Olin Taizéssa reilun viikon pääsiäisenä 1998, saksalaisen porukan kanssa. Hienoa oli, vaikka koko ajan satoi ja keittiöllä sai tehdä töitä ihan tosissaan. Pääsiäispäivänä porukkaa taisi olla alueella 6000, joten sille joukolle kun keitti vaikka kananmunia... Silloin oli ainakin sellainen systeemi, että suurin osa väestä oli osan päivää jossakin töissä, eikä maksanut ylöspidostaan aivan valtavaa summaa. Meidän italialainen keittiöpomo Franzeska oli ollut Taizéssa jo useamman kuukauden ja kertoili juttuja sisarista, eli vakkarihenkilökunnasta. Vapaa-ajalla oli raamiksia ja keskusteluryhmiä eri kansalaisuuksista koostuvien porukoitten kanssa.
Kun sitten joskus myöhemmin Suomessa pidettiin Taizé-hartautta, se tuntui ensin melkein rienaukselta. On eri asia laulaa biisejä 10 kuin 6000 ihmisen kanssa. Sävelmät ovat kuitenkin jääneet mun selkäytimeeni ja haluaisin mielelläni takaisin.
Se kommunistijuttu ei muuten olen AIVAN tuulesta temmattu, jos oikein muistan. Taizè-lauluja laulettiin Itä-Saksassa jo ennen Berliinin muurin murtumista, ja jotkut onnekkaat pääsivät Taizéssa käymäänkin. Taizélla voi olla merkitystä muillekin Itä-Euroopan kristityille tästä syystä, vapauden symbolina ehkä. Joku viisaampi kertokoon lisää. (en siis yritä väittää, että itäeurooppalaiset olisivat kommunisteja, mutta ymmärrätte varmaankin yhteyden..)
Suureen porukkaan mahtuu monenlaista, joten minäkin sain kovat varoitukset huumeista ja varkaista saksalaiselta isäntäperheeltäni ennen reissuun lähtöä (mitään ei kuitenkaan sattunut). Pastori-isä tuhahteli vähän koko touhulle, koska hän ei muutenkaan perustanut massatapahtumien kristillisyydestä. Kuulemma turhaa hengen nostatusta, ja kotona tulee sitten pettymys. Ehkä hän oli omalla tavallaan oikeassakin. Minulle oli kuitenkin valtava kokemus tavata erimaalaisia nuoria kristittyjä, sekä katolisia että protestantteja.