Jostain olen saanut käsityksen, että nykykörttikansa kauhistuu "uskoontulemista", eli pitää vaan ikävoidä, kaivata ja kerjätä armoa. Eihän Raamatussa sanota missään, että kerjäämisellä pelastuu, vaan uskomalla Kristukseen. On todella irvokasta, jos herätysliikkeessä aletaan kauhistumaan heräämistä. Tai sitä, että etsijä löytää sen, mitä etsii.
Sanotaan että voi varmoja. Tietysti voi olla väärääkin varmuutta, sellaista että juuri minun uskoni on oikea ja juuri minut on valittu pelastukseen. Mutta jos varmuus perustuu siihen, että olen syntinen ja että Kristus pelastaa syntisiä, pelastus koskee siis minuakin, niin eikö juuri se ole oikeaa varmuutta?
Ajatellaanpa asiaa arkisemmin: Joku lähettää sinulle postitse miljoonaperinnön. Sinun osuutesi on vain käydä luukulla ja kuitata lähetys saaduksi. Eihän kukaan ole niin toope, että yksinkertaisen vastaanottamisen sijasta alkaisi vielä kerjätä tuota perinöä.
- - -
Asiaan liittyen vielä pieni kertomus:
Herrat pettävät aina.
Näin sanoi eräs työmies, kun liikemies, jolla oli suuria maaomaisuuksia, lahjoitti kaiken työmiehilleen ja muutti itse asumaan Englantiin.
“Eivät herrat anna työmiehelle mitään ilmaiseksi, niillä on aina jokin jekku mielessä”, sanoi mies. Eikä kirjoittanut nimeään alle, eikä päässyt osalliseksi perinnöstä.
- - -
Mielestäni herännäisyydessä ei ainakaan alussa ollut kerjuuta, vaan armo otettiin uskossa vastaan. Eiköpä Ruotsalaisen Paavokin "tullut uskoon" Jyväskylän reissullaan 1799?