Kirjoittaja Aihe: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?  (Luettu 19501 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #30 : 29.09.19 - klo:11:02 »
Kasteelle ei niin vain kevyesti mennä kun siinä pitää lausua uskontunnustuskin. Kaameata se oli rippikoulun jälkeen konfirmaatiossakin.

Tämä on yksi syy miksi ehdottomasti kannatan lapsikastetta. Usko on niin älyttömän kova vaatimus.

Maamme evankelis-luterilaisen kirkon uskon mukaan varsinainen syy lapsikasteeseen on perisynti, sillä pikkuvauva ei synny tähän maailmaan valmiiksi pelastettuna taivaaseen, vaan jo valmiiksi kadotettuna helvettiin. Perisynti puolestaan on peräisin syntiinlankeemuksesta. Se saa ihmisen tekemään myös tekosyntejä. Juuri siksi jo pikkuvauva tulee kastaa ilman tarpeetonta viivytystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä. Kaste on Jumalan työ, jota meidän ei tarvitse ansaita. Siksi usko ei olekaan niin älyttömän kova vaatimus, sillä Pyhä Henki  vaikuttaa uskon evankeliumin julistuksen sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttien välityksellä.

Kasteen voi saada myös aikuisiällä. Ennen kuin aikuinen kastetaan, pappi käy hänen kanssaan läpi kirkon uskoon, oppiin ja perinteisiin liittyviä asioita. Tätä kutsutaan kaste- eli rippikouluopetukseksi tai aikuisrippikouluksi. Kaikki seurakunnat järjestävät pyydettäessä aikuisrippikoulun joko yksityisesti tai ryhmässä. Aikuisen kaste toimitetaan kirkossa tai muussa sopivassa paikassa kummien läsnäollessa. Kastettava pukeutuu yleensä valkoiseen albaan. Hän tunnustaa kasteen yhteydessä kirkon uskon lukemalla uskontunnustuksen. Aikuisen kaste on samalla myös konfirmaatio.

Kristillinen usko onkin kiteytetty juuri uskontunnustuksiin, joissa pyritään sanomaan se minimi, johon uskomalla pääsee taivaaseen. Siksi on oleellista, että uskon juuri Kristukseen, joka syntyi neitseestä, sovitti ristillä juuri minun syntini, nousi kuolleista ja meni taivaaseen, josta Hän kerran palaa takaisin. Jos uskoni kohde on joku muu, niin en pääse taivaaseen vaan joudun helvettiin. Jumala on säätänyt niin ettei muuta pelastustietä taivaaseen ole, koska Hän on sen ilmoittanut sanassaan Raamatussa. Ja koska Hän on ilmoittanut tämän päätöksensä sanassaan Raamatussa, niin me olemme sidotut Hänen sanaansa. Muuta tietä taivaaseen ei ole eikä meillä ole tähän asiaan valitusoikeutta.

Lähteet

https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Perisynti

https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen/kaste

https://evl.fi/perhejuhlat/ristiaiset/luterilainen-kirkko-kastaa-kaikenikaisia

https://evl.fi/tutki-uskoa/kirjat/uskontunnustukset
« Viimeksi muokattu: 29.09.19 - klo:11:12 kirjoittanut luterilainen »

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #31 : 30.09.19 - klo:00:36 »


Aikuisen kaste on samalla myös konfirmaatio.


Tässä on nyt jotain outoa, rippikoulun käyneet kastamattomat osallistuvat konfirmaation kyllä. Ensin heidät kastetaan, sen jälkeen konfirmoidaan. Mutta siis, näinkö,  että pelkkä kaste?  Mistä syystä he osallistuvat konfirmaatioon?   Jos nyt lukisi nuo lähteet eli hyvin järkevä järjestys.

No joo, ei se muutu lukemalla noita lähteitä, jouduin joskus tenttimään sen dogmatiikan cumun kirjan.
En kyllä olis tainnut enää muistaa sitä sieltä, pikemmin kastamattomien kaverien tai niitten lasten ripareista.



Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #32 : 30.09.19 - klo:13:30 »
Kristillinen usko onkin kiteytetty juuri uskontunnustuksiin, joissa pyritään sanomaan se minimi, johon uskomalla pääsee taivaaseen. Siksi on oleellista, että uskon juuri Kristukseen, joka syntyi neitseestä, sovitti ristillä juuri minun syntini, nousi kuolleista ja meni taivaaseen, josta Hän kerran palaa takaisin. Jos uskoni kohde on joku muu, niin en pääse taivaaseen vaan joudun helvettiin.

Heippa sitten, Helvetissä tavataan  :039:
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #33 : 30.09.19 - klo:13:34 »
Tässä on nyt jotain outoa, rippikoulun käyneet kastamattomat osallistuvat konfirmaation kyllä. Ensin heidät kastetaan, sen jälkeen konfirmoidaan. Mutta siis, näinkö,  että pelkkä kaste?  Mistä syystä he osallistuvat konfirmaatioon?   Jos nyt lukisi nuo lähteet eli hyvin järkevä järjestys.

No joo, ei se muutu lukemalla noita lähteitä, jouduin joskus tenttimään sen dogmatiikan cumun kirjan.
En kyllä olis tainnut enää muistaa sitä sieltä, pikemmin kastamattomien kaverien tai niitten lasten ripareista.

Mainituista lähteistä löytyy lause "Konfirmointi on mahdollinen vasta kasteen jälkeen."

Ja niin se minunkin ymmärtääkseni aina on ollut eikä asiaa ole mitenkään muutettu.

Ehkä ihmettelemäsi lause tarkoitti vain sitä, että käytännössä aikuisen kaste ja konfirmaatio voidaan järjestää samassa tilaisuudessa. Ei tarvitse nukkua yön yli sitä konfirmaatiota odotellessa. Mutta ensin kuitenkin kastetaan. Heti sen perään voi sama pappi toimittaa konfirmaation, välillä albaakaan riisumatta.

Sitten jos kastamattomien lapsi kinuaa riparille kavereittensa kanssa ja haluaa konfirmaatioonkin, voitaneen kaste toimittaa ensin omana tilaisuutenaan, jotta pääsee konfirmoitavaksi ihan samalla tavoin kuin kaikki muutkin.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #34 : 30.09.19 - klo:13:58 »
Ehkä ihmettelemäsi lause tarkoitti vain sitä, että käytännössä aikuisen kaste ja konfirmaatio voidaan järjestää samassa tilaisuudessa. Ei tarvitse nukkua yön yli sitä konfirmaatiota odotellessa. Mutta ensin kuitenkin kastetaan. Heti sen perään voi sama pappi toimittaa konfirmaation, välillä albaakaan riisumatta.
Noin minäkin olen asian ymmärtänyt. :)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #35 : 30.09.19 - klo:22:05 »
No tämähän selvitti jutun. Eli ne tapahtuvat eri asioina ja eri toimituksina mutta tapahtuvat.

Tuo lienee nuorten kohdalla sitten järjestelykysymys. Minun tuttuni kastettiin vuorokautta ennen mutta se oli ilmeisesti vain aikataulujuttu, eli se sopi riparin jälkeen paremmin ja ylläri sinänsä, se perhe jota siis olin kuvitellut ateisteiksi jotka kasvattavat lapsensa ateisteiksi pitivät kovasti siitä kastetilaisuudesta.

Opin siinä sivumennen että on perin hyvä olla luulematta kenestäkään mitään.  Olin vähän nolo kun rouva kertoi että ei ollenkaan ole ateisti,  hän rukoilee joka päivä.  En viitsinyt kiusataenkä kiusaantua kastamattomuusasialla.se oli jokin ” saavat itse sitten päättää” juttu.

Jotkut ajattelee että opetetaan nyt, jotta lapsilla on mistä tehdä niitä päätöksiä.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8324
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #36 : 02.10.19 - klo:22:25 »
Uskontunnustus on opeteltava ja sitten saa ehtoollisen ja pääsee taivaaseen.

öö, me uskomme, eiku minä uskon ei kun no.
Uskon Isään Jumalaan kaikkivaltiaaseen, joka syntyi neitsyt Mariasta ja sikisi pyhästä Hengestä.
Eli Pilatuksen aikaan ja kuoli ja ristiinnaulittiin, mut eri järjestyksessä.

En tiiä liian vaikeaa on mun ton opetusten mukaan päästä taivaaseen.
Kuten öppis totesi, et nähdään sitten helvetissä.

Onneksi ei ole unilukkareita ja jumiksia latinankielellä ja vaan papit kun voi lukea Raamattua aika.

---------------------------------

Miten voidaan näissä asioissa olla näin tyhmiä ja jotkut tekee uskosta jotenkin muuta kuin oppi Isämme Paavo opetti. Armosta ja armoa kerjäävinä .

Oudoksi menee.
Onneksi teologit ei määrää kuka pääsee taivaaseen, vaikka joka puolella antaa ohjeita kunka ja kuinka ja miten ja millai
Tik toc.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #37 : 03.10.19 - klo:01:10 »
No,ei pidä maalata leveällä telalla nytkään, eine kaikki teologit ole ihan yhtäsamaa kamaa. On tyyppejä jotka edustaa uskonvarmuutta niin että päätä pyörryttää ja jos tahdot vihaista postia, niin yritäs vähän tarkentaa niiltä että ai näin vai.  Uskomaton ryöppy roinaa ropisi niskaan, koska ” Sakke on ihanin pappi mitä meillä on ikinä ollut”. Tai muuta luovaa, kristillistä, rakastavaa tai,..   Niinno, ne jutut....  Antaa olla ne itse viestit toistamatta kun foorumilla on säädyllisyyssännöt.


Tykkään, kun kirkot pyrkivät lähenemään ja ymmärtämään toisiaan eli ekumeenisissa työstä. Toisaalta hajaannuksen oireet näkyvät jo Apostolien teoissa.

Mikä sitte on maallikoiden oma osuus.  Tykkäsin kun luin Docensin kirjaa Katselen taivasta. Se on pieni psalmikommentaari.  Hän kiinnittää huomion siihen, että tämä Raamatun oma rukouskirja keskittyy synteihin paljon vähemmän kuin kuvittelisi. Että helpotti. Ehkä tässä on joku mahku, kun ei itsekään tuijota niitä koko ajan, korjaa minkä voi ja loput, no niin.

Se aivan totta tuli niin törkeän suurena huojennuksena että en osaa sitä selittää.  Aina toisinaan valaisee kointähtönen.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Kuka on oikeutettu ehtoolliselle?
« Vastaus #38 : 03.10.19 - klo:09:31 »
Uskontunnustus on opeteltava ja sitten saa ehtoollisen ja pääsee taivaaseen.

öö, me uskomme, eiku minä uskon ei kun no.
Uskon Isään Jumalaan kaikkivaltiaaseen, joka syntyi neitsyt Mariasta ja sikisi pyhästä Hengestä.
Eli Pilatuksen aikaan ja kuoli ja ristiinnaulittiin, mut eri järjestyksessä.

En tiiä liian vaikeaa on mun ton opetusten mukaan päästä taivaaseen.
Kuten öppis totesi, et nähdään sitten helvetissä.

Onneksi ei ole unilukkareita ja jumiksia latinankielellä ja vaan papit kun voi lukea Raamattua aika.

---------------------------------

Miten voidaan näissä asioissa olla näin tyhmiä ja jotkut tekee uskosta jotenkin muuta kuin oppi Isämme Paavo opetti. Armosta ja armoa kerjäävinä .

Oudoksi menee.
Onneksi teologit ei määrää kuka pääsee taivaaseen, vaikka joka puolella antaa ohjeita kunka ja kuinka ja miten ja millai
Kirkon uskontunnustukset ovat syntyneet ekumeenisissa kirkolliskokouksissa kristillisen uskon erottamiseksi harhaopeista. Alkukirkon uskontunnustuksena oli "Jeesus Kristus on Herra".

"Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
(Fil.2:5-11)