Mulla istuu pöyd'llinen venäläisiä duunareita viereissä pöydässä aina ruokatunnilla.
Kiva kun osaan venäjää ja pystyn kuuntekemaan heidän keskusteluja.
Kovasti on miehet hermopinnassa kaiken sen potaskanpuhumisen lisäksi.
Miehet yleensä heittää ns, kevyttä kenttäherjaa, siis hyväntahtoista puuta heinää, mutta sitten aina välillä tulee niitä kommentteja olevasta ajasta ja sen huomaa, että kovasti ovat miehet hakusessa kaikesta, eivät oikein tiedä miten, missä tai minne sodan suhteen ja oman tulevaisuuden.
Mukavia miehiä, mutta en ole jaksanut heidän kanssaan sen enempi juttelemaan, mutta latvialaisten ja virolaisten kanssa enempi.
Uzbeskistanilainen maalari on tullut tutuksi ja hänen kanssaan voi jutella politiikasta ja uskonnosta.
Hän ei perusta venäläisistä ja pikkaisen halveksuvasti aina heistä puhuu.
Me suomalaiset sitten vähemmän kevyttä kenttäherjaa harrastamme, siis kunnes minä tulen paikalle, niin sitten menee jutut levottomaksi.
Surettaa kovasti kun tavalliset työmiehet joutuvat olemaan hermokireellä heistä riipumattomista asioista, siis tosta sodasta johtuen.
Mikä on Venäjä taisi olla se kysymys, mikä jo unohtui jaaritellessani.
Ymmärrän hyvin Venäjän ja muiden isojen maiden vahvan hallituksen ja hallitsijan.
Ei siellä hommat mene kuin meillä, että pieni kansa jota pitää koossa.
Kun on isompi koneisto niin sen hallitseminen vaatii jotain aivan muunlaista systeemiä johtoon.
Kuten Kiinassa, jonkun aamu voimisteluryhmän he pistivät valtion viholliseksi yksi, Falung joku kun siitä tuli liian suosittu juttu.
Hallitus halusi suojella kansalaisiaan kuten me vaikka huumeiden vapauttamiselta, kun me tiedämme sen saavan pahoja lieveilmiöitä aikaan.
Ymmärrän uskoviin kohdistuvat painostukset, jos eivät oile tutun turvallisen ortodoksiuuden mukaisia, kuten vaikka karismaatikot körteille.
Mikä Venäjä on, joskus mietin asian läpi, mutta nyt ei sellainen moodi päällä.
