Eli poliittinen ongelma on kyseessä, kuten onkin. Tässä vedotaan kahden suuren ryhmän taholta eutanasian puolesta, toinen pelkää avuttomuutta, toinen kipuja. Kivuttomuuden eteen tehdään kaiken aikaa tutkimustyötä, uneen vaivuttamisra parempia vaihtoehtoja etsitään, mutta avuttomuuden pelkoa vastaan on vaikea kamppailla, jos psykiatri ei kelpaa.
Eikähän se kelpaa.
En sanoisi että jokaisen tien päässä on risti, kuten päihdekurssilla suunnilleen ja nyt sanasanaisesti näin. On autettava myös niitä jotka eivät ole kristittyjä. Professori Jorma Palo, joka kuoli syöpään ja kirjoitti paljon aivan kuolinvuoteella, kirjoitti, ettei ole koskaan kyennyt uskomaan, vaikkei hänellä olisiollut mitään vastaan.
............
Avuttomuuden pelko olisi hyvä selvittää koska avuttomuutta saattaa kohdata paljon ennen kuolemaansa.
.........
Eikä yhden ammattikunnan kategorinen kieltäytyminen siinä auta, joku saattaa vielä tarttua tuohon ” kouluttakaa erikseen pyöveleitä”. On maita jossa sen jo saa. Toinen juttu on, että takaa löytyy paradoksaalinen hillitön kuolemanpelko. Sitä se syvin. avuttomuuskin taitaa olla. Minä saatan vaikka kuolla. Johan sitäkin on vastustettu että runsaalla kipulääkinnällä elämä lyhenee eikä ihmine; oikein hiffaa että kävi tässä Leenakin kukkia tuomassa, kun nukkuu niistä. Vanhempieni ystäville on tarjottu tätä vaihtosehtoa, olla niin unessa että vain liukuvat siitä hiljaa rajan yli.
..............
Ei siitä kaikki sivusta katsojat ole pitäneet..... mennään lyhentämään elämää joka tapauksessa, vireys vielä erikseen... Minä mietin, kuinka syöpäklinikalla jaksaa henkilökunta ja kysyn heiltä aika nöyränä, miten voitte? Kuinka te kestätte?
..............
Olin itse, siis sain puuhata välillä muuta, kuin eturintamapsykiatriaa, ja tällä en tarkoita sairaaloita, siellä ollaan niin lyhyt aika ja potilas useimmiten lähtee.... Tarkoitan poliklinikoita. Menin takaisin ja tapasin vanhan kaartin, eikä se ollut entisellään —- ja muutos oli pahempaan.
On syvää tuskaisuutta, joka pääsee aina liian iholle, masennusta, kipua ja ne ovat sivusta seuraten jotain kamalaa, sillä myötätunto on tunne- elämän raskain taakka. Niitä ei voi edes täysin ymmärtää eikäehkä kuvitella, ne vaikuttavat siksi vielä pahemmalta.
Mutta vaara säästää rahaa ja yhteisiä kuluja on kyllä oivallettu, eli ole hyvilläsi, et sinä sitä ainoana hoksannut. Natsien teot ovat liian lähellä ja liian hyvin muistettuja, kun aikalaisia on elossa.