Vasemmistoliiton marxilaisuus taitaa olla hyvin ohutta, jos sitä yhtään onkaan. Mitä oppimistuloksiin tulee, ei niitä saa käännetyksi nousuun ihan noin vain. Li Anderssonin kauden tuloksia voi arvioida vasta vuosien päästä.
Anderssonin kauden tärkein saavutus oli tietysti oppivelvollisuuden pidentäminen. Minulle tuli yllätyksenä, että peräti 15 % suomalaisista
nykyään jättää koulunkäyntinsä peruskouluun. Luulin, että se olisi todella harvinaista, mutta eipä sitten olekaan.
Hesarissa oli juuri (valitettavasti vain tilaajille) tarkoitettu juttu vain peruskoulun suorittaneista suomalaisista:
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009914272.htmlTuohan oli mahdollista, kun oppivelvollisuus päättyi siihen peruskouluun. Kumpikin kahdesta haastatellusta nyt painottaa omille lapsilleen koulunkäynnin tärkeyttä.
Jutusta kuitenkin selviää, että ongelma ei ole ollut se, ettei toisen asteen koulutukseen hakeuduttaisi, vaan se, että se jätetään kesken. Kuka mistäkin syystä. Näinhän näille haastatelluillekin on käynyt. Siinä on siis vielä tekemistä.
Käy myös ilmi se vanha tuttu juttu, että kun oppimistulosten perusteella arvioidut lahjakkuuserot vakioidaan, kotitaustalla edelleen on iso merkitys siinä, miten nuori koulunkäyntiään jatkaa.
Maahanmuuttajataustaisilla nuorilla kuulemma on sitä ongelmaa, että opettajat erityiskohtelevat heitä maahanmuuttajina: Ohjataan S2-opetusryhmään, vaikka suomen kieli (tai paikoitellen ruotsi) olisi ihan hyvällä tasolla. Ohjataan ammattikouluun, vaikka lukio kiinnostaisi, ja siellä ammatillisessa koulutuksessa oikein stereotyyppisesti tytöt lähihoitajiksi ja pojat raksapuolelle.
(Olisikohan muuten matematiikan yksityisopetukselle kysyntää? Sitä voisin kuvitella tekeväni. Ainakin etänä. Vaikka ihmiset toisaalta pelottavat, nuoret nyt varsinkin.)