Kyllähän keskustelu hyvä on - ja saahan sitä varmaan väitelläkin.
Se voi selkeyttää omiakin ajatuksia ja poistaa monenlaisia epäluuloja keskustelijoiden väliltä. Erimielisyys ei ole uhka - vaan haaste dialogiin.
Kerron tähän nyt joitakin näkemyksiäni ja omaa tulkintaperspektiiviäni.
Tämä ihan siksikin, että hahmottaisin omaa paikkaani kristillisessä kentässä jsekä raamattunäkemystäni yleensäkin.
Toisekseen siitä voinee poikia mielenkiintoisia dialogeja toisin tai samoin ajattelevien kanssa. Tätä toivon. Siksi kirjoitan.
Itse olen siis vain maallikko enkä omaa syvällisiä näkemyksiä teologiasta, joten useissa asioissa olen varsin tietämätön sanomaan yhtään mitään. Mutta mielipiteitä tietysti voin aina esittää asiasta kuin asiasta.
Minä olen mieltynyt ns. puhdasoppisuuden ajan teologiaan, jota olen kerännyt itselleni varsin runsaasti. Näin olen näkemykseltäni ilmeisestikin jonkunlainen "fundamentalisti" tai "ääriluterilainen", konservatiivi, "änkyräluterilainen", tms..
Toisin sanoen minulla on ns. tunnustuksellisen luterilaisuuden opinkäsitys.
Raamatun ohella mm. Tunnustuskirjat, Lutherin, Pieperin ja Waltherin teokset ovat vallanneet kirjahyllyni.
Lutherin uljas kuva ja Valamosta ostamani ikoni: "Kristus Kaikkivaltias" - ovat sulassa sovussa keskenään.
Katson kuuluvani ns. tavalliseen kirkkokansaan. En ollenkaan halua väittää, että vain minun näkemykseni on oikea ja muiden väärä. Tottakai myönnän, että olen tässä monasti erehtynyt ja tulen varmasti erehtymäänkin - vajavaisia ihmisiä näet olemme.
Tämä opinkäsitys, josta kerroin, on kuitenkin "minulle se oikea oppi" - toisilla on omansa. Näin uskon, en tiedä.
En ollenkaan halua halveksia kristillistä oppia. Siitä ei siis ole ollenkaan kysymys.
Kysymys on omasta subjektiivisesta opista, siis siitä miten Raamattua itse ymmärtää, tulkitsee ja osaa soveltaa.
Viisas oppinut osaisi tämän ilmaista varmaan paremmin, mutta ymmärtänette, mitä yritin sanoa.
Näkökulma tähän "omaan oppiini" voi muuttua ja varmasti muuttuukin.
Mutta kristillisyyden perusasiat säilyvät - toivon niin.
Piispa Vikström kirjoitti jossakin artikkelissaan, että oppi on ikään kuin sormi, joka osoittaa Kristusta.
Oppi ei meitä pelasta eikä vie taivaaseen, ei oikea oppi eikä väärä.
Yksin Vapahtaja vie perille.
Sormihan (= oppi) on meillä jokaisella erilainen, mutta kunhan se vain osoittaa Kristusta, asia on kohdallaan.
Siinä on jokaisen meidän itsetutkistelun paikka: ”Tutki tietäsi kristitty, arkana käy, varo niitäkin vaaroja, joita ei näy…”
Toisia voi sitten tutkia ja hutkia opissa ja elämässä, jos aikaa jää ja harrastusta on … ja eiköhän sitä aina sen verran löydy ...
Meillä kaikilla tuo sormi (= oppi) on erilainen, mutta kun sen suunta on oikea, kohti Kristusta - se riittää.
On suurta turhuutta ruveta tutkitaan ja kerskailemaan, kenellä on paras ja kaunein sormi (= oppi)!
Kyllä kai meillä kristityillä on tähdellisempääkin tekemistä täällä maailman turuilla? Mitä se Jeesus puhuikaan niistä leivisköistä?
Tiedän, että körttiläisten joukossa on monella tavoin ajattelevia ihmisiä ja minusta se on yksinomaan rikkaus.
Tässä onkin juuri se elinvoima - "primus motor". Senpä tähden onkin ihan mukava keskustella - se on avartavaa.
Joskus näkemys laajenee kasvukipujenkin kautta, joskus hymyn ja remakan naurun kautta.
Että tällaista ...
Ps. llwyd. Olen kiinnostuneena seurannut keskustelujasi (ja muidenkin)
täällä ja tuolla ....