Kysyttiin kokemusta. Sitä on. Vuosituhannen vaihteessa kyllästyin hyväpalkkaiseen työhöni. Tein nopeasti uuden työsopimuksen konsulttifirman kanssa. Sitten aloin katumaan sopimusta ja purin sen. Eipä sitten löytynytkään työtä. Sen sijaan löytyi tosi hyvä koulutus, jonka kautta pääsin aivan uudenlaiseen työhön. Olisi tietysti voinut herätä päivisin klo 12 ja ajatella, että mitäpä tässä, fyrkkaa riittää muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Olen kuitenkin työhakuinen ihminen. En osaa olla ilman työtä. Siksi menin koulutukseen ja siitäpä aukeni uusi duuni. Tein tällaisen jekun vähän yli viisikymppisenä. Vanhoillekin löytyy duunia, kun on aktiivinen ja näyttöä osaamisesta.
Niin, mutta huomaa: Löysit kiinnostavan kurssin, menit työhön, ja tuon olisi voinut jättää konditionaaliksi. Niin se jää silloin kun on pakko - että haluaisin työhön.. Taivas kuinka on tympeää olla sairaslomalla, tai joutua odottamaan, että millään riskillä pääsisi sinne työhön - ja kun todella kaikki voi taas olla se sata lasissa - tai no, putoaa se viidestä kympistäkin täyteen nollaan. Saman tempun tein itse jo kertaalleen: Hankin kokonaan toisen ammatin. Valitettavasti siinäkin pudotaan täyteen nollaan. Kun kovalevy kaatuu niin se kaatuu. Kun ei veri kierrä niin kaatuuhan se. Kun tuli outo tauti niin tulihan se - mutta saisipa tehdä työtä. Kunpaa vain. Mitä vain.
Näin kokee suurin osa: Saisipa tehdä työtä - ja sitähän tässä yritin selittää. Makoilu maistuu max 3 kuukautta.
Yritin löytää täältä tämän kokemuksen: Jäin kotiin makoilemaan, ja
että on kliffaa syljeskellä kattoon. Kirjoitanko minä epäselvästi vai luetteko te huonosti tai jonkin ihmeellisen esiymmärryksen kera?