Historia on mielenkiintoista!

[Riitta-mummi]

Omasta viimeaikaisesta kokemuksesta tiedän mitä on olla sen jälkeen kun on päässyt " näkemään uutta".
Yksinkertaisesti, se on sananmukaisesti näkemistä. Se on Jumalan läheisyyttä , sitä mitä Paavo Ruotsalainen
myös löysi. Se on muutos .
Sitä ei tarvitse aina odottaa kuolemaan asti. Tätäköhän Kalistaja on muutamaan otteeseen kysellyt, näkemistä ?

On vain oltava huolellinen ettei Paha pääse pelaamaan samaa peliä. Raja menee Rajatiedon kaltaisissa houkutuksissa.

[Leena]

Mutta kun Docens oli jo katsellut sitä "uuttansa"pikku pojasta. Tuo runo on hänen viimeisensä ennen omaisten ja Marian lohdulsi kirjoitettua Hyvien voimien suojassa, jolaa varmaan oli omakohtainen ulottuvuus mutta toisille se tehtiin. Ja tätä edelsi ymmärrys "vain kärsivä Jumala voi auttaa"

Jokin hyvin suuri hyvän lohdutuksen ymmärtäminen siihen hänellä liittyi ennen kuin tie vei pimeään. Hän on tuossa ja  eikä selitä. Kiusantekotuulella. Hän inhoaa kaikkia ruotimisia ja itketti minua jo aikaisemmin niin että käytin kylpypyyhkeitä nenäliinoina.

[Leena]

Tääl Docens!    Enkä kiusaa minusta puhutaan pahaa kun selän käännän paras vain pysyä valppaana. Leena ymmärtää aivan hyvin ei vain halua ruveta itkemään siitä on kysymys.

[Leena]

Minua huvittaa kun luin Aejmelaeuksen Kristinuskon synnyn ja hän siteeras kokonajan Eusebioksen kirkkohistoriaa jonka juuri opin tallotuksi lyttyyn jo seuraavalla vuosisadalla eli äkkiä ne rupesivat kirjoittamaan kirkon  historiaa  tämä oli jotain luvulla parisataa. Eusebioksen historia sai varhain historian tuomion joten minun oli vaikeaa oppia Aejmelaeukselta oikein mitään.

[mt]

(Teodikea-ketjusta siirsin tämän rönsyn)
Onhan sitä tietysti voinut joku varjagivirkamies slaavipiialleen äpärän siittää, ja sitä kautta kansat sekaantua geneettisestikin.

Ilmaisusi hieman vähättelee varjagijoukon testosteronipitoisuutta. Ennen kuin varjagi pääsi byrokraatin asemaan, tarvittiin pitkä rivi taistelukykyisiä soutumiehiä. Päihdyttävät juomat tunnettiin jo tuohon aikaan, ja vaikka mukana oli omaakin naisväkeä, sotaretkellä olevan jätkäporukan sukupuolimoraali ei välttämättä vastannut nykyisiä keskiluokkaisia ihanteita. Tätäkin asiaa kuvaa värikkäästi Ibn Fadlan matkakertomuksessaan.

Mt

[Riitta-mummi]

Käytin tänään aikaa Karjalan ja karjalaisuuden parissa. Löytö, oikea aarre on Kalevala Seuran filmi joka on kuvattu Suojärvellä 1920.  Kansaperinteestä kiinnostuneille häämenot Runolaulujen mailla. A.O. Väisänen :

kesto 1.20.53

https://www.youtube.com/watch?v=exwuJOI0Rl0

[Leena]

On historia mielenkiintoista, mutta yhä toteen että vihaan ruukunsirpaleita ja kampakeraamisuutta, ja kyllähän minä luen kun käsketään mutta arkeologiasta en yhäkään voi kehua pitäväni yhtään. 

[Riitta-mummi]

En minkään pelkistä ruukunsirpaleista välitä. Pitää olla ihmisiin selvemmin liittyvää katsottavaa ja luettavaa.
Asutuksen pohjat, rauniot, etenkin kirkkojen, kiinnostavat jo enemmän.

Itse asunnot, kuten vaikkapa  Louhisaaren linna tai Runebergin koti, ovat sitten parhaimmistoa.  Museot on mielenkiintoisia, mutta esineet ovat yleensä irrallaan oikeista yhteyksistään. Niitä on isoissa museoissa myös niin paljon, että turtuu, ei jaksa.

Sodat eivät niinikään ole minua kiinnostaneet, mutta nyt tuli Teemalta uusintana sarja Kuninkaittemme jäljillä. Se oli mukava kokonaisuus sotineen kaikkineen. Jopa mitalitkin jotka yleensä eivät ole minulle mitään, kuten eivät miesten jutut, aseetkaan.

Suurimman innostuksen harrastuneisuuteeni saan ihmiskuvauksista. Ihmisen historia eri aikakausilta, mutta vieläkin enemmän yksi ihminen.

[Pena]

On historia mielenkiintoista, mutta yhä toteen että vihaan ruukunsirpaleita ja kampakeraamisuutta, ja kyllähän minä luen kun käsketään mutta arkeologiasta en yhäkään voi kehua pitäväni yhtään. 

Kampakeraamisuus onkin tylsää verrattuna kreikkalaiseen maljakkotaiteeseen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Pottery_of_ancient_Greece

[Leena]

Se näyttää kauniimmalta toteen tässä. Erikoisia ihmisiä notka löytävät jonkin palan ja pystyvät sen ympärille kertomasn koko tarinan. Kyl vaan asetun Riitta-mummin kannalle. Kotkassa paras on se keisarin kalastusmaja jonne meidät vietiin joka kevät luokkaretkelle kun osa luokkaa asui naapurissa

[öppiäinen]

^Joskus kyllä ihmetyttää, kuinka paikkansapitäviä ne tarinat lopultakaan ovat. Onko se kulttiesineeksi tulkittu ihmisenmallinen savipatsas todellakin sitä, vai sittenkin lasten leikeissään käyttämä nukke? Kuulemma kulttiesine, koska ne säilytettiin huolellisesti, toisin kuin vähemmän tärkeät nuket. Mutta mistäs sen taas tietää, kuinka tärkeä joku lasten lelu on aikoinaan ollut? Ja jos haudassa on miekka, se on ilman muuta miehen hauta, mutta nykyiset kehittyneet (DNA-?) testit ovatkin osoittaneet muuta. Tuntuu, että niissä tarinoissa on paljon omamme projisointia menneeseen, tai jos ei ihan oman aikamme niin oman ihan lähihistorian.

[Pena]

Kotkassa paras on se keisarin kalastusmaja jonne meidät vietiin joka kevät luokkaretkelle.

Ennen muuttoa Kymijoen aasianpuoleiselle rannalle kävin usein Kertun kanssa lenkillä Romanovien (Sasha ja Dagmar) kesämökin kautta. Onhan se komea hirsirakennus.

[myyrä]

Viikingit (uusinta).

http://areena.yle.fi/tv/2058304?ref=leiki-arp

[mt]

Viikolla kuulin mielenkiintoisen omakohtaisiin havaintoihin perustuvan selostuksen viinanmyynnistä Kallion-Sörnäisten suunnalla 60-70-luvuilla. Mm. se, ketkä möivät vesilestejä, miten niitä tehtiin ja miten niiden myyjille lopulta kävi. Tarinaan kuului jokunen pahoinpitely, astalona mm. kainalosauva, sekä pari tappoa sekä puukolla että käsiaseella. Liikuskelin noihin aikoihin itsekin samoilla seuduilla, mutta tämä elämänalue jäi varsin vieraaksi. Nyt havainnointi on tarkempaa. Kaupankäynnin kohteet ovat toki osittain muita.

Tällainen puoli yhteiskuntahistoriaa pääsee varsin harvoin mukaan tutkimuskirjallisuuteen.

Mt

[Riitta-mummi]

Sain joulupaketeista muutamia kirjoja, mm. Kirsti Manninen, alias Enni Mustosen Lapsenpiika-nimisen historiallisen romaanin. Siinä Ida-piika tulee Sakari Topeliuksen kuoltua Jean ja Aino Sibeliuksen kotiin Helsinkiin Liisankadulle, ja myöhemmin Keravan Mattilan taloon Evaa, Ruthia ja Kirstiä hoitamaan. Itseasiassa vastaamaan paljosta muustakin taiteilijaperheessä.
Sibeliuksesta olen lukenut aika monta kirjaa. Tämä kiehtoi kuitenkin asumispaikkojen kuvauksilla. Liisankatu 21 on samassa korttelissa kuin enoni osoite Kulmakadulla oli. Saattoi olla , että kun Liisankadun puolelta oikaisin enon talon takapihalle, kuljin juuri tuon 21:n porttikongista yhteisille piha-alueille.
Keravan Mattila on yhä olemassa samassa kuosissa kuin 1899, jolloin talo oli pari vuotta vanha.

Sibeliukset olivat asuneet hyvin useissa osoitteissa Helsingissä, ja aiemmin Hämeenlinnassa, ennen kuin muuttivat omaan Ainolaansa 1904.

Tässä hienot linkit asuntoihin. Klikkaa nimiä vasemmalla, niin tiedät enemmän:

http://www.sibelius.fi/suomi/erikoisaiheet/asunnot/asunt_02.htm