Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Katriina - 27.07.08 - klo:22:13
-
Pena yritti palautella alkuperäiseen aiheeseen. Sitä tässä ei oikein voi olla miettimätä. Ja tuota parannuspuolta. Joskus mainitsin törmäilleeni Bonhoefferiin keväästä. Vähän piti jotain nieleskellä, ennenkuin sai kurkustaan alas ("Kutsu seuraamiseen" --- taitais jäädä tekemäti) mutta yhtä kaikki. En saanut juttuja unohdettuakaan.
Kyselin täsä taannoin tuosta "toisen posken kääntämisestä", ja jäin siinä miettimään yhtä jos toistakin. B. päätti että Hitlerille ei enää käännettäisi, ja pääsi siitä hyvästä kyllä hirteen. Eiköhän väki täällä tekisi samoin (ainakin periaatteessa....) Mutta entäs ne arkipäivän pikkuasiat. Mitä tehdä, sanotaan nyt, työtoverille, jonka näkemys perustehtävästä on että v (anteeksi) kuittaillaan toisille niin että varmasti niitä itkettää lopun päivää (kysykää vielä miksi hoitotakuu ei toteudu) - toista poskeako vai kerran kunnolla turpiin? Tämä on aika triviaali ja naiivikin esimerkki mutta eiköhän sarjaa jotain-useimmille-tuttua.
En tie kuuluuko se sarjaan parannuksenteko --- mutta teemaan kristillinen elämä se ehkä kuuluu?
-
Olen ymmärtänyt, että toisenkin posken kääntäminen on ohje silloin, kun joku käy vain minun kimppuuni. Silloin, kun huomaa lähimmäistä kiusattavan, on oikeus ja velvollisuuskin puolustaa heikompaa kaikilla laillisilla keinoilla. Asian tekee mutkikkaaksi ainakin koulussa se, että kiusaajan usein heikkoa itsearvostusta on varottava loukkaamasta, vaikka ilkeät teot onkin osoitettava vääriksi ja saatava loppumaan.
-
Olen ymmärtänyt, että toisenkin posken kääntäminen on ohje silloin, kun joku käy vain minun kimppuuni. Silloin, kun huomaa lähimmäistä kiusattavan, on oikeus ja velvollisuuskin puolustaa heikompaa kaikilla laillisilla keinoilla. Asian tekee mutkikkaaksi ainakin koulussa se, että kiusaajan usein heikkoa itsearvostusta on varottava loukkaamasta, vaikka ilkeät teot onkin osoitettava vääriksi ja saatava loppumaan.
Periaatteessa samaa mieltä --- oma halu antaa päin lättyä on se jota pitäisi yrittää hallita, sillä johtaako se mihinkään hyvään? Ja jos niin milloin ja ennen kaikkea: Miten se tehdään sillä pelkkä mahdollisimman-pahasti-sanominen jättää itsellekin ikävän olon.
-Toisaalta joskus on kyllä nähty kuinka tällainen kuittailija ikäänkuin hakee rajoja, aikuinen siis, eikä lopeta ennen kuin raja kerta kaikkiaan tulee muodossa tai toisessa vastaan. Käytös käy mahdottomammaksi ja meno omavaltaisemmaksi koko ajan, vaarantaa lopulta jo potilasturvallisuudenkin - - kunnes selvin sanoin käsketään lopettaa. Tällaista katselee hieman huolestuneena silloinkin kun ei niin itsellä olisi väliä/mitään hätää. Ja jostain syystä tämä tauti pesii terveydenhuollon yksiköissä.
Joskus sitä miettii että jokin meissä naisissa on pahemmin vinksallaan kuin miehissä...tosin miehetkin osaavat ainakin tulla kimppaan....
Tuo koulukiusaamisjuttu on kiinnostava (sen lisäksi että ikävä). Noita kiusaajia on tutkittu, ja todettu ettei niillä ole yhtään huono itsearvostus ja itsetunto. Päin vastoin. Kiusaaminen on vain tosi kivaa. Tutkin joskus johonkin opinnäytetyöhön peruskoulun 3-luokkalaisia ja tämä tuli sivulöydöksenä jo silloin vastaan. Näitä kiusantekijöitähän ohjattiin lastenpsykiatreille, kuraattoreille sun muille pilvin pimein, mutta siinä yhteydessä tämä tulos sitten löytyikin.
On muuan paikkakunnalla muuan koulu, jossa opettaja valitsee "rehtioppilaan" joka luokalta. Nämä kutsutaan esiin ja palkitaan kevätjuhlassa. Juuri nämä "rehtioppilaat" ovat yläasteikäisinä olleet pahimpia kiusaajia....joskus on pohdittu paikkakuntalaisten tuttujen kanssa tätä merkillisyyttä. Valitaanko lapsi, jonka vanhempia opettaja pelkää? Silloinhan voi kysyä että onko sittenkin jokin hullusti.
Näille, sanoisin, ei ainakaan "toista poskea". Tai korvapuusti ja molemmille, ainakin sanallinen. Joskushan ihmisen on opittava miten tätä maailmaa asutaan niin että kukaan ei tarpeettomasti kärsi.
Mahtaisiko tuo, että joku aikuinen välittää lapsen käytöstavoista, sittenkään olla niin traumatisoivaa kuin joskus on kuviteltu --- jollain luokalla asia on otettu puheeksi ja kersat kuulemma kyllä häpesivät, joku pikkumimmi vallan itkaisi, mutta osoitettiinpa että ollaan kiinnostuneita.
No, et sinä niin sanonutkaan.... ettei saisi kasvattaa lasta siis... mutta siihen saattaa päteä se ettei mikään kuritus ylipäätään ajankohtaisesti tunnu mukavalta vaan ikävältä, mutta jälkeenpäin se antaa jotain hyvää (Raamattu osataan huonosti, oliko se vanhurskauden rauhanhedelmä vai mitä muuta merkillistä) niille jotka sen kautta harjoitetaan....
Pätisikö sama meihin aikuisiin.
-
Eivät kiusaajat sen onnettomampia reppanoita ole kuin muutkaan. Koen kuitenkin, että murrosiässä tyypillinen omaan itseen kohdistuva hämmennys teettää heillä tämän toisiin suunnatun ilkeilyn. Työtovereitaan piikittelevän täysi-ikäisen näen tältä pohjalta jotenkin murrosikään jämähtäneeksi. Jotkut ihmiset taas tuntuvat olemuksellaan melkein pyytävän tulla kiusatuiksi. Sekin on kierre, joka pitäisi viisaalla tavalla katkaista. Itsetunnon ongelmahan sekin on.
-
Eivät kiusaajat sen onnettomampia reppanoita ole kuin muutkaan. Koen kuitenkin, että murrosiässä tyypillinen omaan itseen kohdistuva hämmennys teettää heillä tämän toisiin suunnatun ilkeilyn. Työtovereitaan piikittelevän täysi-ikäisen näen tältä pohjalta jotenkin murrosikään jämähtäneeksi. Jotkut ihmiset taas tuntuvat olemuksellaan melkein pyytävän tulla kiusatuiksi. Sekin on kierre, joka pitäisi viisaalla tavalla katkaista. Itsetunnon ongelmahan sekin on.
Joskus. Tuotakaan ei ole pystytty täysin todentamaan. Juttu nimittäin ei suinkaan ala murrosiässä, se on ala-asteella jo täysillä meneillään.
Kiusattu valikoituu sattumanvaraisesti. Koulussa se menee näin: On luokkia, joilla tämä on perusharrastus. Kun kiusattu esim. vaihtaa koulua, valikoi luokka välittömästi uuden uhrin. Se saattaa olla joku entisistä kiusantekijöistä siinä kuin kuka hyvänsä muukin. Joku pitää olla.
Aikuisiällä on, totta kyllä, esim parisuhteita, jotka jumittuvat jonkinlaiseen heistä hauskaan sadomasokistiseen peliin. Vaarallista se kuitenkin on ryhmäilmiönä ja työyhteisöissä. Bionin kirja "Kokemuksia ryhmistä" kuvaa asiaa aika hyvin.
Työpaikallehan tullaan sillä ns perusolettamuksella että siellä tehdään työtä. On yhteisöjä joissa työ on hahmotonta, sitä on vaikeaa suorittaa aivan-oikein koskaan, ja siitä koetaan syyllisyyttä. Tällöin työyhteisö valitsee uuden perusolettamuksen (joka ei aina ole edes tietoinen). Olemme täällä löytääksemme syyllisen (syntipukkiryhmä) tai odottamassa jotakuta joka saa-täällä-kaiken-kuntoon (messiaanodotusryhmä) tai katsomassa-palvoen-johtajia-jotka-kyyllä toimivat (parinmuodostusryhmä). Ryhmä vaihtaa perusolettamusta sujuvasti, jos entinen ei toimi.
Työelämässä tämä on vaarallinen ilmiö: Työt jäävät nimittäin lopulta tekemättä tai tehdään kehnosti sillä huomio on toisaalla. Ja kun ajattelee terveydenhuoltoa niin vähän karmii, ei voi mitään.
Ja yhtä kaikki. Tämä on todettu: Kiusaaminen on kivaa. Siinä sen suosio. Meistä erikoiset asiat ovat kivoja mutta no, ei sitä suotta puhuta langenneesta ihmiskunnasta....joka kai tarvitsisi parannusta....
-
Äh, ei tämä ketju ehkä kuitenkaan suoraan enää pelastusepävarmuutta koskenut. Haitanneeko Katriina otsikon muokkaus alkuperäisestäsi? Jos, muokkaa takaisin, tai minä muokkaan.
(Olen hieman järjestysfriikki...)
Mutta mielenkiintoisen keskustelunavauksen teitte, vaikka toisen ketjun -jatkoksi se olikin tarkoitettu.
Mistä se sitten johtuu, että täytyy ryhtyä työpaikalla hankalaksi, kiusaamaan, polkemaan, muuten vaan kuittailemaan ja kettuilemaan. Joskus voinee johtua siitä, että on itse joutunut kokemaan saman. Kuittailee nyt takaisin, tosin kaikille muillekin kuin alkup. "syylliselle"? Oma työ on tehty niin kurjaksi, että viihtymättömyytensä osoittaa kettuilulla työtovereille ja asiakkaille? Mitä voi tehdä, jos kyseessä onkin alaisilleen kettuileva ja alaisiaan polkeva esimies?
-
Liisa kirjoitti:
Mitä voi tehdä, jos kyseessä onkin alaisilleen kettuileva ja alaisiaan polkeva esimies?
Käännän kysymyksen toisinpäin:
Mitä voi tehdä, jos kiusauksen kohteeksi tuleekin esimies, joka ei esim. voi erottaa kiusaavia "alaisiaan"?
-
Kiusaaminen on kivaa. Tällaista käsitystä tuetaan viihteenkin avulla. varhaisnuorten anime-tyyppiset ohjelmat rakentavat juonensa dramaattiselle kilpailulle tai taistelulle, jota maustetaan vastustajan piikittelyllä puolin ja toisin. Kun vastustaja on jälleen kerran voitettu, piruillaan kavereiden kesken. hähähää!
Nuo Bionin syntipukki-, messias- ja pariutumisryhmät ovat mielenkiintoisia malleja. Tuli mieleeni joskus lukemani Games People Play -teos, jossa kuvailtiin ihmisten käyttäytymistä, jossa on ilmeisen pinnan alla kätkössä piilotarkoituksia. Pahimmillaan tällaiset pelit johtavat kirjan mukaan 'oikeussaliin tai ruumishuoneelle'. Kai kiusaamisessakin on jotain tällaista peliä. Tärkeä osa on sivusta seuraavalla 'yleisölläkin'.
-
Liisa kirjoitti: Mitä voi tehdä, jos kyseessä onkin alaisilleen kettuileva ja alaisiaan polkeva esimies?
Käännän kysymyksen toisinpäin:
Mitä voi tehdä, jos kiusauksen kohteeksi tuleekin esimies, joka ei esim. voi erottaa kiusaavia "alaisiaan"?
Entisenä esimiehenä tiedän, että siinä hommassa mikään ei ole niin inhottavaa kuin alaiset. Minulle sattui kerran korkeasti koulutettu fiksu luonnehäiriöinen alainen ja hän kyllä teetti töitä. Luonnehäiriötä ei näy testeissä eikä haastattelussa. Ensimmäiseksi hän rakentaa itselleen työtovereista linnakkeen ja sitten alkaa ampua muita hyödyntäen linnakettaan. Se alkku vie runsaat puoli vuotta ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen ennenn kuin tajuaa mistä on kyse. On minulla ollut todella mukavia alaisia, joihin ystävyys on säilynyt vuosia ja on edelleen voimassa.
Herra varjelkoon luonnehäiriöisiltä alaisilta
-
Herra varjelkoon luonnehäiriöisiltä alaisilta
Ja esimiehiltä. Tai ylipäätään rooli kuin rooli, voi olla tukala ihmissuhde. On tullut nähtyä läheltä. Paitsi diagnosoimattomiahan nuo.
-
Äh, ei tämä ketju ehkä kuitenkaan suoraan enää pelastusepävarmuutta koskenut. Haitanneeko Katriina otsikon muokkaus alkuperäisestäsi? Jos, muokkaa takaisin, tai minä muokkaan.
(Olen hieman järjestysfriikki...)
Mutta mielenkiintoisen keskustelunavauksen teitte, vaikka toisen ketjun -jatkoksi se olikin tarkoitettu.
Mistä se sitten johtuu, että täytyy ryhtyä työpaikalla hankalaksi, kiusaamaan, polkemaan, muuten vaan kuittailemaan ja kettuilemaan. Joskus voinee johtua siitä, että on itse joutunut kokemaan saman. Kuittailee nyt takaisin, tosin kaikille muillekin kuin alkup. "syylliselle"? Oma työ on tehty niin kurjaksi, että viihtymättömyytensä osoittaa kettuilulla työtovereille ja asiakkaille? Mitä voi tehdä, jos kyseessä onkin alaisilleen kettuileva ja alaisiaan polkeva esimies?
Juuri neuvoit tuon lainaamisen...ja nyt tulee kaikki kuitenkin yhteen samaan, vaikka harjoittelinkin. No, jos ensi kerralla sitten.
Vaihda ihmeessä nimeä jos siltä tuntuu. Minua ei yhtään haittaa. Minulla tämä tuli mutkan kautta, tämmöisen: Viittasin jossain törmäilleeni Bonhoefferiin ja joskaan hän ei missään nimessä ollut yksi ja sama ajattelultaan läpi elämänsä niin tästähän hän piti kiinni: Vain seuraaja uskoo --- vain uskova seuraa. Meni vähän kakoen kurkusta alas, ja tämä kuittailu tai toisen posken kääntäminen tuli ensimmäisenä mieleen. No. B. ei ollut Kristus itse (vaikka Bethke hänestä lähes-kristuksen saa tehtyäkin) mutta yhtä hän oli: Mahdottoman rehellinen ihminen. Eli: Onko pelastuakseni otettava, ja tosissani vielä, tuo ajatus Kristuksen seuraamisesta?
Mitäs siihen sanot Katriina jos kysytään ja niin että Kristus ei olekaan ylimääräinen makkaraviipale leivällä vaan elämän leipä itse?
Mietin sitäkin henkilöä joka tämän ihan ykkösketjun aloitti. Hän totesi ettei jaksa käydä seurakunnassa, ja "olla uskovainen" ---nyt olisi hyvä muistaa hänen omat sanansa. Se oli hyvä puheenvuoro ---unohtumaton ainakin. Tiedän montakin tahoa joilla tuo on se juttujen juttu, mutta mutta. Sekö on lopulta oleellista?
En olisi varmaan jäänyt vaivaamaan päätäni koko pelastus-ja Kristuksen seuraaminen (mitä se on?) kysymyksellä ellen olisi saanut noita vaikutteita DB:lta. Siitähän on kyllä kiistelty että mikä mies koko mies oikein oli --- ja jokainen on saanut mieleisensä lopputuloksen, joten minusta hänet voisi laittaakin sivuun (tai jos joku tahtoo niin uuteen ketjuun) ---- mutta yhtä kaikki, olisi epärehellistä väittää että olisin omin päin koko asiaa alkanut ajatella.
En tiedä, onko se sitä syvällisintä parannusta sittenkään ettei jaksa aina olla niin aktiivinen ja julkihurskas. Elämässä on kai jokaisella aikoja, joina ei vain jaksa ---siitäkin on joku sanonut jotain aika oivaltavaa. Ja on kyllä aikoja joina ei jaksa mitään. Ei pysy edes tajuissaan ja silloin olisi hirveää ajatella ettei olisi toisen ansiota kuin turvaverkkona. Siihen lopulta putoaa.
Mutta entäs silloin, kun jaksaa.
Onko jokin linkki pelastuksen ja Kristuksen seuraamisen välillä --- tai kuinka sen sanoisi. Että eihän siitä omassa voimassa mitään tule jne, mutta kun se vanha vainooja, kavala, kauhea, vasiten houkuttelee olemaan ihan kaltaisensa, ja tarjolla olisi nöyrempi, suostuvampi ja vähemmän sitä sadistista tyydytystä salliva vaihtoehto, ja sitten otan ja tartun siihen mikä on äkkiseltään kivempaa (se nimittäin on pitkin tutkimuksin todettu oikeastaan ainoaksi perusterveen ihmisen motiiviksi tässä) niin miten käy, Katriina? Montako kertaa Jumala jaksaa tulla huutelemaan: Katriina, missä sinä olet? Tule esiin....Se sattui olemaan minun lapsiani sekin jota tänään täräytit....
-
Äh, ei tämä ketju ehkä kuitenkaan suoraan enää pelastusepävarmuutta koskenut. Haitanneeko Katriina otsikon muokkaus alkuperäisestäsi? Jos, muokkaa takaisin, tai minä muokkaan.
(Olen hieman järjestysfriikki...)
Mutta mielenkiintoisen keskustelunavauksen teitte, vaikka toisen ketjun -jatkoksi se olikin tarkoitettu.
Mistä se sitten johtuu, että täytyy ryhtyä työpaikalla hankalaksi, kiusaamaan, polkemaan, muuten vaan kuittailemaan ja kettuilemaan. Joskus voinee johtua siitä, että on itse joutunut kokemaan saman. Kuittailee nyt takaisin, tosin kaikille muillekin kuin alkup. "syylliselle"? Oma työ on tehty niin kurjaksi, että viihtymättömyytensä osoittaa kettuilulla työtovereille ja asiakkaille? Mitä voi tehdä, jos kyseessä onkin alaisilleen kettuileva ja alaisiaan polkeva esimies?
Yritin lainailla ja muokatessani katosi koko tarina. Yritetääs taas.
Muuta pois nimeä jos se tuntuu järkevältä. Minua ei haittaa.
Tämä meni itselläni tällaisen mutkan kautta: Mainitsin jossain törmäilleeni Bonhoefferiin maaliskuussa (jne tähän saakka). No niin - hänhän nyt ei ollut Kristus (joskin Bethkeltä saa sellaisen vaikutelman) ja muutti todella ja nopeaan näkemyksiään (vaikka joku on väittänyt siitäkin muuta). Jos hänestä puhutaan tarvitaan toinen ketju, parempi olla jatkamatta tässä --- olisi vain epärehellistä itseltäni väittää että olisin koko asiaa tästä näkökulmasta koskaan ajatellut.
"Vain seuraaja uskoo ---vain uskova seuraa".
Totta, moni B:n ajatus meni alas jokseenkin kakistellen.... mutta rehellinen hän oli ja tuota mieltä kai siihen saakka kun päätyi hirttolavalle.
Toinen joka jäi mieleeni oli "Etsijä" joka koko ykkösketjun aloitti. Hän viittaa siihen ettei jaksa olla niin riivatun uskovainen --näin ymmärsin ---seurakunta-aktiivi erityisesti. Tiedän mainion hyvin, että moniaalla tuota pidetään kaikessa oleellisimpana. Pelastumisen...opetuslapseuden...sen Kristuksen seuraamisen....Mutta onko se sitä?
- Parannuksentekoa mietin kun ajattelin tuota "uskova seuraa" ---- ja siinä yhteydessä kai mieleen jysähti tämä niin tavallinen ihmisten arjesta aivan turhaan raskasta tekevä asia.
-Kyllä kai Jumala jaksaa perään huudella, että Katriina, missä sinä olet? Tule esiin....se sattui olemaan minun lapsiani, jota tänään täräytit...eikö ollut puhetta siitä toisen posken kääntämisestä....mutta en tahtoisi ns kaivaa verta nenästäni (kuten täällä joku jossain yhteydessä hyvin ilmaisi) eli siis: kiusata Jumalaa. Tehdä tarkoituksella väärin.... vaikka kuulkaa, kyllä se hiljaista pitelee, tarkoitti miten hyvänsä. Mutta kuitenkin ja joka tapauksessa. Kuinka tehdä toisen päivästä mieluummin helpompi kuin raskaampi? On niin juhlallista puhua toisen kuorman kantamisesta kun ei tämän vertainenkaan ota sujuakseen.
- Onhan aikoja joina ei tuotakaan vain jaksa. Joku on sanonut siitäkin jotain oivaltavaa. Jos ei edes oikein pysy tajuissaan niin on mahdottoman helpottavaa yksinkertaisesti tietää, ettäalla on toisen ansioista kudottu turvaverkko, johon putoaa. Mutta entäs niinä aikoina joina on terveempi ja jaksaa?
-Kuinkas minä otan todesta tuon Kristuksen seuraamisen --- niin ettei hän ole vain ylimääräinen makkaraviipale lerivällä vaan ihan se elämän leipä.... ja kuinka rehellinen ylipäätään pystyn olemaan kun puutun tai jätän puuttumatta? Se nimittäin on aika monesti toteen tutkimuksin näytettyä että meistä kiusaaminen on kivaa. Ei löytynyt mitään juhlallisia motiiveja, ei traumaattista lapsuutta, ei sitä eikä tätä jännittävää. Joskus, totta, pitää nälviä työtoveria kun ukko on taas tullut kännissä kotiin, mutta ne usein kaikki tietävät, ne jutut. Silloinkin kaikille olisi helpompaa jos voi sanoa että on semmoinen ja tämmöinen päivä, koettakaa kestää. Myötätuntoa heruu ihmeen hyvin. Monihan toimiikin noin, niistä siis, joilla jokin ihan todellinen syy on....selittelemättä edes syytä, kuka siihen on tilivelvollinen? Usein sanotaan vain että olen tosi poikki/keljulla tuulella/muuta luovaa, älkää ottako täydestä kaikkea mitä sanon tänään...
-Joskus vielä kaiken päälle on ehdottomasti helpompaa jättää puuttumatta! Siinähän voi joutua hankaluuksiin vaikka itte jos ottaa ja puuttuu! Hirressäkin se ensi päivä on pahin...joskus monta vuotta löysässä hirressä on tukalampi vaihtoehto....
-
Olen tätä aihetta vielä pohdiskellut. Jokunen haja-ajatus sitten tähänkin.
Mitä tehdä, sanotaan nyt, työtoverille, jonka näkemys perustehtävästä on että v (anteeksi) kuittaillaan toisille niin että varmasti niitä itkettää lopun päivää (kysykää vielä miksi hoitotakuu ei toteudu) - toista poskeako vai kerran kunnolla turpiin?
Kai asian puheeksi ottaminen, yritys rakentavaan keskusteluun olisi aina paras? Aina ei siihen tosin ole mahdollisuuksia. Joskus siihen ei suostuta. Ja joskus sen seuraukset voisivat olla vielä huonommat.
Etenkin hoitotyön (terveyskeskukset, sairaalat, laboratoriot jne., lääkärit, vastaanottohenkilöt luukun takana ym.) ollessa kyseessä minä olen aika herkkä sille, että kohtelu on kunnioittavaa. Pistää herkästi vihaksi ja loukkaa, kun ei ole. Kai se on sen verran herkkä tilanne, käsittelevät henkilökohtaisia asioita ilman, että on mitään luottamussuhdetta voinut kehittyä. Jotenkin siis soisi, että niissä tilanteissa henki olisi hyvä, niin asiakkaan suuntaan kuin työyhteisössäkin (josta se kyllä heijastuu asiakkaallekin). Yhtään siis tietämättä nyt mainitusta tilanteesta, mutta yleensä ajatuksena.
Jotkut ihmiset taas tuntuvat olemuksellaan melkein pyytävän tulla kiusatuiksi. Sekin on kierre, joka pitäisi viisaalla tavalla katkaista. Itsetunnon ongelmahan sekin on.
Tätä olen pyöritellyt. Milloin ihminen olemuksellaan pyytää tulla kiusatuksi? En oikein onnistu itse hahmottamaan yhtään esimerkkiä. (Tulee vaan kauhukuvavastaavuus mieleen siitä, kun joskus raiskatuiksi joutuneista kommentoidaan, että "mitäs pukeutui niin ja kulki yksin yöllä kaupungilla". Sorry, aika hurja kontrasti alkup. asiayhteydessä tosin tuohon.)
-
Liisa: Kai asian puheeksi ottaminen, yritys rakentavaan keskusteluun olisi aina paras? Aina ei siihen tosin ole mahdollisuuksia. Joskus siihen ei suostuta. Ja joskus sen seuraukset voisivat olla vielä huonommat.
Käsittämättömintä on, että se ei vain onnistu. Terveydenhuollollahan on kaikki työnohjaukset sun muut juuri tällaista varten ja olleet ymmärtääkseni ennen kouluja, seurakuntia yms instituutoita. Erikoistumissairaalani johtalalla oli tyly tyyli: Tiimi jossa noin käyttäydytään hajalle, ja saman tien kun tämmöistä tulee tietoon. Siirrot uusiin yksiköihin mahdollisimman monille (aina ei "syyllisille" - niitä ei edes kyselty) ja koko peli alkuun puhtaalta pöydältä. Se auttoi - aina. Se sai myös ihmiset säikähtämään ja miettimään käytöstään. Mutta pienissä yksiköissä se ei ole mahdollista.
Liisa Etenkin hoitotyön (terveyskeskukset, sairaalat, laboratoriot jne., lääkärit, vastaanottohenkilöt luukun takana ym.) ollessa kyseessä minä olen aika herkkä sille, että kohtelu on kunnioittavaa. Pistää herkästi vihaksi ja loukkaa, kun ei ole. Kai se on sen verran herkkä tilanne, käsittelevät henkilökohtaisia asioita ilman, että on mitään luottamussuhdetta voinut kehittyä. Jotenkin siis soisi, että niissä tilanteissa henki olisi hyvä, niin asiakkaan suuntaan kuin työyhteisössäkin (josta se kyllä heijastuu asiakkaallekin). Yhtään siis tietämättä nyt mainitusta tilanteesta, mutta yleensä ajatuksena.
Älähän muuta puhu. Niin sen pitäisi mennäkin. Ja aika usein, kun joku on tuossa tilanteessa sitten potilaalle töykeä, on syynä tämä: pidättelee kyyneliään, kun on juuri tuoreeltaan kuullut olevansa/annettu ymmärtää että on maailman ikävin tyyppi joka aina-pilaa-täällä-ilmapiirin, ostaa-vääränmerkkistä-kahvia-kahvihuoneeseen ja aina-pöllii-toisten-suolapurkista-suolaa, ja jota ilman ylipäätään maailma olisi paratiisi.
Joskus kyllä tuollaisen jälkeen sitä on potilaalle tavallistakin herttaisempi... kaipaa edes yhtä ystävällismielistä vuorovaikutustilannetta, ja jos potilas sattuu rähjäämään ja sanomaan samaa niin no, se on eri juttu kuitenkin....
Jotkut ihmiset taas tuntuvat olemuksellaan melkein pyytävän tulla kiusatuiksi. Sekin on kierre, joka pitäisi viisaalla tavalla katkaista. Itsetunnon ongelmahan sekin on.
Tätä olen pyöritellyt. Milloin ihminen olemuksellaan pyytää tulla kiusatuksi? En oikein onnistu itse hahmottamaan yhtään esimerkkiä.
Kyllä Pena taitaa olla oikeassa joskin sitä "olemusta" on vaikeaa kuvailla. Tällöin, siis masokistin kohdatessaan, on kyllä hyvä muistaa vanhan analyytikkosedän varoitus: "Look for the knife!" sillä tällainen ihminen on usein kaksinkertaisesti sadisti. Vain sellainen vuorovaikutus lähtee liikkeelle jossa hän on se rääkätty ressu, toiset kuin ajetaan siihen sadistin rooliin, ja sitten hän kyllä iskee.....
Mutta yhtä kaikki. Kyseessä on aika mutkikas ilmiö, harvoin mitään päälle näkyvää. Ja kummassakin tilanteessa olisi kai viisainta, ellei muuta voi, olla ainakin hetki hiljaa.
Mutta kuten sanottu: Tuo kysytäänpä-nyt-avoimesti ei todellakaan onnistu. Olen ollut näissä lysteissä pian neljännesvuosisadan, ollut mukana pahanteossa ja jälkiä korjaamassa ja kokeillut tätä, myös nähnyt erinäisiä kokeiluja. Ei toimi.
-
Olen tätä aihetta vielä pohdiskellut. Jokunen haja-ajatus sitten tähänkin.
Kai asian puheeksi ottaminen, yritys rakentavaan keskusteluun olisi aina paras? Aina ei siihen tosin ole mahdollisuuksia. Joskus siihen ei suostuta. Ja joskus sen seuraukset voisivat olla vielä huonommat.
Etenkin hoitotyön (terveyskeskukset, sairaalat, laboratoriot jne., lääkärit, vastaanottohenkilöt luukun takana ym.) ollessa kyseessä minä olen aika herkkä sille, että kohtelu on kunnioittavaa. Pistää herkästi vihaksi ja loukkaa, kun ei ole. Kai se on sen verran herkkä tilanne, käsittelevät henkilökohtaisia asioita ilman, että on mitään luottamussuhdetta voinut kehittyä. Jotenkin siis soisi, että niissä tilanteissa henki olisi hyvä, niin asiakkaan suuntaan kuin työyhteisössäkin (josta se kyllä heijastuu asiakkaallekin). Yhtään siis tietämättä nyt mainitusta tilanteesta, mutta yleensä ajatuksena.
Minun ei kai pitäisi vastata tähän ,mutta kun kerran nyt sitten aloitin niin.
Yksinkertaisesti väitän että kysymyksessä on valta ja tuottavuus.
ps, Haluisin hyvin mielelläni kertoa enemmän , muuta en voi,pahoittelen. Toivottavasti ette loukaannu. :cry:
:smt083
-
Olen tätä aihetta vielä pohdiskellut. Jokunen haja-ajatus sitten tähänkin.
Kai asian puheeksi ottaminen, yritys rakentavaan keskusteluun olisi aina paras? Aina ei siihen tosin ole mahdollisuuksia. Joskus siihen ei suostuta. Ja joskus sen seuraukset voisivat olla vielä huonommat.
Etenkin hoitotyön (terveyskeskukset, sairaalat, laboratoriot jne., lääkärit, vastaanottohenkilöt luukun takana ym.) ollessa kyseessä minä olen aika herkkä sille, että kohtelu on kunnioittavaa. Pistää herkästi vihaksi ja loukkaa, kun ei ole. Kai se on sen verran herkkä tilanne, käsittelevät henkilökohtaisia asioita ilman, että on mitään luottamussuhdetta voinut kehittyä. Jotenkin siis soisi, että niissä tilanteissa henki olisi hyvä, niin asiakkaan suuntaan kuin työyhteisössäkin (josta se kyllä heijastuu asiakkaallekin). Yhtään siis tietämättä nyt mainitusta tilanteesta, mutta yleensä ajatuksena.
Minun ei kai pitäisi vastata tähän ,mutta kun kerran nyt sitten aloitin niin.
Yksinkertaisesti väitän että kysymyksessä on valta ja tuottavuus.
ps, Haluisin hyvin mielelläni kertoa enemmän , muuta en voi,pahoittelen. Toivottavasti ette loukaannu. :cry:
:smt083
En tiedä sinulla takana ollutta ajatusta, mutta valta ja tuottavuus syinä ei voi olla herättämättä uusia ajatuksia.
Näkeehän niitä. Silloin kun on annettu virallista valtaa tai vaikka koulutuksella saatua ylemmyyttä, siitä osataan joskus olla valitettavan tarkkoja ja sitä halutaan käyttää. Ne voi olla hirveitä tilanteita, kun joku todella vallankahvassa oleva ja vallastaan pitävä kokee varpailleen astutun. "Alempiarvoinen" ei saisi puhutellakaan "ylempäänsä" ilman lupaa jne. Tällaiseen lääkäriin tuli törmättyä jokin aika sitten, mutta saattoipa siinäkin yhtä lailla olla taustalla myös hänen aiemmin kokemansa epäasiallinen kohtelu työyhteisössä tms.
-
Kyllä olet Liisa ajatukseni lukennut, mutta en oikein katso että henkilökohtaisesti voin avautua tämän aiheen alla. Sillä se voisi herättää foorumin ulkopuolella hyvinkin eriviä mielipiteitä ja jopa ärtymystä. mutta uskon että media huolehtii siitä, merkkejä on jo ilmassa.
Sosiaali- ja terveys puoli on tällä hetkellä suurennuslasin alla, hyvä niin.
:smt083
-
Liisa: "Alempiarvoinen" ei saisi puhutellakaan "ylempäänsä" ilman lupaa jne. Tällaiseen lääkäriin tuli törmättyä jokin aika sitten, mutta saattoipa siinäkin yhtä lailla olla taustalla myös hänen aiemmin kokemansa epäasiallinen kohtelu työyhteisössä tms.
[/quote][/quote]
Heräsi uteliaisuus.... jota et tietty saa tyydyttää niin et pitää puhua muuten vaan.
Lääkäreitähän on tutkittu, väännetty, käännetty, niistä on tehty raportteja niin että vähästäkin saisi pitkät jutut, jospa Katriina nyt yrittäis ainakin tiivistää. Kyllähän bossiakin potkitaan päähän (joskus jopa pahemmin) ja noita älä-puhu-minulle-kun-tittelis-ei-ole-yhtä-kiiltävä tapasin yhden syksyllä. Sitä ewdellisestä onkin aikaa. Muuten niihin törmää silloin (äh, ei aina) kun yrittää sairaana lääkäriin....
Mutta siis kun tutkimustietoa on niin jos sitä sitten tyyppiesimerkin voimalla: Eräs ystäväni teki paikkakunnalla 8 lääkärin työt. Yksinään. Puhelimessa, kun viimeks soiteltiin, hän oli ensin sekava, sitten ihan ihmeen hyökkäävä, ja sitten sai sanotuksi että "oli pakko irtisanoutua..." ja sitten enää asiallinen mutta tyly...luulen ettei jaksanut puhua enempää.Nuorin serkuistani on jossain tk:ssa --- ja hänen äitinsä joka oli kans lekuri (eläkkeel jo) sanoi, että Inka (nimi muutettu) tappaa ittensä työllä hän on huolissaan ja todesti ---ja siinä tk:ssa on "hyvä miehitys" - tarkoittaa että rohkeesti yli puolet viroista miehitetty.
Näitä töitä on yritetty tarjota sairaanhoitajille, mutta eivät ne halua, koulutus luvattu siis ja palkanlisät.
Eräs syy on sille uupumiselle ja häippäämiselle: Joukko on naisistunut. Tämä on harvoin mainituin, mutta kiusallinen. Työ on raskasta, kyllä. Itse saattaisin olla terve jos ei olisi ollut niitä 36 tunnin työrupeamia. Mutta kyllä se, mihin väsyy, mikä tuo työt kotiin, vie yöunet tapaa olla - kuinkas muuten - se ilmapiiri.
Mitenkäs yks ja kaks juuri nuorten naislääkärien itsemurhapiikki ponkaisee jonnekin tavattomiin lukuihin? Huippu oli 1994 mutta se on yhä aivan liian korkea. Vedin juuyri silloin yhden varttuneemman ja kokeneemman tk:n ylilääkärin kanssa sellaista tk-lääkärien työnohjausryhmää. Hän huokailemaan että hohhoijaa. Taas olis ne kaks kesäsijaista valittava...kaks kandipoikaa ja kaks valmista tyttöö haki...mä otan ne kandit... Minä siinä vähän hölmönä et kuis nyt ja eiks nyt ja onko niillä ollu vielä edes korvaklinikkaa...
-Olkoon tai älköön. Minä en sitä virhettä tee että tyttöjä palkkaan. Tule itte mun paikalleni niin käsität. Jos ne on tyttöjä mun puhelin soi yhtä mittaa. "Joi aamukahvin mun kupistani." "Pani takkinsa mun naulaani." "Ei hymyillyt sanoessaan huomenta". "Ei kiittänyt kun ojensin spekulan". Mä en jaksa enää! Etkö sä tajuu että niistä pojista ei ole ikinä soitettu kun tämmmöstä: "....tota kun se on vissiin vähäsen niinku kännissä...jos sen panis vaikka tonne lepohuoneeseen nukkumaan, kattositsä sitte kun se puhaltaa nollaa, kun kyllä se vähän horjahtelee, ei me oikein uskallettais potilaita sille vielä antaa.... "
Naislääkäri. Ja no, ei niin vierasta...ja myönnetään: Suuresti siistiytynyttä. Harva sanoo enää, että lääkärin pitäisi olla mies.
- Ja se ikuinen palkkajumputus.... viime syksynä liitto ilmoitti järjestösivuilla että lopettakaa yrittäminen, tuo konsti ei auta. Ei autakaan. Vaikka kerran olis ollut kivaa saada sellainen tiliote jolla olisi "erikoistumattoman lääkärin keskimääräinen kuukausipalkka" -kun on erikoistunut ja on kaik ikälisät.
- Mie tykkään mun potilaista ja sureksin kun en voi aina sitä työtä tehdä. Mutta usein kuulee itsestään niin unenomaisia juttuja ettei tiedä mitä seuraavaksi ajatella.
- Mis kaikki lääkärit on - kysyttiin kun hankin kakkosammattia.
-No osa täällä, osa luomuviljelijöinä ja osa hirressä.
Ja täällä taas.... kyllä minussa on joku tekovika...mutta kun välillä tulee sellanen olo että vois edes vähän auttaa, edes jossain.,...ja siinä toisessa ammatissa lähinnä viihdyttää....
-
Liisa: "Alempiarvoinen" ei saisi puhutellakaan "ylempäänsä" ilman lupaa jne. Tällaiseen lääkäriin tuli törmättyä jokin aika sitten, mutta saattoipa siinäkin yhtä lailla olla taustalla myös hänen aiemmin kokemansa epäasiallinen kohtelu työyhteisössä tms.
Heräsi uteliaisuus.... jota et tietty saa tyydyttää niin et pitää puhua muuten vaan.
Niin no, minä olin asiakas eli ei mitään vaitiolovelvotteita, mutta eipä minulla tuosta ole taustoja tiedossakaan. (Lääkäri vain kaikella toiminnallaan osoitti olevansa yläpuolella ja kiukkuista kommenttia tuli heti, jos puhuin ilman, että hän oli kysynyt. Ja kyseessä yksityinen lääkäriasema, työterveyshuolto - ei käsittääkseni työmäärän puolesta ihan tukalinta. Mutta äkäinen oli alkuunsa, tiedä sitten syystä.) Benkku oli se, jolla työn mukana tulleita velvotteita hiljaa pysymisestä saattoi olla.
Olen edelleen ihmeissäni siitä kommentista, että joku voisi "olemuksellaan pyytää tulla kiusatuksi", kun en ole saanut päähäni esimerkkiä milloin voisi niin olla. Ja ettei kyseessä ole sitten vain se, että sillä käytöksellään huutelee tosiasiassa apua eikä masokistisesti kiusatuksi tulemista?
Hyvä esimies on mittaamattoman arvokas. Huono voi tuhota paljon. Ensimmäinen voisi selvittää monta ongelmatilannetta. Kuuntelulle pitäisi olla aikaa aina, kun sille on tarvetta. Eikö se ole esimiehen tärkein tehtävä, olla alaisten tukena ja ohjaajana, jotta työt hoituvat parhaalla mahdollisella tavalla. Eivätkä ne hoidu, jos työilmapiirissä on mätää ja työntekijät voivat huonosti.
Joskus olisi tarvetta ulkopuolisille selvityshenkilöille. Viisas esimies osaisi nöyrtyä näkemään sen. Tai rohkea esimiehen esimies. Liian paljon tuhotaan turhilla kumarteluilla, pokkuroinneilla, läpi sormien katsomisella jne.
Nyt omassa palkkatyöpaikassani kärsijöiksi joutuvat myös opiskelijat. Aikamoista kiusantekoa välillä, omista valta-asemista tähtäillään sinnekin, virkamiehinä kiusataan byrokratiakuvioissa tai opinnoissa yrityskin mitätöidään. Olen kovasti koittanut saada ilmiöstä selvää. Yksi kuulemani selitys oli, että yliopistoissa on niin paljon kilpailua, varsinkin tutkijoilla, että kulttuuriin kuuluu mitätöidä kollegoita, jotta eivät kohoaisi itseä korkeammalle. Haukut kuukausien työn jälkeen tutkimusartikkeleille, hurjaa kilpailua vähistä viroista, jotka nekin pilkkapalkattu ja ovat parin kuukauden tai maksimissaan parin vuoden pätkiä. Korkeakoulutettua väkeä ei siellä arvosteta millään tapaa. Paitsi korkeimmissa viroissa olevat arvostavat itseään niin paljon, että polkevat muut allensa. Kyllä tuollaiselle pitäisi piste saada. (Ja niin, ei sovi toki yleistää kaikkeen - kiperimmät vain nousevat pinnalle.)
-
Liisa: "Alempiarvoinen" ei saisi puhutellakaan "ylempäänsä" ilman lupaa jne. Tällaiseen lääkäriin tuli törmättyä jokin aika sitten, mutta saattoipa siinäkin yhtä lailla olla taustalla myös hänen aiemmin kokemansa epäasiallinen kohtelu työyhteisössä tms.
Heräsi uteliaisuus.... jota et tietty saa tyydyttää niin et pitää puhua muuten vaan.
Niin no, minä olin asiakas eli ei mitään vaitiolovelvotteita, mutta eipä minulla tuosta ole taustoja tiedossakaan. (Lääkäri vain kaikella toiminnallaan osoitti olevansa yläpuolella ja kiukkuista kommenttia tuli heti, jos puhuin ilman, että hän oli kysynyt. Ja kyseessä yksityinen lääkäriasema, työterveyshuolto - ei käsittääkseni työmäärän puolesta ihan tukalinta. Mutta äkäinen oli alkuunsa, tiedä sitten syystä.) Benkku oli se, jolla työn mukana tulleita velvotteita hiljaa pysymisestä saattoi olla.
Olen edelleen ihmeissäni siitä kommentista, että joku voisi "olemuksellaan pyytää tulla kiusatuksi", kun en ole saanut päähäni esimerkkiä milloin voisi niin olla. Ja ettei kyseessä ole sitten vain se, että sillä käytöksellään huutelee tosiasiassa apua eikä masokistisesti kiusatuksi tulemista?
Hyvä esimies on mittaamattoman arvokas. Huono voi tuhota paljon. Ensimmäinen voisi selvittää monta ongelmatilannetta. Kuuntelulle pitäisi olla aikaa aina, kun sille on tarvetta. Eikö se ole esimiehen tärkein tehtävä, olla alaisten tukena ja ohjaajana, jotta työt hoituvat parhaalla mahdollisella tavalla. Eivätkä ne hoidu, jos työilmapiirissä on mätää ja työntekijät voivat huonosti.
Joskus olisi tarvetta ulkopuolisille selvityshenkilöille. Viisas esimies osaisi nöyrtyä näkemään sen. Tai rohkea esimiehen esimies. Liian paljon tuhotaan turhilla kumarteluilla, pokkuroinneilla, läpi sormien katsomisella jne.
Nyt omassa palkkatyöpaikassani kärsijöiksi joutuvat myös opiskelijat. Aikamoista kiusantekoa välillä, omista valta-asemista tähtäillään sinnekin, virkamiehinä kiusataan byrokratiakuvioissa tai opinnoissa yrityskin mitätöidään. Olen kovasti koittanut saada ilmiöstä selvää. Yksi kuulemani selitys oli, että yliopistoissa on niin paljon kilpailua, varsinkin tutkijoilla, että kulttuuriin kuuluu mitätöidä kollegoita, jotta eivät kohoaisi itseä korkeammalle. Haukut kuukausien työn jälkeen tutkimusartikkeleille, hurjaa kilpailua vähistä viroista, jotka nekin pilkkapalkattu ja ovat parin kuukauden tai maksimissaan parin vuoden pätkiä. Korkeakoulutettua väkeä ei siellä arvosteta millään tapaa. Paitsi korkeimmissa viroissa olevat arvostavat itseään niin paljon, että polkevat muut allensa. Kyllä tuollaiselle pitäisi piste saada. (Ja niin, ei sovi toki yleistää kaikkeen - kiperimmät vain nousevat pinnalle.)
Tuo Liisan kirjoituksen loppuosa on minulle hyvin tuttu tyttäreni työpaikasta toisessa korkeakoulussa. Ainoa mikä auttaa on työpaikan vaihtaminen ja sitä tapahtuu todella ripeään tahtiin. Tyttäreni pääsi onneksi sieltä pois ja nyt menee kaikki hyvin
Amerikkalaisissa yliopistoissa on hyvin paljon siirrytty määräaikaisiin professuureihin, jolloin häiriköt on helppo siivota määrävälein. Toisekseen siellä ostetaan professoreja toisilta, kun urheilussa valmentajia. Muitakin analogioita on urheiluvalmentajiin. Meidän ikuisuus virat ovat iso ongelma.
-
Tuo Liisan kirjoituksen loppuosa on minulle hyvin tuttu tyttäreni työpaikasta toisessa korkeakoulussa. Ainoa mikä auttaa on työpaikan vaihtaminen ja sitä tapahtuu todella ripeään tahtiin.
Väkeä lähtee kyllä varsin vilkkaasti yliopiston leivistä.
On ihme, ettei siellä osata nähdä työntekijän arvoa, työn arvoa, terveen työyhteisön ja reilun esimiestoiminnan arvoa. Uutuutena on työajan tarkan käytön raportointipakko byrokraattisine koodilomakkeineen, mitä on lehdissä paljon kritisoitu ja johon kritiikkiin on sitten taustatahot yhtä tiukasti vastanneet tarjoamalla vaihtoehdoksi keppiä (potkuja), ei taaskaan porkkanaa. Muualla mennään kannustuksen ja motivoinnin kautta, korkeakouluissamme uhkailun, vallankäytön kautta.
Amerikkalaisissa yliopistoissa on hyvin paljon siirrytty määräaikaisiin professuureihin, jolloin häiriköt on helppo siivota määrävälein. Toisekseen siellä ostetaan professoreja toisilta, kun urheilussa valmentajia. Muitakin analogioita on urheiluvalmentajiin. Meidän ikuisuus virat ovat iso ongelma.
Jaa, Amerikasta hyviä keksintöjä.
Vaikka voidaan kai tuollakin pieleen mennä. Paljon kai kiinni siitä, mitkä ovat valitsijatahojen arvot, näkemykset, tavoitteet ja suhteet mahd. valittaviin henkilöihin, ja vieläkö byrokratia määrää jotain siinäkin tekemään ihanneratkaisua vastaan.
-
Tuo Liisan kirjoituksen loppuosa on minulle hyvin tuttu tyttäreni työpaikasta toisessa korkeakoulussa. Ainoa mikä auttaa on työpaikan vaihtaminen ja sitä tapahtuu todella ripeään tahtiin.
Väkeä lähtee kyllä varsin vilkkaasti yliopiston leivistä.
On ihme, ettei siellä osata nähdä työntekijän arvoa, työn arvoa, terveen työyhteisön ja reilun esimiestoiminnan arvoa. Uutuutena on työajan tarkan käytön raportointipakko byrokraattisine koodilomakkeineen, mitä on lehdissä paljon kritisoitu ja johon kritiikkiin on sitten taustatahot yhtä tiukasti vastanneet tarjoamalla vaihtoehdoksi keppiä (potkuja), ei taaskaan porkkanaa. Muualla mennään kannustuksen ja motivoinnin kautta, korkeakouluissamme uhkailun, vallankäytön kautta.
Amerikkalaisissa yliopistoissa on hyvin paljon siirrytty määräaikaisiin professuureihin, jolloin häiriköt on helppo siivota määrävälein. Toisekseen siellä ostetaan professoreja toisilta, kun urheilussa valmentajia. Muitakin analogioita on urheiluvalmentajiin. Meidän ikuisuus virat ovat iso ongelma.
Jaa, Amerikasta hyviä keksintöjä.
Vaikka voidaan kai tuollakin pieleen mennä. Paljon kai kiinni siitä, mitkä ovat valitsijatahojen arvot, näkemykset, tavoitteet ja suhteet mahd. valittaviin henkilöihin, ja vieläkö byrokratia määrää jotain siinäkin tekemään ihanneratkaisua vastaan.
Ihanneratkaisun tekee helpoksi, että sopimusta voidaan jatkaa tarvittaessa. Professorin aikaansaannoksia seurataan koko ajan ja joka vuosi valitaan oppilaiden toimesta vuoden professori, mutta samaa ei voi valita kahdesti peräkkäin. Oppilaat arvostelevet professorinsa muutenkin.
Johdossa herättää kyllä ihmetystä oppilaiden äänestyksessä nollakerholaisiksi joutuneet, jotka päätyvät heti keskusteluun yliopiston johdon kanssa. Kaikkea on tässä vaikea lyhyesti selittää, mutta sikäläinen systeemi on tehokkaampi myös professorien palkkauksen osalta. Kun niitä ostetaan muilta niin siihen tarvitaan lisää liksaa. Huonona puolena on sitten tolkuttomat lukukausimaksut, joihin on kyllä runsaasti erilaisia apurahoja. Columbiassa lukukausimaksu on noin 4000->20000€ vuodessa+ muut kulut riippuen luonnollisesti opinnoista. Miniäni opiskeli New Yorkissa hammaslääkäriksi ja se maksoi 300000USD, kun oli Kanadan kansalainen. Omia kansalaisia suositaan apurahojen jaossa.
-
Liisa: "Alempiarvoinen" ei saisi puhutellakaan "ylempäänsä" ilman lupaa jne. Tällaiseen lääkäriin tuli törmättyä jokin aika sitten, mutta saattoipa siinäkin yhtä lailla olla taustalla myös hänen aiemmin kokemansa epäasiallinen kohtelu työyhteisössä tms.
Heräsi uteliaisuus.... jota et tietty saa tyydyttää niin et pitää puhua muuten vaan.
Liisa Lääkäri vain kaikella toiminnallaan osoitti olevansa yläpuolella ja kiukkuista kommenttia tuli heti, jos puhuin ilman, että hän oli kysynyt. Ja kyseessä yksityinen lääkäriasema, työterveyshuolto - ei käsittääkseni työmäärän puolesta ihan tukalinta. Mutta äkäinen oli alkuunsa, tiedä sitten syystä.
Lääkärihän käyttäytyy noin jos ketä niin toista lääkäriä kohtaan, tosin olisi minulta väärän-todistuksen-antamista jos sanoisi että "aina" tai "yleensä" edes. Mutta kerran sain tuon katki: Kysyin, miksi hän käyttäytyy huonosti?
Kumpikohan teistä mahtoi päättää tuosta arvoasetelmasta? Ja teepäs noin seuraavalla kerralla ja kerro miten kävi.... minun alkoi itkeä.
Liisa Olen edelleen ihmeissäni siitä kommentista, että joku voisi "olemuksellaan pyytää tulla kiusatuksi", kun en ole saanut päähäni esimerkkiä milloin voisi niin olla. Ja ettei kyseessä ole sitten vain se, että sillä käytöksellään huutelee tosiasiassa apua eikä masokistisesti kiusatuksi tulemista?
Äkkiseltään jokainen on...mutta kun käy läpi omista työpaikoistaan ihmiset joille jostakin syystä kerta kaikkiaan tahtoo ärtyä, oli syy sitten suuri, pieni tai mitääntekemätön, niin saattaa päästä jäljille. Siinä on ikävää se että joutuu tunnistamaan vähän sadistisia piirteitä itsessään. Sanotaan, että vaikka me yleensä kävelemme niin osaammehan me silti yhä kontata... tuollainen käytös ei ole aikuista, ja pikkuisina piiloviesteinä siihen on hankalaa puuttua...mutta yhtä kaikki, housunpolvet kuluu....
Tai olisko tämmöinen: Olemme ruokasalissa. Kukaan ei huomaa sitä että eräs meistä seisoo pöydän vierellä kärsivä ilme kasvoillaan. Siinä missä useimmat sanoisivat että "hei mahtuuks tähän" jää tämä, ei lainkaan ujo tai arka, ihminen (kohtalaisessa asemassa vielä) kuin osoittamaan olemuksellaan että "näin minua aina kohdellaan".... Etkö ihan totta ole ikinä törmännyt tämän tapaiseenkaan? Ja kaikki ihan noloina ja kiusaantuneina...voi anteeks anteeks ihan hirveesti....
Ja kun sama sitten kahvipöydässä...kansliassa... "Niin. Teillä on tietysti kauhean kiire. Minullakin olisi ollut yksi asia. Itse asiassa hyvin tärkeä mutteihan sillä väliä ole..."
Kyllä kaiken hajalle saa...ja usko tai älä...kohta mentiinkin sinne ruokasaliin niin ettei häntä "muistettu" pyytää mukaan.
-
Liisa 1.Lääkäri vain kaikella toiminnallaan osoitti olevansa yläpuolella ja kiukkuista kommenttia tuli heti, jos puhuin ilman, että hän oli kysynyt. Ja kyseessä yksityinen lääkäriasema, työterveyshuolto - ei käsittääkseni työmäärän puolesta ihan tukalinta.
2.Liisa Olen edelleen ihmeissäni siitä kommentista, että joku voisi "olemuksellaan pyytää tulla kiusatuksi", kun en ole saanut päähäni esimerkkiä milloin voisi niin olla. Ja ettei kyseessä ole sitten vain se, että sillä käytöksellään huutelee tosiasiassa apua eikä masokistisesti kiusatuksi tulemista?
................................
Hei nyt mie keksin kuin tuon vm. voi näyttää. Tästä näin. Mie valitan lääkärin kurjaa elämää (kohta ollaan hirresä täsä) jolloin siun täytyy selittää että eikun ei sillä jonka kohtasit ainakaan sun käsittääkses ole mitään hätää,kiirettä tai muuta kuormaa
Etkö huomaa. Mie saan siut hyökkäämään (anteeksi vahva ilmaus, tässä epoikeutettu, kun et sinä "hyökkää" etkä ole "hyökkäävä" mutta menköön kun en löydä parempaa) .... ennen kuin kumpikaan ennättää edes oikein tajuta.... ja sie puhut lääkäristä joka "kaikilla eleillään osoitti" Siis, mitä tästä (ehkä?) opimme? Täydellinen s-m leikki päällä, ja ollaan h-y -foorumilla.
.........................
- Näytös kolme: Pietarin tiimi kokoontuu poortinpielessä. "Alotetaas suomalaisista...mää sillä vaan, kun,meinaan, niillä on nysse kesä " jaa niin tää josta sää kysyit: ....Katriina...no jaa, konsultoin ylempää kun pyysit mutta ne sanos ettei ollu käyny mikään erehys niille... n e vähän ihmetteli mutta sanottiin että oot vastatulleita ja ollu pahois paikois....No kun se Katriina pyytää selvittään itelleen sitä ja pyytää selvittään tätä ja kun se ei oikeesti ymmärtäny koko tuota lunastusasiaa, ja meni siitä vallan kierteille, nii se sai yhen tavanomasen tukiopetuksen... siis, koetas olla ilman,
Olihan siinä työtä kun piti järjestää kirkkokunnanvaihtokin ja sitten sairastuminen, no, mutta tuolla esiavus yks meikäläine joka tätä kattoo perään ei siis mennykkää väliin kun ne rupes hoitaan.... annettiin rauhas pistää mitä pistää ja seurailtiin niitten hötinätä....
Kyllä se oli vihanen sille kollegalleens, haukku sen nuppiaivoks ja vaikka mikskä..... mutta tänneppäin vain kiittelee et nyt hää ymmärtää kaikenniin selkeesti, etteihä hää olis muuksi menny kun tomu tomuks mutta että on se turvaverkko alla....sehän itkee niiskutti että vihdoinki hää ymmärtää... Se alko ottaa selvää Jeesuksestakin oikeen...kulkee ja kyselee, joka taholla....ja se pyys anteeks sitä nuppiaivoks haukkumista mutta sitä se oli käsitelly joitakin viikkoja
....................................
Näytös neljä. Pietarin monologi.
Minä kun nyt näen ja kuulen eniten kun tuli tuohon portinpieleen nettiasemaa... täälla tuota väkeä ramppaa ilmankin niin nyt sama tyyppi voi olla täällä ja kiitää pitkin jotain laajakaistaa ja kohta kuitenkin kännykkä soi...
Se on tuo Katriina vähän semmonen, useessa se on harmiton ja pitkäpiimänen mutta vieläkin se on vihainen ja surullinen siitä että nuorena tyttönä annettiin olla ihan tavis kunnes julkastiin tiedekunnan sisäänpäässeet jonka jälkeen hän oli vain "just samanlainen kun kaikki lääkärit" eli pahis. Katriina taisi saada siitä vähän naarmuja kun kuuli olevanans ihan täysi natsi. Se ei kato oikeen koskaan toipunu siitä kun se oli kahen opettajan tenava juur sillon kun opettajat oli syyllisiä kaikkeen ja on tuolla Istuimella kuulemma kuultu huomautuksia "kaikenlaisista perinnöistä". Se kun on aina seinän ja tapetin raos, oppilas ja opettaja, lääkäri ja hoitaja. Mutta se oli ajateltu juttu että ihmisten olis niinkun pakko katsoa monesta näkökulmasta kaikkee? Luuletsää että' tääkän viittis?
Eikä se sitä tautia pahaksens pane kun juur pahimman hetken... se aattelee että nyt hää sitte rukoilee. Jos sie sitä tunnet niin saat sinä tän tietoos siltä iteltään: Kun sitä nyt saa aika ajoin pidäteltyy päivän tai paraastaan kolme liikkumatta, nii siinä kuulkaa se ennättää kysyy kaikki meidän moderaattorit ja teknisen tuen uuvuksiin mutta voi vahingos kuunnellakin jotain. Ehkä se seuraavaks alkaa kysellä mitä se sitten on....
- ja tiimi, tiedoks hei kaikki. Liisaa ei näil tiedoil tiaknosoija, ja tiedoksi: Katriina väittää täällä langan päässä, tiaknooseista velotetaan 300 ekeä Suomessa sillä on otettava laajat labrat ja sykoloki testaa. Se huutelee että ei tässä tarttee mitään sellasia ja että hän ei ainakaan rupee, olis nyt hetkisen hiljaa että' kuulis ettei ole mitään tilattukaan...äh, aina sitä pitää rauhotella....no nyt se sai yskänpuuskan, meni perille!
Trauma kai se oli kun sitä toistaa.... vetää siihen toisen mukaasn....Saa Liisan kertomaan taas yhden niistä jutuista joiden jälkeen oikeastaan olis pitänyt onnitella itteään siitä että onnistuipas taas.
........................................
Pakko kai sen oli saada vakavan sairaus ja pääs karkuun niitä , mut päästetääs se nyt ääneen, jotta se rauhottuu:
- Useimmitenhan lääkärin kannattaa sanoo toinen ammatti. Kerran kyllä yks huomas ja mie kysyin miten se saatto huomata kun mie välttelin lääkärislangia, se sanoi: "Oli niin outoa jos ei kuulu yhtään. Ne on arkikielen sanoja.....joskus eri käytössä kuin alunperin mutta kyllä puheista selvän saa, sun kanssa on anteeksi vain ollut tuota, anteeksi nyt mutta aavistuksen verran vaikeaa käsittää mitä sinä yrität selittää....
Mutta niin... tarvitaanko me "omituinen opettaja" linja, pahasti-lagennut piispa-linja, lapsia -lyövä-lähihoitaja -linja, pähkähullu-poliiisi-linja viinaksiinmenevä- viulisti....siihen että menemme itseemme.
Ja tuo esirukouspyyntö ei ollut leikitellen viskattu. Kimppaan? Apua itsekellekin heistä, en nyt osaa tilata, Sinä tiedät, kerro jos on jotain tiettyä, ja ole kiltti! Tee minusta edes siedettävä....ja anna minulle sitä viisautta. Lupasit muuten jo ajat sitten!
......................................
Mutta vakavasti ottaen: Tulisiko meidän luopua ylipäänsä teemasta kauhuopettajat, hirviölääkärit, ilkimyspomot, sadistialaiset ja hullut papit. Olisi ehkä rakentavampaa vaiks miettiä miten selviää itse työssä pahoittamatta kovin monien mieltä....
Ittelläni on ajankohtasena pulmana se et pelkään hirveesti, oikeesti yhtä meän tiimin sairaanhoitajaa...luulin et se tulis tänäpän työhön, mie tapaisin ja ikäänkuin näkisin kuin syksy alkaa. Tää on jotenki niin merkillinen juttu...myö tunnetaa ja eros olles mailailtiin kuulumiset ja maaliskuus se vaan jonkin ihme kääntymyksen ateismiin...ruokasalissa tietty... mut onha hää tienny vuoskaudet jo et minuu erehtyis joku pitään uskova ihmisen... ja mie on mielestäni vaan semmonen, jolla on syvä kaipaus johonkin, jonka ehkä voi vain aavistella, mutta joka on rakas....mutta minusta tuollaset kääntymykset milloin minnekin päin ei nyt sentään ole ennen ole pakottaneet katkomaan välejä ja jos, niin se vaarantaa potilasturvallisuuden, jos toinen ei kommunikoi mitenkään, ei edes sisäpostilla. Joskus tulee ovelle ja huutaa ja on vihainen. Mitäs siitäkään, mutta kun en niistä jutuista aina ole perillä (kuka on käyttänyt suolapurkkiani?) Yritin keväällä sekä jutel että kirjotel ja kysyin olenko vaiks nyt loukannu...hölösuiselta ihmiseltä voi odottaa typeryyksiä, mutta ne on korjaamista vasrten, ei, tässä ollaan nyt muuten vaan tälleen.
Valvoin yön mutta aattelin et se on kertamietinnän väärttiä. Miten olla herttanen kun se on toisesta huonosti tai kun kaikki on huonosti, miten jättää rauhaan sellasel taval että se ei myöskään loukkaisi? Kehitin jotain hyvän tuntusta
...eikä se ollu siellä. Sil on tietty tää täysi viikko lomaa, pakosta se menee niin.
...pitää miettiä viel viikonloppu tälleen, peitetyin silmin. Tai sit mulle annettiin lisäaikaa....mie pelkäsin nii et oli pakko rukoilla et tee sie Yläkerran Äijä täl tilanteel jotaa. Sit mie rupesin pyytään et muuttais minua, muuta minuu....et se ei johtas riitaan kun se ei oile nyt ok kun ei ole riideltävää ---jaa no, ainahan sitä löytää mutta kuin vain, että mie osaisin ol viisas, niin että olis viisautta ja jonkilaista "kyllä-me-pärjätään-tää-on-hyvä -työyksikkö" Saa mul huutaa. Myö vähän puhuttii täst Jumalan kans. men det är inte farligt att lida".Ymmärtääkseni siellä aatellaa yhtäläisest et nyt Katriina löys jotaa, viisas ne nyt sanottavammin ei ole. Se myönnettiin, kuten että oikein nähty: että se on raskasta...." Nyt etenkin meidän potilaat tarvittee jokaisen esirukousta jolle sen vaan jotenkin olis jotain mitä jaksaa....mutta me myös. Voi, auttakaa. Mie kerron kyl kui kävi...
Mie olen nii onnettoman kova luu...jos tuol Vintisä ei vain keritä, tai nää toimitukset tulee kakkospostis,,,,,tai joitain..... Nii se on pakko olla. Mie jatkan rukoilemist. mut voi, sanokaa sananen mun puolesta kun puhutte sinnepäin seuraavan kerran....
Kyllähän tuo Katriina yrittää parhaasa, ja yrittää aina korjata virheensä....kyllä minä ymmärrän että se pelkää.... mutta se on aina niin iloinen saatuaan itsestään voiton........ja rukoilee nyt tänne meillepäin, hiljaa jos tekin jaksasitte, niin se vakuuttaa että' sillä ei ole niinkun isompaa hätää? Että on turvallista? No, hommiin sitten vaan....
-
Kirjotin kerran pitkänpuoleisesti ja se katosi johkin kyberavaruuteen. Mutta kun avasin sen se li siel kahdestä. Mie odotan vähän...mitähän happulaa mie nyt hotasin?
-
"Alempiarvoinen" ei saisi puhutellakaan "ylempäänsä" ilman lupaa jne. Tällaiseen lääkäriin tuli törmättyä jokin aika sitten, mutta saattoipa siinäkin yhtä lailla olla taustalla myös hänen aiemmin kokemansa epäasiallinen kohtelu työyhteisössä tms.
Heräsi uteliaisuus.... jota et tietty saa tyydyttää niin et pitää puhua muuten vaan.
Lääkäri vain kaikella toiminnallaan osoitti olevansa yläpuolella ja kiukkuista kommenttia tuli heti, jos puhuin ilman, että hän oli kysynyt. Ja kyseessä yksityinen lääkäriasema, työterveyshuolto - ei käsittääkseni työmäärän puolesta ihan tukalinta. Mutta äkäinen oli alkuunsa, tiedä sitten syystä.
Lääkärihän käyttäytyy noin jos ketä niin toista lääkäriä kohtaan, tosin olisi minulta väärän-todistuksen-antamista jos sanoisi että "aina" tai "yleensä" edes.
Ihminen on ihmiselle susi, mitä lähempänä, enemmän tekemisissä, samanlainen, samassa roolissa, ehkä kilpailuasetelmassakin, sitä enemmän. Kateuskin on aika turmiollista.
-
Kirjotin kerran pitkänpuoleisesti ja se katosi johkin kyberavaruuteen. Mutta kun avasin sen se li siel kahdestä. Mie odotan vähän...mitähän happulaa mie nyt hotasin?
Joo, ei se kadonnut missään vaiheessa. Mutta on tietty voinut vaikka verkko tehdä tepposiaan (hakenut koneeltasi jonkin kumman välimuistiversion, jossa ei viestiä ollut, siinä auttaa F5) tai sitten no, inhimillisyys (elikkäs lukijan silmät väärässä ketjussa tms...).
Ja tuo edellinen viestisi. Huhheijakkaan kun meni ensilukemalta kovaa ohi ja yli. Täytyypä koittaa pureskella, mielenkiintoista purtavaa on.
Hyvä pointti suunnata katsetta taas peiliin, siis tässä itse kunkin. Sieltähän muutos parempaan useimmiten parhaiten voi lähteä, eikä suinkaan muita osoittelemalla.
-
Liisa Ja tuo edellinen viestisi. Huhheijakkaan kun meni ensilukemalta kovaa ohi ja yli. Täytyypä koittaa pureskella, mielenkiintoista purtavaa on.
- Kirjotin sen kertaa 6, oli lisäksi ukkonen, akku alkoi tyhjetä, en uskaltanu pitää konetta verkossa. Jos siitä saa selvää niin hatunnosto. Osasyy on tietty sekin että kuukauden lomalla saa vuorokausirytmin joks nurin perin ja ensimmäinen työpäivä on vähän sitä sun tätä....sitä alkaa herätä puolenyön tuntumissa...'
Siinä jorinassa pistäydytään, kuten eräs miunulle tärkeä rippi-isä ja hengellinen opastaja (siksi täällä on joskus jotain på svenska) vähän kuin välimatkaa ottamassa siellä Pietarin portilla (Sanningen kan vara lekfull!). "Katriina täällä taas soittelee.... aina se jaksaa selvistä asioista tehdä mutkikkaita.... tiimi hei, sanokaa äkkiä mitä sille nyt vastataan, sen akku on kuulemma loppumassa....." ...joskus jonakin vaikean tuntuisena hetkenä mietin mitä tuolla Yläkerrassa vaikka nyt Pietarin tiimi (tottahan hän niin moderni on) minusta keskustelisi..... kuinkahan paljon he repisivät hiuksiaan (taasko se soittaa? Ja arvaanko että teemana oli...) ja moniko läimäyttelisi kulloistakin puhujaa selkään: "Hyvä! Sä osaat kuule puhejudoa!"
Siinä Katriina miettii itseään, sitten itseään tässä lääkärin ammatissa
ja sen jälkeen sitä mitä niin monesti: Mitäs se merkitsikään se luopumiseen suostuminen....ja tämä vähän kuin uusi tilanne jossa etsitään vähiten huonoa vaihtoehtoa..... kaikkien kannalta. Tarvetta on - ja jollain tapaa kauheaa ajatella kuoleman hetkeä sellaisena, jona kysyy itseltään: Kuule - olinko aina loppuun saakka rehellinen sen työni ja sairauteni kanssa? Kysymys on näköjään minun eteeni lykätty..., ja erinäisiä kertoja olen vastannut väärin, jopa tietoisesti (mutta tietty aina perustellen!). Ymmärrän hyvin usein kohdatun ilmiön: Sairas epäilee itseään aina jotenkin syypääksi sairauteensa.... taisin mainta että ortodoksinen kirkko opettaakin siten. Tuossa minua on autettu, enkä sillä itseäni vaivaa ja yritän potilaitakin auttaa selkeyteen. Muttta tämä on jo toinen kysymys: Entäs nyt. Sinua tarvitaan...ethän vain jää pois sellaisesta syystä, joka ei kestä valoa?
Tai menetkö työhön pettäen itseäsi? OK, turhaudut, mutta eivät ne toiset ole sitä varten koolla!
Joskus pelottaa, usein kyllä lohduttaa ajatus Jumalasta, joka tietää itseänikin paremmin, milloin minulla on mitäkin juonimista meneillään - peräti sellaista joka ei ylitä tietoisuuden kytnnystä. Ja silti. Lopulta tässä ei auta mikään muu, kuin niin syvä rehellisyys mihin yllän ---muuten olen itse lopulta niin ymmälläni että kärsin siitä pahemmin kuin mistään oireesta milloinkaan.
Eräs ortodoksi-isä sanoi kerran minulle: Sairaus on ankara opettaja. En ollut koskaan ajatellut tuosta näkökulmasta.
Tämä tämä opettaja herättää minun kysymykseni, niin rististä kuin sen ottamisesta, aika pedantista "väärästä" ja "oikeasta". Jonkin ajatuksen jonka veisin mielelläni vaikka vähän profaanimman mallisena tiimilleni: Te tulette tuntemaan totuuden...ja totuus on tekevä teidät vapaiksi. Realiteetti on jokaiselle vaikea....eräs totuus taitaa olla se, että moinen työyhteisön ilmapiiri on siitä syystä vähintään ummehtunut, että totuudessa on vaikeaa pysyä..... on vaikea sanoa ettei tiedä - kun pitäisi - - että on juuri se henkilö jolla se muistio oli viimeksi ja se nyt vain on kateissa - ja mikä ikävintä, on niin hauskaa kertoa työtovereista juttuja, jotka saattavat hipoa totuutta, mutta eivät sitä edusta --- sen sijaan kyllä asioita joita kukaan ei haluaisi itsestään levitettävän. Mutta millainen työyhteisö mahdollistaa tuon tason avoimuuden? Sellainen kai, jossa sanottaisiin: No, hyvä kun selvisi/oikein, jätetään tämä ikävä asia/etsitään yhdessä tai hei, printataan uusi.... Anteeksiantava yhteisö.
Ja tietenkin se kaikki saa pureskelemaan sormenpäätä: Minulla on ollut ankara ja vaativa ---samalla lempeä ja lohduttava opettaja, ja kauan. Ei hän juuri tästä oppilaastaan kunniaa taida saada.
Huh, miten subjektiivinen vuodatus --- mutta tietäisitpä, kuinka syvästi olen itse ikävöinyt foorumia, jolla puhutaan samoista asioista! Otan jo iisisti; jos joku kyllästyy minuun niin hypätköön yli - itse saan ajateltavaa toisilta. Toisinaan kyllä mietin että mahtaa niitä olla muitakin ankaria opettajia, ja samaa läksyä taitaa tavailla yksi sun toinen...on vain helpompaa kuvata esimerkin avullla eikä toisesta henkilöstä viitsi kirjoittaa. On vähän mennyt luuytimeen ettei saiskaan...
Elämä on merkillistä.... on aikoja, joina on kuin käteen ojennettaisi lahjapaketti toisensa jälkeen. HITAS-asunto.... tolerantti esimies....(no sellaisia on ollut kyllä)...teologian nettikurssi....ja tämä sivusto.
-
Itse olen tässä pohdiskellut kuinka valita oikein, kun ei ole ollenkaan selvää mikä se oikea on. Keväällä siinä oli tiukka paikka, kun tarjottiin työtä, joka ei tuntunut siltä, mitä olin toivonut. Harkinta-aikaa oli muutama tunti ja oljenkorsi tarpeen, joten oli kovasti kyseltävä viisaammilta neuvoja. Yksi oli, että suuret päätökset kannattaa tehdä tunteella, pienet voi ratkaista järjellä. Alkujaan muuten tämän päivän talkookörttivaikuttajan neuvo, mutkan kautta tuli minulle.
Ei istunut neuvo minuun, kun olen tavannut painottaa järkeä aina, kun suinkin mahdollista. Tunteella tavataan tehdä kaduttavimmat virheet, sitä se ihmisyys on. Mutta viikottain on sen jälkeen mielessä tuo esitetty ajatus pyörähtänyt. Ja nyt luulen, että ehkä siinä on perää.
Viime kuukaudet, ainakin viikot, on sitten tullut lähes joka vastaantulijalle pohdittua nykytöitä ja vaihtoehtoja tilanteelle. Tänään sitten kuulin taas muualtakin (no, ammatiltaan oli itse asiassa lääkäri - Katriina saanet tästä taas vettä johonkin myllyyn) ajatuksen siitä, että kannattaisiko irtisanoutua. Sitä mahdollisuutta ja sen seurauksia on tullut päivä maisteltua. Toisi kyllä taas taloudellista epävarmuutta (pelkkä yrittäjyys ainakin kunnes toinen ovi aukeaa), urakehitys olisi taas kovemman työn takana jne., mutta kyllä siitä huolimatta on tullut vapaa olo jo pelkästä ajatuksesta. Muistuttanut mikä arjessa on tärkeää ja miten työstä saattoikaan tykätä. Ehkä näin isoissa asioissa tosiaan tulee elää tunteen mukaan.
Onko se vähän samaa uskon kanssa, tai ylipäätään sen suhteen, että luottaa siihen, että korkeampi voima kantaa. Järki sanoo muuta, järki ei usko, ei näe mitään mihin olisi syytä uskoa. Järki tappelee vastaan, sanoo, että kyllä oma voima riittää, ihminen pystyy, kyllä minä itse. Mutta oikeasti jäljillä ollaan vasta, kun uskaltaa vähän heittäytyä ja luottaa siihen, että asiat hoituvat vähemmälläkin, ihmistä kannetaan kyllä.
-
Liisa: Katriina saanet tästä taas vettä johonkin myllyyn
Voi kauhistus, heti luettuani aloin pelätä, et nyt sinne kohta pitää perustaa Jumalan johdatus - ketju. Kohta ne minun kysymykset siel onkin...
Mutta vakavasti: Heräsinkin yöllä ja ajattelin kaikenlaista tuosta mitä kirjoitit. Minä kerran kysyin, kun oli itsel käynyt ne pari hoitovirhettä ihan peräkkäin, eri paikoissa vain, (niitten mainostettujen tutkimusten mukaan kaik menee aina pieleen kun lääkäri on potilaana - no, ei onneksi) papilta, että "johdattaako Jumala yksittäisiä ihmisiä, vaan oliko juttu jokin tällainen: Hän poimi tuollaisen pikku paimentolaisheimon, ne israelilaiset, ja katsoi niitä vähän perään"? Syynkin olin tietäväni: Messiaan piti tuleman siitä porukasta. Hän katsoi minua hämmästyneenä,ja selitti olevansa alatien körtti.
Mutteihan minusta niin vähällä pääse.... jolloin hän oli selvittänyt taustani ja sanoi sielläpäin oltavan yltiöpietistisiä. Juu, minä sanoin, läksin vähän karkuun niitä, ja johan siitä on vuosi(kymmeniä). "Mutta nyt sinä yhä aattelet että mitäs jos muuttaa väärään asuntoon tai ottaa väärän työpaikan niin tapahtuu hirveitä...." No en, mutta se keskustelu ei edennyt. Muut kyllä ("Hei mikä tuo ortodoksinen kirkko on.... " hänhän se minut kuiville kiskoi)
Tunne? Joskus jokin sellainen mitä nimittäisi intuitioksi saattaa osua oikeaan. Se kuin selättää niin tunteen kuin järjenkin. Intuition käyttö tulee joka tapauksessa kehiin, kun on tarpeeksi tietoa olevasta ja tulevasta. Pitkään nimittäin mietin, että eikös se riipu kulloinkin tilanteesta ja kohteesta. Miehen ottaa tunteella (kun rakastuu).... ja sitten meni se sormenpää hampaitte väliin taas. Kyllähän siinä järkikin osansa ottaa...hauska poika mutta tuurijuoppo....ja päissään väkivaltainen....Toisaalta kuka sitä nyt työpaikkaan rakastuu...ja huomaan että johan nyt miten moni.
Ja kyllä se alatien körtti sai minut vakuuttuneeksi ettei mitään johdatusta ole ... eikä saanut sittenkään. Hän nimittäin taisi hoitaa diakoniapapin hommia ja ne, jotka johdatusta yleensä kyselivät, halusivat "ihmeen" tai "merkin" , ja joilla ei oikein ollut kärsivällisyyttä. Tuntuu että minun kysymykseni joka voisi siis olla helppo vastaus sinun kysymykseesi, ei enää elä. Lopulta minä jo vähän hermostuin ja sanoin että viisautta kai sentään saa pyytää kun sitä suorastaan neuvotaan pyytämään....ja hänkin hermostui ja mailasi takaisin että senpä minä voisin kyllä vallan hyvin tehdä! (!!) Tämä juttu on hullunkurinen mutta se oli varsin terävä tyyppi.
Mutta. Luin Bonhoefferin "Schöpfung und Fall" - se on kolmen luennon sarja, aika helppoa luettua. B:n mielestä ihminen Tiedon puusta syötyään tuli tietoiseksi Alusta ja Lopusta...ajasta siis. Ja samalla kadotti nykyhetken. mutta mehän emme niin vanhoille mitään mahda....
En antais neuvoa, Tolkienin mukaan se on vaarallinen lahja, mutta keneltä vain voi kysyä: Olisiko riskeistä huolimatta nykyhetkeni onnellisempi muualla? Jos se suunnitelma osoittautuu sudeksi niin pääseekö siitä taas pois? Virkavapauden kauttahan kaikki lähtee. kalppimaan.
- Nykyään itse pyydän viisautta ja muitakin pyytämään sitä minulle jos passaa, minä voin sitten vastavuoroisesti palvella jos tulee jotain (en muuten tiedä kuuluuko esirukous körttimaailmaan?) Neuvo.... minä olen menossa tuonnepäin, ja ihan sumussa mennään....kun vain ei tulisi minun toiminnasta haittaa....ja kun mielelläni menisin....mutta kun sitten osais selvittää asiat jos sattuu kohtaus keskel päivää....siitäkin vois kiittää, muuten, että ne yleens tulee aamulla tai illalla! Miksköhän? Vireystila vaikuttaa kai.
- Herättäjäjuhlien tunnus oli niin tosi hyvä.
-
Tiedon puu oli Hyvän ja pahan tiedon puu. Pelkästään tieto tai tiede (ns luonnontiede) päätösten perusteena voi johtaa yhtä hyvin hyvään kuin pahaankin. Koko ajan pitää korjata tieteen tulosten odottamattomia haittavaikutuksia. Tähän tarvitaan jotain muuta tapaa havainnoida ja oivaltaa. Tunteet ovat varmaan osa tätä herkkyyttä. Usko Jumalaan ja hänen haluunsa ohjata meitä oikeaan kuuluu myös tähän. Minusta vain on vahingollista jos usko johdatukseen muuttuu uskoksi siihen, että kaikki mitä itse teen, on Jumalan johdattamaa ja oikein. Se kai on sitä körttiläisten kammoamaa omavanhurskautta.
-
Minusta vain on vahingollista jos usko johdatukseen muuttuu uskoksi siihen, että kaikki mitä itse teen, on Jumalan johdattamaa ja oikein. Se kai on sitä körttiläisten kammoamaa omavanhurskautta.
No totta.
-
[
quote="Pena"]Tiedon puu oli Hyvän ja pahan tiedon puu. Pelkästään tieto tai tiede (ns luonnontiede) päätösten perusteena voi johtaa yhtä hyvin hyvään kuin pahaankin.
- En tiedä mistä syystä Bonhoeffer käyttää kaiken aikaa nimitystä "Tiedon puu", ehkä siksi että Saksan kielen genetiivimuodot ovat pitkiä, (der Baum des Gutes und Böses) ja kuulijoillehan on tiedossa, mistä hän luennoi.
Mutta se taitaa täytyä mainita, että hän ei ollut luonnontieteilijä, vaaan teologi. Teologina häntä on jälkikäteen (kuoli 39v ikäisenä) selitetty milloin miksikin: Joku pitää marxilaisena, joku jopa "toivoo hänen saaneen vankilassa uskonsa takaisin".... Niinivaaran vanhahko artikkeli jonka löysin ("Teologia etsii suuntaa") näkee hänet henkilönä, jolle oli ominaista oivaltaa nopeasti, kiirehtiäkin, aikalainen teologi vanha setä Karl Barth , niin ystävä kuin olikin, myöntää tuskastuvansa välillä kun tätä Bonhoefferia oli niin vaikeaa seurata....
Tuttu mies kai hän on mutta jos nyt ei olisi, Saksan kirkkotaistelun ns tunnustuskirkon opettaja, myöhemmin Canaris-salaliiton jäsen, vangittiin epäiltynä maanpetoksesta 5.4.43 ja kun yhteydet Hitlerin ympärillä vehkeilyihin tulivat ilmeisiksi, hirtettiin 11.4.45
- Luulen, ettei hän tuossa luentosarjassaan lainkaan ole kiinnostunut tästä luotiinko-maailma-kuudessa-päivässä -lähestymistavasta. Se oli hänen näkökulmilleen ja julistukselleen jollain tapaa niin perin vieras. Keskeiseksi kun pitkin matkaa nousee tuo tässä-ja-nyt -ajattelu. Jumalaa hän ei halunnut tungettavaksi ainakaan mihinkään "mitä luonnontiede ei vielä tiedä" ---- hänelle se on kaikessa, minkä hän jo tietää ja näkee olevan. On vähän kuin lapsi joka osaa iloita hiihtämisestä, hyvästä ateriasta tai musiikista. Hän osasi ottaa vastaan.
- Oli minul tuttavuus josta oli iloa....osa tuotannosta oli paljo liika viisasta teologiaa, osaa en pystyis toteuttamaan (pietistises puuskas kirjotettu "Kutsu Seuraamiseen") mutta paljon muuta.... kuten virren 600
.............................
Jaa niin, joo, jos tämä ikäänkuin jatkaa minun ja Liisan keskustelua, niin me taisimme kumpikin tai ainakin minä puhua tiedosta, ei tieteestä, ja tiedosta tuollaisena arkipäiväisenä asiana, joka on usein yllättävän monipuoliustakin, joskus ainakin minul jotain jota en oikein edes osais selittää: Jos nyt miettii työpaikan vaihdosta niin siitä uudesta on usein hankittuna tietoa. Ja vanhasta tietenkin jo on. Jonkinlainen tunteen-ja-järjen ylle kohoava tai kumpaakin auttava fiilis mikä lie sanoo itselle: Tuonne. tai Ei tuonne. Sitä tarkoitin intuitiolla.
Semmosta ei läheskään aina tavoita... mutta joskus.
...............................
Ja taisin mainita et pelkään, ja sain pari päivää lisää selvitel pelottavaa mielessäni. Muistin vanhan tarinan pojasta, joka ei sitä viisautta oppinu. Se pantiin nauriinistutukseen ja istutti ne kaik nurinpäin, mut yöllä tuli isäns joka käänsi ne siten että ne voi kasvaa.... mie helpotuin siitä sillä minun istutukset taitaa joutua hiljaa yöl korjailemaan.
..................................
Mutta kuulkaas viel yksi kysymystä. Körttiseuroissa veisuu korvaa rukouksen /tai miten sanoa se oikein, rukoillaaan veisaten. Opin niillä Herättäjäjuhlilla. Rukoilevatko körtit yhes millonkan, tai toistensa puolest? Nyt toivon tosissans kärsivällisyyttä, nämä on tyhmiä kysymyksiä, mut mie en tiedä.
-
Mutta kuulkaas viel yksi kysymystä. Körttiseuroissa veisuu korvaa rukouksen /tai miten sanoa se oikein, rukoillaaan veisaten. Opin niillä Herättäjäjuhlilla. Rukoilevatko körtit yhes millonkan, tai toistensa puolest? Nyt toivon tosissans kärsivällisyyttä, nämä on tyhmiä kysymyksiä, mut mie en tiedä.
Niin, veisuu ja Siionin virret ovat rukousta. Siksi seuroissa ei tarvita rukouksia erikseen. Jumalanpalveluksessa ainakin rukoillaan yhdessä, ja herättäjäjuhlilla myös päätösseurojen polvirukouksessa.
Itse koen rukoilemisen ja siitä puhumisenkin aika yksityiseksi asiaksi. "Jumalan ja minun väliseksi." Ei mitään julkirukoiluja, eikä ne asiatkaan tai ihmiset kenellekään muulle kuulu. Toisaalta oma suhtautumiseni rukoukseen on ylipäätään ollut aina vähän ongelmallinen. Rukousta pyyntöinä en ole oikein ikinä ymmärtänyt. (Kyllähän Jumala tietää, asiat ja huolet ja toiveet, mutta myös tietää ja tekee oikeat ratkaisut?) Enemmän koen rukouksen asioiden kertomisena ja toivottavasti kuulluksi tulemisena, en pyytämisenä - tai joskus korkeintaan pyyntöinä siitä, että meitä täällä vielä kannettaisiin ja ohjattaisiin oikeaan suuntaan.
-
Katsoimme mieheni kanssa eilen Housea dvd:ltä. Yhdessä jaksossa sanottiin mielestäni aika hyvin: Ihminen ei rukoile Jumalaa varten vaan itseään varten. Jumala kyllä tietää kiitollisuutemme rukoilemattakin, mutta meille itsellemme on tärkeää muistaa mistä olemme kiitollisia. Tässä puhuttiin siis kiittämisestä, mutta miksei sama pätisi myös pyyntö- ja kertomisrukouksiin: Jumala kyllä tietää, mutta meidän on hyvä pukea sanoiksi tuntemuksiamme, ja miettiä mitä itse oikeasti haluamme.
Rukoillessa kannattaa varoa, mitä pyytää, sillä joskus voi sen myös saada! :-)
-
LiisaRukousta pyyntöinä en ole oikein ikinä ymmärtänyt. (Kyllähän Jumala tietää, asiat ja huolet ja toiveet, mutta myös tietää ja tekee oikeat ratkaisut?) Enemmän koen rukouksen asioiden kertomisena ja toivottavasti kuulluksi tulemisena, en pyytämisenä - tai joskus korkeintaan pyyntöinä siitä, että meitä täällä vielä kannettaisiin ja ohjattaisiin oikeaan suuntaan.
[/quote]
Eräänä sunnuntaina tuosta kuuli aika hauskan saarnan. Pappi totesi usein kuulleensa saarnatuolista, ja julistaneensa itsekin, että Jumala ei tarvitse meidän rukouksiamme. Hän tuntee tarpeemme
No, sitten perheeseen alkoi syntyä jälkikasvua, ja tämä nuori isä totesi että olisi kyllä kauhean kurjaa jos ne ei ikinä puhuisi minulle mitään. Lakkasi silloin itse saarnaamasta että Jumalalle ei tarvitse puhua....
Ja ääni liikutuksesta (naurunhalusta?) värähtäen hän sanoo olevansa hyvin hyvillään siitä että isän huoneen ovi on yhä, nyt jo isonpuoleisille lapsille avoimena -- ja nämä tulevat niin usein ja niin ilmeisen mielellään ---joskin aihepiirit ovat siirtyneet käsittelemään noita budjettikysymyksiä...
...................
Se själavårdarepappi kertoi jostakusta, joka oli saanut kokea elämässään onnellisen käänteen (ei tietty voinut kertoa muuta) ja koki mielensä olevan niin täysi että hän pakahtuu iloon. Oli tehnyt päiväsaikaan tehtävänsä, mutta joka ilta vetäytyny jonnekin erilleen (niukat pohjatiedot) saadakseen häiriöttä kiittää. Sitten se jatkui jotenkin niin että tämä henkilö kiitti yhtä kaikki jostakin mitä oli tapahtunut. Nyt ajattelin että kokeilisin...... olen utelias näkemään miten pitkään Katriina "kiittää joka tilassa"
Paremmin ort piireissä tunnetaan se hyvin vanha hengityksen rytmissä rukoileminen, sisäänhengityksellä sanat, Herra Jeesus Kristus Jumalan poika -- armahda minua. Hän opetti tämän minulle, ja jos joku on lukenut Stinnisseniä, se löytyy häneltä. Sen oppii, joskin noiden sanojen rytmittämisessä on ongelmia, alkaa äkkiä hyperventiloida jos tuon kaiken sanoo.... typistin sen: Herra Jeesus Kristus (sisään) - armahda minua syntistä. Huomio rintakehän liikkeisiin, ei sanoihin....siinä opettaa "ruumiin rukoilemaan" (tämän kehitti joku jolle oli ongelma tämä kehoitus "rukoilkaa lakkaamatta"
- En tie mikä on tarkoitus ollu mutta tuohon nukahtaa...Stinnissenin mielestä se on kuten pitääkin olla....
Mitähän työtä mie välttelen kun notkun täällä?
-
Itse koen rukoilemisen ja siitä puhumisenkin aika yksityiseksi asiaksi. "Jumalan ja minun väliseksi." Ei mitään julkirukoiluja, eikä ne asiatkaan tai ihmiset kenellekään muulle kuulu.
Et kai kuitenkaan tarkoittane jumalanpalvelukseen liittyvää esirukousta? Se on ainakin minulle tärkeä osuus jumalanpalveluksessa.
-
Itse koen rukoilemisen ja siitä puhumisenkin aika yksityiseksi asiaksi. "Jumalan ja minun väliseksi." Ei mitään julkirukoiluja, eikä ne asiatkaan tai ihmiset kenellekään muulle kuulu.
Et kai kuitenkaan tarkoittane jumalanpalvelukseen liittyvää esirukousta? Se on ainakin minulle tärkeä osuus jumalanpalveluksessa.
Omaa yksityistä rukoilua vain omalta kohdaltani, jumalanpalveluksesta ja muista ihmisistä en tuossa puhunut. Varmasti moni kokee rukouksen toisin kuin minä, hyvä niin. Sarai taas hyvin muistutti siitä tavallisemmasta näkemyksestä. Minä tuppaan nuo usein unohtamaan ja vähän väliä olen ihmeissäni, että miten siihen rukoukseen voikaan muuten suhtautua.
-
Vaikka veisuusta irrallinen rukous ei tavalliseen seurakäytäntöön kuulukaan, on herättäjäjuhlien yhteinen päätösrukous polvillaan penkkien välissä minulle hyvin keskeinen osa körttiläisyyttä.
-
Vaikka veisuusta irrallinen rukous ei tavalliseen seurakäytäntöön kuulukaan, on herättäjäjuhlien yhteinen päätösrukous polvillaan penkkien välissä minulle hyvin keskeinen osa körttiläisyyttä.
Se on instituutio. Vaikka instituutiot ovat yleensä körteille vieraita niin tämä juhlien grande finale lähettää ystävät upeasti kotimatkalle. Voisiko loppu olla mahtavampi ja pysäyttävämpi?
-
Ittelläni on ajankohtasena pulmana se et pelkään hirveesti, oikeesti yhtä meän tiimin sairaanhoitajaa...luulin et se tulis tänäpän työhön, mie tapaisin ja ikäänkuin näkisin kuin syksy alkaa. Tää on jotenki niin merkillinen juttu...myö tunnetaa ja eros olles mailailtiin kuulumiset ja maaliskuus se vaan jonkin ihme kääntymyksen ateismiin.. --- mutta minusta tuollaset kääntymykset milloin minnekin päin ei nyt sentään ole ennen ole pakottaneet katkomaan välejä ja jos, niin se vaarantaa potilasturvallisuuden, jos toinen ei kommunikoi mitenkään, ei edes sisäpostilla. Joskus tulee ovelle ja huutaa ja on vihainen. Mitäs siitäkään, mutta kun en niistä jutuista aina ole perillä (kuka on käyttänyt suolapurkkiani?) Yritin keväällä sekä jutel että kirjotel ja kysyin olenko vaiks nyt loukannu...hölösuiselta ihmiseltä voi odottaa typeryyksiä, mutta ne on korjaamista vasrten, ei, tässä ollaan nyt muuten vaan tälleen.
Valvoin yön mutta aattelin et se on kertamietinnän väärttiä. Miten olla herttanen kun se on toisesta huonosti tai kun kaikki on huonosti, miten jättää rauhaan sellasel taval että se ei myöskään loukkaisi? Kehitin jotain hyvän tuntusta
...eikä se ollu siellä. Sil on tietty tää täysi viikko lomaa, pakosta se menee niin.
...pitää miettiä viel viikonloppu tälleen, peitetyin silmin. Tai sit mulle annettiin lisäaikaa....mie pelkäsin nii et oli pakko rukoilla et tee sie Yläkerran Äijä täl tilanteel jotaa. Sit mie rupesin pyytään et muuttais minua, muuta minuu....et se ei johtas riitaan kun se ei oile nyt ok kun ei ole riideltävää ---jaa no, ainahan sitä löytää mutta kuin vain, että mie osaisin ol viisas, niin että olis viisautta ja jonkilaista "kyllä-me-pärjätään-tää-on-hyvä -työyksikkö" Saa mul huutaa. Myö vähän puhuttii täst Jumalan kans.
Mietin tätä vielä. Eihän siihen oikein voi mitään sanoa, kun ei tilannetta tarkemmin tunne. Rukousta kaipasit. Veikkaan kyllä, että sekin haaste on otettu vastaan. Mutta voisiko tilanteen vain yrittää sivuuttaa, kunnes se alkaisi ratketa itsestään tai ei ainakaan tuntuisi enää niin taakalta? Keskittyä muihin asioihin. Ottaa ehkä tylykin palaute vastaan asiallisesti, "ahaa, sinä olet tuota mieltä, ok" tai jos ei erityistä kohtaamista tule, antaa olla? Niin kauan, että lähtisi turhat painolastit.
Ehkä vastapuolella on jokin oma syynsä, jota ei halua/ jaksa yhdessä käsitellä, vaikka se saattaisi reilua ollakin. Anna tilaa? Kyllä se siitä sitten?
Ajatuksesi ovat, Katriina, kyllä mielenkiintoisia. Kovin paljon niihin ei kyllä ehkä uskalla näin sanoa.
-
Katriina kirjoitti:
Stinnissen, Wilfrid Kristillinen syvämietiskely. Katt 1999.
Paremmin ort piireissä tunnetaan se hyvin vanha hengityksen rytmissä rukoileminen, sisäänhengityksellä sanat, Herra Jeesus Kristus Jumalan poika -- armahda minua. Hän opetti tämän minulle, ja jos joku on lukenut Stinnisseniä, se löytyy häneltä. Sen oppii, joskin noiden sanojen rytmittämisessä on ongelmia, alkaa äkkiä hyperventiloida jos tuon kaiken sanoo.... typistin sen: Herra Jeesus Kristus (sisään) - armahda minua syntistä. Huomio rintakehän liikkeisiin, ei sanoihin....siinä opettaa "ruumiin rukoilemaan" (tämän kehitti joku jolle oli ongelma tämä kehoitus "rukoilkaa lakkaamatta" )
Tämä Kristillinen syvämietiskely on samantapainen kuin Transsendenttinen Meditaatio eli TM, jonka olen joskus oppinut Suonenjoella. Sen kehitti Maharishi Mahesh Yogi, taisi olla intialainen. Kiinnostuin nyt tästä kristillisestä syvämietiskelystä, kannattaa "opettaa ruumiskin rukoilemaan." Ja paras tehdä se niin, ettei tule "hyperventilaatiota"....Kiitos Katriina! :wink:
Katriinalta lisää:- En tie mikä on tarkoitus ollu mutta tuohon nukahtaa...Stinnissenin mielestä se on kuten pitääkin olla....
Siis keino nukahtamisvaikeuksiinkin... :wink:
-
Tämä Kristillinen syvämietiskely on samantapainen kuin Transsendenttinen Meditaatio eli TM, jonka olen joskus oppinut Suonenjoella.
Minusta nämä syvämietiskelyt ovat enemmänkin temppuja. Sanoisin sekä mietiskelystä että rukoilemisesta, että KEEP IT SIMPLE! Jumala on omnipotentiaali ja ymmärtää meitä vähemmästäkin.
-
Salis kirjoitti:
KEEP IT SIMPLE
Hur som helst, det passar bra! Jag grälar inte!:wink:
-
Miin te mietiskelijät, minä en ole kiinnostunut itämaisista syväajattelijoista, mutta mielestäni on hyvä oppia ajattelemaan oikeasti ja nopeasti.
Sitä kehittää mm päässälasku.
Esim kirjoita paperilla lukuja 17+ 140 + 29 = ? Laske ne päässäsi yhteen ja sen jälkeen tarkista laskimella.
Tee se niin nopeasti, kuin osaat. Kun olet päässyt tasoon 3 sekunttia kolmen luvun sarjaa kohti, niin ajattelusi on nopeutunut ehkä kymmenkertaissesti
:idea:
.
-
Salis kirjoitti: KEEP IT SIMPLE
Hur som helst, det passar bra! Jag grälar inte!:wink:
Ja, men det passar. :wink:
-
Päässälaskun veroista aivojumppaa on mallista piirtäminen. Näköhavainnon siirtäminen paperille taitaa vain rassata eri soluja kuin ynnääminen. Aivoissa nekin harmaat muruset ovat. Runojen tai mietelauseiden rustaaminen voi olla lisäksi parhaimmillaan syvällistäkin.
-
Rakkaus rakentaa.
Toisen posken kääntäminen ja jalkain pesu?
Siis palvelemista, ei herroina halliten niinkuin maailmassa lienee tapana, pyrkiä vallan kahvaan.
Rakkaus palvelee ja kokoaa, viha riitoja virittelee ja kauna kasaa painolastia sisimpään.
kokoelmasta: hedvigin syvällisiä oivalluksia :oops:
-
Pese lähimmäisen jalat äläkä omia käsiäsi.
-
Pese lähimmäisen jalat äläkä omia käsiäsi.
Ehkä tämä vertauskuva ei oikein toimi täällä pohjolassa. Ymmärtäisin jalkojen pesemisen, jos joutuisimme kävelemään paljan jaloin tai avokkain Palestiinassa. Ehkä Pohjolassa joku muu laupeuden tai hyvä teko toimisi paremmin. Osallistuminen seurakunnan vapaaehtoistyöhön tarjoaa paljon vaihtoehtoja toimia.
-
Minun kaltaiseni äijän varpaista löytää kenkien ja sukkien hautovasta lämmöstä vapautettuina paljonkin pestävää. Vertaus on taatusti kohti käyvä.
-
Minun kaltaiseni äijän varpaista löytää kenkien ja sukkien hautovasta lämmöstä vapautettuina paljonkin pestävää. Vertaus on taatusti kohti käyvä.
Epäilemättä löytyy siis pestävää. Minäkin pesen jalkani kaksi kertaa päivässä: Lenkin jälkeen aamulla ja lenkin jälkeen illalla. :wink:
-
Minun kaltaiseni äijän varpaista löytää kenkien ja sukkien hautovasta lämmöstä vapautettuina paljonkin pestävää. Vertaus on taatusti kohti käyvä.
Epäilemättä löytyy siis pestävää. Minäkin pesen jalkani kaksi kertaa päivässä: Lenkin jälkeen aamulla ja lenkin jälkeen illalla. :wink:
Hyvin mielenkiintoista. :-? :shock: :mad:
-
Minun kaltaiseni äijän varpaista löytää kenkien ja sukkien hautovasta lämmöstä vapautettuina paljonkin pestävää. Vertaus on taatusti kohti käyvä.
Epäilemättä löytyy siis pestävää. Minäkin pesen jalkani kaksi kertaa päivässä: Lenkin jälkeen aamulla ja lenkin jälkeen illalla. :wink:
Hyvin mielenkiintoista. :-? :shock: :mad:
Ehkä me käännämme toisen jalkamme, kun toista on jo lyöty? :lol:
Olen pahoillani, kun ajaudumme mielenkiintoiseen keskusteluun jalkojen pesusta. :wink:
-
Pese lähimmäisen jalat äläkä omia käsiäsi.
:roll:
Tämä oli hyvin sanottu.
Vertauskuva on mielestäni erittäin mainio.
Kiitos.
-
Kivasti muuteltu minustakin.
Rakkaus rakentaa ja suihku virkistää- :-? :wink: :roll:
-
:roll:
No niinpäs se onkin.
Suihku on joskus ihan paikallaan ja rakkaus aina. :shock:
-
:roll:
No niinpäs se onkin.
Suihku on joskus ihan paikallaan ja rakkaus aina. :shock:
Maailmassa on kolmenlaista rakkautta: Eros, fileo ja agape. Ja sitten on vielä caritas. Joku viisaampi selittäköön.
-
Rakkaus rakentaa.
Toisen posken kääntäminen ja jalkain pesu?
Siis palvelemista, ei herroina halliten niinkuin maailmassa lienee tapana, pyrkiä vallan kahvaan.
Rakkaus palvelee ja kokoaa, viha riitoja virittelee ja kauna kasaa painolastia sisimpään.
kokoelmasta: hedvigin syvällisiä oivalluksia :oops:
"Vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö"
Hienosti sanottu mutta mitä se on käytännössä? Lueskelen juuri "Hyvä, paha viha"-kirjaa (Salme Blomster) sillä kuulun niihin jotka usein turhan helposti (näennäisesti) kääntävät toisen poskensa kun eivät osaa reagoida sopivasti.
Jos siis vihastuminen on OK niin mitäisi pitäisi suhtautua toisten vihastumiseen? Vihastua itse vai kuunnella hiljaa vai?
Entä vihastuksissa sanotut ikävät sanat; olla hiljaa ja kääntää toinenkin poski vai sanoa takaisin vai lähteä pois vai?
(en viitsinyt aloittaa uutta ketjua kun toisellekin poskelle mahtuu)
-
Vihastuminen on luonnollinen tunne kuten riemu, pelko, hellyys, inho ja muut, jotka syntyvät ja kuolevat tilanteiden mukaan. Viha taas on kestävää ja määrätietoista asennoitumista, joka pyrkii tuottamaan pahaa kohteelleen. Näin sen tajuan. Suuttumista ei tarvitse torjua (se voi kai luoda vaarallisia patoutumia), mutta sen kehittäminen pahantahtoisuudeksi on väärin.
-
Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö, oli mielestäni Pyhässä kirjassa, nainittiinkin jo.
Vihastumisen kohde voi olla ihminen itsekin. jos itsekurin laiminlyöminen aiheuttaa vahinkoa: " Hampaat jäi pesemätta, sukat vaihtamatta, tiskiä on paljon tiskaamatta, auto pesemättä, roskapussit täynnä, huone sekaisin jne.! Jos vihatuminen itseensa sausi itsekuria vaatimaan parempaa järjestystä, niin sehan olisi hyödyllistä. :oops:
Perheessä tällainen vihastuminen kohdistuu kaikkiin, ainakin perheen jäsenet luulevat niin, jolloin se voi harvemmin saada aikaan suurrenesanssaiia, vaikka jokainen ymmärtää, että järjestyksen pito on tarpeellista.
Joku lapsista voi poistua nopeasti kavereittensa luo, tai tehtäviin, jotka ovat vähemmän kiinnostavia, ajatellen että taas äiti tai isä sai raivarin.
Aviopuoliso voi alkaa syyttämään apusyyttäjänä itsesyytöksen lisäksi, jolloin voi syntyä vastareaktio, jota apusyyttäjä ei kestä vaan kiihtyy ja tilanne muuttuu helposti yleiseksi syyttelyksi. Mikä silloin auttaa?
Ollaanko jo tekemässä syntiä? :?: :twisted:
-
Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö, oli mielestäni Pyhässä kirjassa, nainittiinkin jo.
Vihastumisen kohde voi olla ihminen itsekin. jos itsekurin laiminlyöminen aiheuttaa vahinkoa: " Hampaat jäi pesemätta, sukat vaihtamatta, tiskiä on paljon tiskaamatta, auto pesemättä, roskapussit täynnä, huone sekaisin jne.! Jos vihatuminen itseensa sausi itsekuria vaatimaan parempaa järjestystä, niin sehan olisi hyödyllistä. :oops:
Perheessä tällainen vihastuminen kohdistuu kaikkiin, ainakin perheen jäsenet luulevat niin, jolloin se voi harvemmin saada aikaan suurrenesanssaiia, vaikka jokainen ymmärtää, että järjestyksen pito on tarpeellista.
Joku lapsista voi poistua nopeasti kavereittensa luo, tai tehtäviin, jotka ovat vähemmän kiinnostavia, ajatellen että taas äiti tai isä sai raivarin.
Aviopuoliso voi alkaa syyttämään apusyyttäjänä itsesyytöksen lisäksi, jolloin voi syntyä vastareaktio, jota apusyyttäjä ei kestä vaan kiihtyy ja tilanne muuttuu helposti yleiseksi syyttelyksi. Mikä silloin auttaa?
Ollaanko jo tekemässä syntiä? :?: :twisted:
En tiedä, mutta vihanpidon jälkeinen sovintoseksi on yleensä hyvä. :lol:
-
Mä näen tossa "vihastukaa mutta älkää tehkö syntiä" -jutussa luvan osoittaa tunteita, myös vihaa ja vihaisuutta. Älkää tehkö syntiä -osuus taas tarkoittaa mulle sitä, että niistä tunteista huolimatta pitäisi pyrkiä riitelemään rakentavasti: kertoa avoimesti mitä ajattelee ja tuntee, ja keskustella asioista niin kuin aikuiset keskustelevat, eikä huudella mitä sattuu uhkauksia ja vanhojen asioiden kaivelua.
Esim. (ihan keksitty ;-) Jos miehellä on mennyt kavereiden kanssa sovittua myöhempään, eikä kotiintulokunto ole ihan toivotunlainen, mulla on oikeus suuttua. Jos siltä tuntuu, voin vaikka huutaa miehelleni: Mä olin susta huolissani, musta tuntu hirveeltä kun mä en tiennyt missä sä olit ja mun mielestä parisuhteeseen kuuluu se että sä ilmoitat jos sä tulet myöhässä kotiin.
Pieleen menee sitten jos edellä mainitun lisäksi huutaa että mä vihaan sua enkä mä voi kestää tollasta ja huomenna otan kyllä eron ja aina sä oot tollanen ja viimeviikollakin jätit roskat viemättä ja eikö suhun voi koskaan luottaa, kun viimeksikin...
-
Esim. (ihan keksitty ;-) Jos miehellä on mennyt kavereiden kanssa sovittua myöhempään, eikä kotiintulokunto ole ihan toivotunlainen, mulla on oikeus suuttua. Jos siltä tuntuu, voin vaikka huutaa miehelleni: Mä olin susta huolissani, musta tuntu hirveeltä kun mä en tiennyt missä sä olit ja mun mielestä parisuhteeseen kuuluu se että sä ilmoitat jos sä tulet myöhässä kotiin.
Entä jos vaimo tulee myöhään illalla, voiko mies sanoa, että olin susta huolissani, kun en tiennyt, missä sä olit..jne. Ei niin voi vaimolta kysyä. Jos kysyt, niin vastaus on: Etkä sä luota muhun? Tämä kuvaa pitkälti sukupuolten välisiä suhtautumiseroja. :wink:
-
Voihan se vaimo vasta näinkin: - Voi kulta, sä olet ihana, kun sä olet musta noin huolissasi! Miten tuollaiseen sitten suhtautuisi?
-
Hmmm. Meillä ainakin saa myös mies suuttua, jos vaimo on myöhässä eikä ilmoita. Itse olen vastaavassa tilanteessa pyytänyt anteeksi, että olen huolestuttanut mieheni.
Miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että parisuhdekin voi olla ensisijaisesti IHMISsuhde?
-
Hmmm. Meillä ainakin saa myös mies suuttua, jos vaimo on myöhässä eikä ilmoita. Itse olen vastaavassa tilanteessa pyytänyt anteeksi, että olen huolestuttanut mieheni.
Miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että parisuhdekin voi olla ensisijaisesti IHMISsuhde?
Minulla on ollut paljon ihmissuhteita, mutta parisuhteita vähemmän. :lol:
Nooh...okei. Onhan se ihmissuhde nimenomaan. Se vain on ihmeellistä, että poikani tekevät samat mokat kuin itse tein nuorena. Parisuhteen oppii vain yrityksen ja erehdyksen kautta, jos silloinkaan.
-
On sanotu, että jokainen aikakausi tekee omat virheensä, ehkä samat, kuin edellinen, ehkä pahempina.
Valitetavinta on, että kokemusta ei voi siirtää siinä määrin, että huonot seuraukset estyisivät.