Ihmisen osuus pelastuksessa

[Pena]

Körttiläinen ajatus taitaa olla se, että syntisen on kärsivällisesti odotetava, että armo lahjoitetaan hänellekin. Omin luvin kaapattu armo muuttuu omavanhurskaudeksi ja kääntyy lopulta ahdistukseksi.

Tuohon kärsivällisyyteen kuuluu ymmärtääkseni luottamus siihen, että Jumala sen armon ajallaan antaa, koska on luvannut näin tehdä.

Tuttavalla armolla tarkoitetaan kai tuntua siitä, että kuuluu se minullekin.

[Sanneli]

"Mies lähti kylvämään.
Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät.
Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti,
mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta.
Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan.
Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää."

"Kuulkaa siis, mitä vertaus kylväjästä tarkoittaa.
Aina kun joku kuulee sanoman valtakunnasta eikä ymmärrä sitä, tulee Paholainen ja sieppaa pois sen, mikä hänen sydämeensä on kylvetty. Tätä tarkoittaa tien oheen kylvetty siemen.
Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa sitä, joka sanoman kuullessaan heti ottaa sen iloiten vastaan
mutta joka kestää vain hetken, koska häneltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, hän luopuu kohta.
Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen.
Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen. Nämä ihmiset tuottavat satoa: kuka sata, kuka kuusikymmentä, kuka kolmekymmentä jyvää."
(Matt. 13:3-8, 18-23)

Minusta siihen, millainen maaperä itse on, vaikuttaa kuten nyt kaikkeen muuhunkin perimä ja kasvatus/omat kokemukset. Minkäs sille sitten teet? Tietysti se auttaa, että suhtautuu asioihin avoimesti eikä sillä ennakkoasenteella että toi on ihan jostain revittyä. Mutta en puhuis mistään vastaanottamisesta... Ei nuo pellotkaan ollu siemeniä pois sylkemässä.

Kun armon vastaanottamisesta puhuttiin niin ei sillä minusta oo "uskoontulon" kanssa oikeen mitään tekemistä. Armon vastaanottaminen on sitä, että ymmärtää lopettaa omien tikapuiden rakentamisen (siis omien tekemisten väkertäminen kauniin tosiuskovaisen kiiltokuvan rakentamiseksi) ja antaa Jumalan kantaa...

[Pirska]

Olen sanonut varmaan ennenkin, että Sanneli on viisas nuori nainen. 

[Jampe]

Körttiläinen ajatus taitaa olla se, että syntisen on kärsivällisesti odotetava, että armo lahjoitetaan hänellekin. Omin luvin kaapattu armo muuttuu omavanhurskaudeksi ja kääntyy lopulta ahdistukseksi.

Minusta kumpikin vaihtoehto ylläolevista on väärä. Tai sanotaanko niin, etten miellä kumpaakaan noista oikeaksi.

Perustelu:  Ensinkin tuo "odottaminen" ei ole mitenkään tarpeellista. "Odottamisen" juuret juontavat pietismiin jonka ideana on, että armon saaminen pitäisi tuntea konkreettisesti eli ikäänkuin pystyä määrittämään ajankohta jolloin "sai" armon.  Jos kerran ajatuksena on odottaminen niin tätähän se tarkoittaa.

Odottaminen ei ole tarpeellista eikä edes kristillistä koska on järjetöntä odottaa jotain sellaista mikä on jo annettu! Se on aivan sama kun juutalaiset odottavat vielä Vapahtajaa. Armo annettiin n. 2000 vuotta sitten konkreettisesti ja kertaheitolla. Muuta "osakeantia" ei ole eikä tule. On järjetöntä odotella sitä kun se meitä jo koskee kaikin puolin.

Tästä päästäänkin näppärästi sen harhaluulon kitkemiseen, jonka mukaan meillä olisi jotain "omia" tai "henkilökohtaisia" armoja. Sellaisia ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule.  On vain yksi yhteinen, koko maailmaan sisäänsä sulkeva armo joka koskee kaikki ihmisiä yhtä lailla ikään, uskontoon, taustaan, sukupuoleen, rotuun tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Se on annettu JO, -mitä sitä enää odottelemaan? Hullu mies/nainen odottelee sellaista mikä on jo!

Emme me kukaan sitä armoa "omista", emmekä saa "omaisuudeksemme" jota saisimme hallita.  Armo tulee ylhäältä kuin sade, ei sitä ole järkeä edes yrittää varastoida koska varastoituna vesi pilaantuu. Joka aamu on armo uus.

Armoa ei voi "kaapata", "varastaa" tai "ottaa omin luvin". Sellaista ei voi varastaa joka on sinulle jo annettu eli paremmin sanottuna julistettu, vapauttava tuomio on julistettu.  Ei armo ole mikään tavara jota otetaan tai ollaan ottamatta vaan se on juridinen fakta, vapaaksi julistaminen!

Tosiasiallisesti ja tarkemmin tutkittuna armon "odottaminen" on pelkkää verhottua omavanhurskautta.

Tuttavalla armolla tarkoitetaan kai tuntua siitä, että kuuluu se minullekin.

En ole varma, mutta epäilen että sana "tuttava" juontuu vanhanaikaisesta tavasta sanoa: "tunnettava" eli tuntuva. Looginen asiayhteyden tarkastelu sekä sen huomioon ottaminen että ko. termiä on viljelty voimakkaan pietistisessä liikkeessä, viittaa siihen että termillä tarkoitetaan tuntuvaa/tunnettavaa armoa eli suomeksi: kokemista.  Samaa "kokemista" ihannoidaan nykyään esim. vapaissa suunnissa, karismaattisuudessa ja vaikkapa viidesläisyydessä. Pidän vahingollisena tuollaisten termien viljelemistä.

[onesimus]

Kun armon vastaanottamisesta puhuttiin niin ei sillä minusta oo "uskoontulon" kanssa oikeen mitään tekemistä. Armon vastaanottaminen on sitä, että ymmärtää lopettaa omien tikapuiden rakentamisen (siis omien tekemisten väkertäminen kauniin tosiuskovaisen kiiltokuvan rakentamiseksi) ja antaa Jumalan kantaa...

Näyttää siltä, että kaikkia "kaanaankielen" ilmaisuja voidaan ymmärtää eri tavoin. Kun mainitsit "uskoontulon", niin sekin merkitsee eri ihmisille eri asioita. Näen ainakin kaksi vaihtoehtoa: 1. Se, että minusta (itsessäni) tulee jotain, 2. Se, että minusta (itsestäni) lakkaa tulemasta jotain. Nämä vaihtoehdot tulevat oivallisesti erille Jeesuksen kertomuksessa fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Valitettavasti uskoontulo mielletään usein juuri tuoksi ensimmäiseksi.

Minusta tuossa lopussa oleva lihavoitu sana antaa kuvaa aitoa uskoontuloa. Sehän on ihan sama kuin 2. Kor. 5:20: "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."

[Jampe]

Osasit varmaan olettaa kysymystä: miksi kaikki eivät tule armosta osalliseksi?

Jos ymmärrettäisiin että ihminen ei "tule" armosta osalliseksi, vaan ON JO, niin ylläolevan kaltaiset kysymykset kävisivät turhaksi. On harhakuvitelma luulla että armosta tulee vielä uusia osakeanteja kun Yksi Suuri Osakeanti on jo jaettu ja jokainen on siitä osallinen testamentin perusteella. Te odotatte suu auki taivasta kohti että sieltä lirutettaisiin jotain mutta se on hullun hommaa. Jos ei Golgatalla 2000 vuotta sitten julistettu armo riitä/kelpaa vaan odotellaan vieläkin suu auki taivasta khti että sinne lirutettaisiin jotain ihmeellisempää ja "henkilökohtaisempaa" niin se jos mikä on Jumalan pilkkaamista ja armon halveksimista.

Pitäisi turvautua Golgatan kallioon joka perustettiin jo ennen syntymäämme eikä suu riettaasti aukaistuna naukua jotain ihmeellisempää.

Onko Raamattu kirjoitettu turhaan kun tätäkään asiaa ei tahdota uskoa?

[Riitta-mummi]

Miksi se toinenkin ryöväri ristillä ei päässyt paratiisin samaan aikaan sen toisen kanssa Jampe?

[Jampe]

Miksi se toinenkin ryöväri ristillä ei päässyt paratiisin samaan aikaan sen toisen kanssa Jampe?

Miksi kysyt? Kerro se, niin voidaan keskustella asiasta joka tämän kysymyksesi takana piilee.

[Riitta-mummi]

YV tulee.

[Jampe]

Koska vastausta ei näköjään tule, niin salli minun arvata:  Sinä luulet minun tarkoittavan sanoa että kaikki pelastuvat.  Enkö olekin oikeassa?

Tästä on minua täällä ennenkin syytetty, mutta vastaan kuten olen aiemminkin vastannut että ei armo ole synonyymi sanalle pelastuminen. Ei ole meidän asiamme pohdiskella kuka pelastuu, kuka ei. Ei edes ristin ryövärin kohdalla. Emme saa mennä tekemään johtopäätöksiä kenenkään taivaaseen pääsemisistä tai pääsemättömyyksistä.

Mutta armo ei siis ole synonyymi sanalle pelastuminen.  Jos pystyttäisiin lakkaamaan pohtimasta kuka meistä pääsee taivaaseen, niin voisi olla enemmän aikaa ja energiaa miettiä sitä että mitä se tarkoittaa kun armo koskee kaikkia.  Onko se todella niin kauhean paha asia että armo on kaikille?  Raamatussahan sanotaan että "Jumala sovitti itsensä maailman kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"

Eikö se tarkoita kaikki ihmisiä tuo "maailman kanssa"?  Kenet sinä Riitta, tai joku muu sulkisitte siitä ulos?  Onko teillä todella papua sanoa ettei armo koske kaikkia yhtäväkisesti?  Vai kiusaako se ajatus sen takia että meissä on luonnostaan vanhemman veljen asenne että kun mekin ollaan päivän kuorma ja helle kannettu niin ehei! -et sinne kyllä sinäkään ILMAISEKSI tule!  Siksikö se on nin vaikea ja vastenmielinen ajatus että armo kuuluu kaikille?

Vai onko siinä takana se, että on kertakaikkiaan ihan P-A-K-K-O saada ahkeroida sen kimpussa kuka pääsee taivaaseen "ja jos kerran armo on kaikille niin kaikki pääsee taivaaseen ja sehän ei käy päinsä" ?  Ei armo ole synonyymi sanalle pelastuminen(^ 10* 100000000000000000).  Ettei tarvitsisi sanoa tuota moneen kertaan niin laitoin siihen lauseen perään potenssimerkinnän.

Mehän emme vain tiedä kuka pääsee ja kuka ei pääse eikä tarvitsekaan tietää mutta kyllähän me sen tiedämme että armo kuuluu ihan kaikille hinduista lähtien. Se on varma asia. Edellisessä viestissäni sanoin että armoa ei voi ottaa tai olla ottamatta.  me olemme kuin kuiva eloton maa ja armo on kuin sade joka siihen lankeaa.  Mitäpä me siinä teemme armon "vastaan ottamiseksi"?  Me särvimme sen janoisina sisäämme tai oikeastaan se tunkeutuu, imeytyy sisäämme painovoiman vaikutuksesta ja kostuttaa ja tekee eläväksi. Jumala antaa sataa pahoille ja hyville ilman erotusta. Niin kauan kuin armon  aika on. Sitten se loppuu. Armo on kaikille, ihan kaikille!

[Jampe]

Joku kai pelkää tässä iänikuisessa kiistassa että ei pidä puhua armosta kovin laveasti ja kovaäänisesti ettei kukaan vaan erehdy luulemaan että sitä nyt niin vaan armosta tullaan osallisiksi. Ehei, ensin pitää työskennellä, pitää olla henkisiä valmistuksia kuten kipua, vaivaisuutta, syntien tuntemista jne.  Ollaan aika hiljaa vaan ettei kukaan meidän takiamme ryhdy armon varkaaksi ja kaappaa sitä itselleen ilman ansioita...  -sanotaan että nojoo-, kuuluukin se kaikille mutta...mutta... ja niin ollaan taas vaatimassa jotain.

Mihin lahja jäi?

Paavali lähetettiin julistamaan evankeliumia. Mitäs ne enkelit siellä kedolla julistivatkaan? Teille on tänä yönä syntynyt Vapahtaja joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa!

Paavo moitti Fredrikiä siitä että aikoi "yllättää" sanankuulijat armon tulvalla, kaatamalla heidän päälleen niin paljon armoa että he tukehtuisivat siihen. Paavo erehtyi. Jumala yllätti meidät armolla ja lähetti enkelit kertomaan ilosanomaa paimenille kedolla.

Kukapa olisi osannut tällaista odottaa?

[onesimus]

Mutta armo ei siis ole synonyymi sanalle pelastuminen.  Jos pystyttäisiin lakkaamaan pohtimasta kuka meistä pääsee taivaaseen, niin voisi olla enemmän aikaa ja energiaa miettiä sitä että mitä se tarkoittaa kun armo koskee kaikkia.  Onko se todella niin kauhean paha asia että armo on kaikille?  Raamatussahan sanotaan että "Jumala sovitti itsensä maailman kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"

Olet oikeassa siinä, että kaikki maailman kaikkina aikoina tehdyt synnit on sovitettu, suuret ja pienet synnit. Luetaan kuitenkin koko asiayhteys, niin selviää koko "prosessi". Siitä selviää sekin, miksi kaikki eivät hyödy sovituksesta.

2. Kor. 5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

[Jampe]

Olet oikeassa siinä, että kaikki maailman kaikkina aikoina tehdyt synnit on sovitettu, suuret ja pienet synnit. Luetaan kuitenkin koko asiayhteys, niin selviää koko "prosessi".

Ei ole mitään "prosessia". Prosessi tarkoittaisi Jumalan ja ihmisen yhteistyötä mutta sitä se ei ole. Otetaan taas kokonaisvaltaisesti koko Raamatun sanoma.

"on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - >>
 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja"

Tässä asiassa ei voi olla liian tarkkana. Tämän asian vaalimiseksi pitää kaivaa vaikka neula valtamerestä. Mikään Raamatun sanomassa ei voi olla ristiriidassa itseään vastaan koska silloin valtakunta taistelisi itseään vastaan. Sentähden koska sanotaan "armosta te olette pelastetut, ette tekojenne kautta" -niin siitä syystä kaikki muut tulkinnat ovat vääriä vaikka koko maailma niistä tulvehtisi.

[Sanneli]

Tosiasiallisesti ja tarkemmin tutkittuna armon "odottaminen" on pelkkää verhottua omavanhurskautta.

Mää kuvittelisin että kyse ei ole armon odottamisesta vaan armon tuntemisen odottamisesta. Jos koko elämä kaiken suhteen on ketutukseen asti pelkkää epäilyä - alkaen siitä, saanko tänään ruokaa ja päättyen siihen, onko Jumalaa ja rakastaako Jumala minua - niin on se nyt aika hienoa jonakin pienenä hetkenä ymmärtää, että minutkin on armahdettu. EI OLE MITÄÄN KOKEMUSTEN KERJÄÄMISTÄ, niin kun varmasti heti paukautat takaisin... Vaan oikeasti edes hetkellinen rauhan ja kelvollisuuden tunne on aikamoinen helmi ihmiselle, joka ei tiedä ollenkaan, riittääkö tammikuun opintotuki ens perjantaihin asti ja missä päin Suomea asuu ja mitä tekee vajaan vuoden päästä. Entä sitten ihmiselle joka joutuu leipänsä petäjästä repimään?

[onesimus]

Jumala teki valmiiksi pelastuksen 2000 v. sitten (2. Kor. 15:19,20). Usko on Jumalan lahja (Ef. 2: jae kahdeksan). Kun kysymyksessä on todellinen ja täydellinen lahja, niin se on 100-prosenttinen, ei edes 99,99999-prosenttinen. Kun on kysymyksessä arvokas lahja, niin siihen ei pidä suhtautua välinpitämättömästi. Lahja tulee ottaa vastaan, jotta siitä olisi jotain hyötyä, asian lahjaluonnetta se ei mitenkään muuta.

Olen tehnyt havainnon, että luterilainen opetus horjuu tässä asiassa aika tavalla. Vuoden 1948 katekismuksessa asia on ehkä selvimmillään, vanhemmassa ja uudemmassa katekismuksessa se hämärtyy.

Otetaan muutama lainaus 48 katekismuksesta:

"Ihmisen elämässä on aikoja, joina Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi, Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa."

"Ihminen voi kuitenkin hyljätä Jumalan kutsumisen. Hän esittää silloin monenlaisia puolusteluja voidakseen välttyä asettumasta Jumalan kasvojen valkeuteen. Näin hän vaipuu yhä syvemmälle suruttomuuteen ja paaduttaa sydämensä. Tämä voi johtaa hengelliseen kuolemaan."

"Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen."

"Kristukseen uskomme, kun ikävöimme hänen luokseen, luotamme hänen armolupauksiinsa ja sydämemme halulla otamme hänet vastaan Vapahtajanamme."

"Kun uskossa otamme vastaan Kristuksen Vapahtajanamme, Jumala ei lue meille syntejämme, vaan antaa ne meille Kristuksen tähden anteeksi. Hän pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät."