EU on tekemässä luonnon ennallistamisesta pakollista. Kolmasosa Suomesta pitäisi olla luonnontilaista luontoa. EU-komission esityksessä luonnon ennallistamisesta on kyse merkittävästä asiasta maanviljelijöille, metsänomistajille, metsäteollisuudelle, luonnonsuojelijoille ja Suomelle.
Komission ehdotuksen mukaan jäsenmaita velvoitettaisiin parantamaan luonnontilaa ennallistamalla eli palauttamisella alkuperäiseen kuntoon. Tämä voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi ojien täyttämistä, jolloin metsän tilalle voisi palata suo.
Ehdotuksessa jokainen jäsenmaa laatisi ennallistamissuunnitelman, jossa määriteltäisiin keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Niiden toteutumista seurattaisiin tarkasti.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoi Twitterissä, että hallituspuolueiden rivit olivat hajonneet äänestyksessä EU-komission ennallistamisesityksestä.
Hallituspuolueiden jakautuminen eduskunnan talousvaliokunnan metsien ennallistamiskäsittelyssä kertonee ennen kaikkea siitä, kuinka herkkä asia on keskustalle, jonka kannatus matelee mittaushistorian matalimmalla tasolla eduskuntavaalien alla. Eduskuntavaaleihin on vain noin puoli vuotta aikaa.

Lähteet
Komissio: Iso osa luonnosta pitää palauttaa kohti luonnontilaa kaikissa jäsenmaissa
https://yle.fi/uutiset/3-12349326Hallitusrintama repesi talousvaliokunnassa oman esityksen takaa metsien ennallistamisesta, kokoomus tekee hallituksen metsäpolitiikasta välikysymyksen
https://yle.fi/uutiset/3-12664741Analyysi: EU-komission ennallistamisasetus voi vielä ravistella Marinin hallitusta, ja ensimmäiset merkit siitä nähtiin jo perjantaina
https://yle.fi/uutiset/3-12665319Metsäteollisuuden Lehtomäki: Metsien ennallistaminen kohtuuttoman kallista Suomelle – ministeri Ohisalon mielestä teollisuudella on rahaa osallistua luonnontilan parantamiseen
https://yle.fi/uutiset/3-12661458