Elizabeth on kadonnut
https://areena.yle.fi/1-50482534Vaikka elokuva näytti olevan aiheeltaan kovin ankia, niin se imaisi laadullaan mukaansa heti alkuminuuteista.
Samaa lähiomaisen tuskaa, voimattomuutta, ymmärryksen puutetta ja siitä johtuvaa hermostumista/syyllisyyttä tuli koettua oman äitini kohdalla, kun vanhuudesta johtuva muistisairaus sai otteen hänestä.
Kolmisen vuotta äiti sinnitteli kotonaan, kunnes paha kaatuminen pakotti muuttamaan vanhusten palvelutaloon. Palvelutalossa äiti eli viitisen vuotta ja Laskin vierailleeni siellä sinä aikana n. tuhat kertaa.
Äitini unohti käyntini samalla hetkellä, kun suljin hänen huoneensa oven.
Oman henkilötunnuksensa ja kaikki vanhat asiat ihmisineen hän muisti, mutta aktiivinen käyttömuisti oli nolla.
Pahalta tuntui ajatella hänen pelkotilojaan ja kauhua, kun hän heräsi aina uuteen aamuun muistamattomuuden mustassa aukossa, jossa ei ollut mitään tuttua ja turvallista.
Pidin hänen huoneessaan vieraskirjaa ja siitä tuli hyvä mieli minullekkin, kun näin äidilleni tuttujen ihmisten vierailleen hänen luonaan.
Lukuisten käyntieni vuoksi moni vanhus tuli juttu tutuksi palvelutalossa ja hyvin muistan ne odottavat katseet, kun tulin palvelutalon ovesta sisälle, että olisinko juuri hänen omaisensa, joka tulee häntä tapaamaan.
Hyvin vähän siellä vieraita kävi katsomassa ikääntyneitä läheisiään.
Toivoisinkin, että palvelutaloja ei käytettäisi vain turvallisina vanhusten säilytyspaikkana, johon heidät voi unohtaa hyvillä mielin.
