana) esimerkkinä voisi olla tietokoneohjelma, jonka hyvyyttä toinen arvioi ohjelmointi- ja tietoturvateknissen laadun perusteella ja toinen käyttöliittymän kannalta. Kumpikin näkökulma on relevantti, mutta arviot voivat olla aivan erilaiset.

Kun näillä edellytyksillä ryhdytään kylmiltään keskustelemaan, ei ole ihme, että keskustelu polarisoituu, kehittyy keskustelusta väittelyksi, jossa osoitetaan keskustelukumppanin argumentaatiosta heikkoja kohtia tai virheitä.

Tällaisista syistä kirkkojen väliset oppikeskustelut ovat pitkällisiä prosesseja. Niissä kumpikin osapuoli koettaa - näin ainakin toivon - ensin päästä ymmärrykseen toisen osapuolen ajattelutavasta. Vasta sen jälkeen voidaan katsoa, missä asioissa löytyy yhteistä ja millä käsitteillä siitä voidaan yhdessä puhua.

Epäilen, että Suomenkin kirkkohistoriassa monet kiistat rakentuvat enemmän tällaiselle ohipuhumiselle kuin varsinaisille fundamentaalisille erimielisyyksille.

Mt

P. S. Edellä oleva kirjoitus kuvaa asiaintilaa yleisesti eikä siinä viitata tähän sen paremmin kuin muihinkaan Körttifoorumin viestiketjuihin, yksittäisistä kirjoittajista puhumattakaan.

[Sanneli]

Liiallista asioiden kärjistystä.

...jota ei tarvittais jos viitsisit pitää turhat ad hominemit pääsi sisällä.

[Pyryharakka]

Kiitos mt! 

[Riitta-mummi]

Kiitos mt, ilmaisit täsmällisesti sen mitä minäkin kuin hapuillen olen yrittänyt tavoittaa näissä meidän foorumin erilaisissa näkemyksissä.

Jos kirkotkin ovat näin vajavaisia keskusteluissaan, saamme mekin olla. On oikein olla sitä mitä olemme.

Joskus kyllä vanhin ja nuorin saattavat olla yksimielisiä vaikka oma tie on kummaltakin kesken.   

[Jampe]

Tämän ketjun voisi otsikoida paremmin: "Ihmisen orjuus pelastuksessa".

[vanha lihava mies]

"Ihmisen orjuus pelastuksessa".

... ja Kuningas on Kuningas ja Hänellä on valta ja voima iankaikkisesti.
Niin...ja kunnia kuuluu Hänelle, ei meille.

ps. Mutta Hän on luvannut päästää meidät orjuudesta, näin minä uskon.