Huhhuh mikä homma, mutta valmista tuli. Kivakin kyllä; tehdä jokaiselle sukulaiselapselle konfirmaatiolahjaksi kirja --- siis nippu tarinoita, lauluja, ja runoja, ja kuvittaa se heistä itsestään otetuin valokuvin. Mutta uskokaa, että se homma niistää nenän. Ja mikä kaaos - paperisotkua ja kaik - ke -a joka paikka täynnä. Mutta nyt ei puutu kuin sivujen muovitaskuihin pujottelu, ja sitä kyllä tekee sujuvasti telkkarin äärellä... ja mitä sitä kitisemään joistakin muka tärkeistä korjattavista teksteistä tai mitä soopaa tässä, kun tämä kuitenkin on ajankohtainen ja jotenkin tärkein, sittenkin.
Minä ompelin sen kastemekon, jossa kaikki sitten kastetyiin ja tämä kai siitä sitten alkoi ja jotenkin jää minulle. Olisikyllä kivaa jos muut kertoisivat myös muistoja sun muuta. Äkkiä kai vain totutaan ajatukseen että kukas muu teklisi kuin se joka viimeksikin.
