Mustikkakukko on eteläkarjalainen perinneherkku. Ja resepti tulee tässä:
250 g pehmeää voita ja 1½ dl sokeria vaahdotetaan. Vaahtoon sekoitetaa 5 dl ruisjauhoja, joihin on lisätty 2 tl leivinjauhetta.
Suurin osa taikinasta painellaan uunikulhon seinämille. Sitten vain 7 dl - 1 l mustikoita (riipuen kulhon koosta) mustikoita. Päälle ripotellaan maun mukaan sokeria. Voi käyttää hillosokeria, jos sitä sattuu olemaan. Loppu taikina litistellään kanneksi.
Paistetaan uunin alimmalla tasolla ensin 200 asteessa puoli tuntia. Sitten pienennetään lömpä 150 asteeseen ja annetaan olla vielä puoli tuntia.
Leivinuunissa lämpö laskee automaattisesti.
Nautitaan vanilijakastikkeen tai jäätelön kanssa. Niin, voihan siihen ottaa muutaman ystävänkin, joiden kanssa mustikkakukkoa voi nauttia.