Hyvä aloitus keskustelulle. Konservatiivit ovat suhteessa lukumääräänsä melkoisen näkyvä osa kirkosta: kristillisen median yleisönosastoissa ja keskustelufoorumeissa hyvin usein tapaa näitä mielipiteitä tavallaan puhtaimmillaan. Äänenpainot lienevät tuttuja - miten ollaan luovuttu oikeasta opista, menty mukaan synnilliseen maailmaan, kaikki muuttuu, lähinnä huonompaan suuntaan eikä kirkko asetu tätä vastustamaan vaan on suhteellinen, epäselvä, ylisuvaitsevainen, vanhasta pysyvästä opistaan luopunut. Ja mitäpä tähän sanoisi? Maailma on synnillinen, kirkko on epäselvä, ylirelativistinenkin. Mutta maailma on aina ollut järkyttävän synnillinen, aiemmin yhteiskunta oli selvästi jopa nykyistäkin raadollisempi ja julmempi vaikka vallitsikin kaikille vieläpä pakotettuna täysin oikeaoppinen luterilainen puhdasoppisuus. Kirkko ulvoi silloin susien mukana, susien yhteiskunnassa. Eikä ole puolella sanalla tätä pyytänyt anteeksi - yhä nykyäänkin kirkko täytyy puoleksi tahtonsa vastaisesti raahata kristilliseen rakkauteen esimerkiksi suhteessa sukupuolisiin vähemmistöihin ja erilaisuuteen yleensä. En usko että useimmat konservatiivit oikeasti haluaisivatkaan takaisin tähän menneeseen järkyttävän brutaaliin ja primitiiviseen todellisuuteen. Mutta varmuuteen he haluaisivat, harmaan sävyjen poistamiseen, suhteellisuudesta ja pluralismista luopumiseen. Tämän kaipuun ymmärrän täysin, olemme vailla peruskalliota tässä kylmässä maailmassa, ja haluamme niin kiihkeästi saavuttaa sen omilla voimillamme. Se vain on meille epätoivoisen puutteellisille ihmisille mahdotonta, me olemme absoluuttisen kaukana absoluuttisesta Jumalasta. Emme voi omia ja omistaa Hänen ääntään maailmassa, emme voi käyttää Häntä vatsastapuhujan nukkenamme. Kirkko voisi olla paljon parempi kuin mitä se on, sen pitäisi olla paljon parempi, aito huutavan ääni korvessa - tämän sijaan se on laimea, ylisovitteleva, yliymmärtäväinen näitä kristinuskon konservatiivisia väärintulkintoja kohtaan, yliymmärtäväinen syntistä maailman menoa kohtaan. Mutta siinä se on oikeassa, ettei se enää yritä asettua kaiken yläpuolelle, omia täydellistä erehtymättömyyttä. Se korskeus oli suurin mahdollinen synti, pyrkimys omia Jumalan asema maailmassa.