Ai kun mielenkiintoinen aihe.
Jeesuksen huuto Isäni sinun käteesi jätän henkeni on tietysti myös luottamusta antava, mutta minusta siinä paikassa kun hän lausui ne oli se huuto muutakin.
Minusta Jeesus oli epätoivoinen ja epätoivoisena huusi Isälleen sinulle annan henkeni, vaikka hän ei tuntenutkaan luottamusta. Sillä hänhän huusi myös Isäni Isäni miksi minut hylkäsit.
No aihe on meille kaikille mahdoton käsittää ja siitä me olemme mahdottomat keskustelemaan. Niin suuri oli se tapahtuma ristillä.
Kuolemasta ja siihen suhtautumisesta olen pikkuisen erimieltä Benkkun kanssa.
Kuolema riisuu kyllä jotkut meistä ja pistää hiljaiseksi, mutta moni oireilee toisin.
Siis nyt kirjoitan läheisen kuolemasta en oman kuoleman läheisyydestä ja sen kohtaamisesta.
Itse kun joku tuttu on kuollut suhtaudun siihen enempi vihaisesti ja sisäisesti raivostuen. Tietysti kuoleman lopullisuus saa myös sanattomaksi ja surulliseksi.
Hautajaisissa voinee tippa tulla silmään, jos oikein siellä on itkevää porukkaa, mutta aika perusilmeellä ne on mennyt.
Vaikkakin yhdet hautajaiset oli sellaiset, että naiset itki ihan hirveesti ja se kaikki itkeminen vaikutti itsessänikin melkein itkua, mutta ei kuitenkaan, vaikka olisin kyllä suonnut sen tulla.
Elämä kuitenkin jatkuu ja ehkä tämä tapa yhtenä päivänä vuodessa käydään haudalla on sopivaa meille suomalaisille.
Ikävää kun jotkut vaan aina ja aina juoksee esimerkiksi lapsensa haudalla ja ei koskaan pääse siitä yli.
Tietysti traagistahan se on, kuten joku koulusurmat tai muu kuten zunamit.
Jotkut oikein iloiset kekkerit olisi hyvä myös laittaa parikertaa tai useammin pystyyn.
Vaikka kerran kuussa ja Kesällä joku elämän iloista painottava juhla.
Ja onhan meillä Juhannus.
Minusta Israelilaisilla oli niitä paljon enempi ja Jumala käski pitää milloin milaista juhlaakin.
Tsapaino ei kuitenkaan ole hyvästä.
Enempi iloa ja vähempi surua.