Kirjoittaja Aihe: Mitä aiot lukea?  (Luettu 57359 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa mannaryyni

  • vaivatulla mielellä
  • Viestejä: 552
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #30 : 22.12.06 - klo:21:09 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän. Olen kirjan sivulla 63 enkä ole vielä saanut punaisesta langasta kiinni.

Tuo pitäisi lukea uudestaan. Minulla ovat Narnia (kaikki kirjat) ja TSH odottaneet jo vuoden uudelleen lukemista.
Tänä iltana kaikki onnistuu.

HeinoM

  • Vieras
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #31 : 22.12.06 - klo:23:02 »
Wahlströmin Jumala kirja olisi mielenkiintoinen. Eihän tuo ihan vähäistä aihetta kirjaansa ole ottanutkaan.

Radiosta olen onnistunut kuulemaan em. mainitun kirjan pohjalta tekijän itsensä haastattelun ja keskustelun, jossa olivat mukana UT:n ja VT:n tutkijat.

Keskustelusta jäi mieleen mm. kohta, jossa VT:n tutkija (muistaakseni Häkkinen nimeltään) sanoi, että Uuden Testamentin läpi VT:a tarkastellessa  Jumala näyttää kauhistuttavalta (ei ehkä ihan tämä sana), mutta Vanhan Testamentin valossa pelkästään, ei ollenkaan pelottavalta.

UT:n tutkijalta (Merenmaa tai sinne päin) jäi päähän, että UT:ssa Jumala sallii kutsuttavan itseänsä Jumpuksi ja kulkee Maripaita päällään, mutta Jeesus pitää aina vain samaa valkoista kauhtanaansa.

Tekijän haastattelusta taas jäi mieleen, että VT:ssä Jumala on vielä nuorekas, mutta UT:ssa tullut jo vanhaksi.

Kyllä kirja täytyy saada käsiinsä, on se niin kiinnostava.

Poissa 3357

  • Kuuntelee puhetta ikävöivästä uskosta
  • Viestejä: 149
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #32 : 23.12.06 - klo:11:01 »
Kiinnostavia kirjoja. Olisi kiva kuulla joulun jälkeen, millaisia ajatuksia niistä on herännyt. Kuuntelin myös HeinoM:n mainitseman radio-ohjelman. Raamatun tutkijat M. Nissinen ja P. Merenlahti puhuivat ymmärrettävästi. Heidän ajatuksiaan voisi lukeakin.

Taidan lukea joulun aikana satuja, sarjakuvia ja linnunratoja. Taitaa olla toiveajattelua kaikki tyynni.

Poissa Liisu

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 53
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #33 : 07.01.07 - klo:18:40 »
seuraavaksi vuorossa voisi olla kolme muskettisoturia, en muista nyt harmillisesti kirjoittajaa. lisäksi minua ovat nyt alkaneet kiinnostaa ne Ilkka Remeksen uusimmat kirjat, mutta kun kirjoihin on kirjastossa niin pitkät jonot... Kirjojen lukemisessa on ollut aika pitkä tauko, viimeksi luin kirjan joskus kaksi kuukautta sitten, ja vieroitusoireet alkavat näkyä...

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #34 : 07.01.07 - klo:21:34 »
Narnia-sarjan ostin alennusmyynnistä, mutta koulu alkaa huomenna, niin katsotaan, milloin tulee luettua. Oli muuten hirveä hintaero, kun nyt sain 19,90 koko sarjan, vieläpä kuvitettu versio. Toinen versio oli 41,90. Se toinen oli vieläpä paljon paksumpi kun oli paksumpaa paperia. Kysyin vielä myyjältä, että onko tämä todella totta. On, se sanoi. Varmaan varatossa niin paljon sitä kuvitettua versiota. Tosin teksti on kahdella palstalla, mutta sehän ei minua haittaa.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #35 : 09.01.07 - klo:14:04 »
Aikeis on lukea seuraavasti Michel Houellebecq:in kirja Mahdollinen Saari.
Acta, non verba.

Poissa sielukas

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 23
    • http://www.kukalie.net/reija_jarkkola
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #36 : 09.01.07 - klo:18:07 »
Katri Vala: Kootut runot
Maarit Hytönen: Raamattu ja kirkon usko tänään
Aristoteles: Nikomakhoksen Etiikka
David Hume: Esseitä
Riikka Pulkkinen: Raja
Kahlil Gibran: Profeetta

Valitettavan pääsykoekirjapainotteista. Mutta minkäs teet. :>
Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #37 : 10.01.07 - klo:16:08 »
Lainaus käyttäjältä: "sielukas"
Katri Vala: Kootut runot
Maarit Hytönen: Raamattu ja kirkon usko tänään
Aristoteles: Nikomakhoksen Etiikka
David Hume: Esseitä
Riikka Pulkkinen: Raja
Kahlil Gibran: Profeetta

Valitettavan pääsykoekirjapainotteista. Mutta minkäs teet. :>


Näistä suosittelen luettavaksi vain David Humea ja Riikka Pulkkista. Muu on turhaa.  8)
Acta, non verba.

Poissa sielukas

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 23
    • http://www.kukalie.net/reija_jarkkola
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #38 : 15.01.07 - klo:02:08 »
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Lainaus käyttäjältä: "sielukas"
Katri Vala: Kootut runot
Maarit Hytönen: Raamattu ja kirkon usko tänään
Aristoteles: Nikomakhoksen Etiikka
David Hume: Esseitä
Riikka Pulkkinen: Raja
Kahlil Gibran: Profeetta

Valitettavan pääsykoekirjapainotteista. Mutta minkäs teet. :>


Näistä suosittelen luettavaksi vain David Humea ja Riikka Pulkkista. Muu on turhaa.  8)


Miksi elämässä pitäisi vältellä kaikkea turhaa? Miten määrittelet turhan ja epäturhan? Mistä voimme tietää, ettei se, jota yleisessä keskustelussa pidetään turhana, olisikin juuri se joka osoittautuu ihmiselle hyvin hyödylliseksi elämän aikana?

Kirjallisuudesta ja yleensä taiteesta puhuttaessa pyyhkisin terminologiasta täysin pois sanan turha. Sillä uskoisin suuremmassa mittakaavassa kaiken kirjallisuuden pian lukeutuvan tuon turhuuden alle.

Olen nyt lukemassa Profeettaa kolmatta kertaa, enkä nää sitä turhaksi. Ja toisaalta, vaikka näkisinkin, ei sen lukeminen olisi siltikään turhaa, sillä tuon turhuuden oivaltamisen kautta voimme määrittää itsellemme kaiken hyödyllisen, mikä on osaltaan tärkeää. Vastavoimat kunniaan, ei hyvää ilman pahaa, ei hyödyllistä ilman turhaa.

Yleisestikin ottaen inhoan lausahduksia tyyliin "No se nyt on aivan turhaa." En näe monenkaan asian maailmassa olevan turhaa. Tyhmää, epäsovinnaista, ilkeää, kummallista ja moitittavaa kylläkin.

Mutta ihan mielenkiinnosta, Salis, miksi rankkasit juuri nämä kaksi teosta "ei-turhiksi", ja miksi muut listassa olevat ovat mielestäsi turhia?

(Hume on kyllä aivan loistava; häkellyttävä, Pulkkisen ote mielestäni hiukan liian väkinäisesti omalaatuisuuteen pyrkivä. Mutta noin nuoreksi naiseksi ja esikoiskirjailijaksi kylläkin mainio.)
Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #39 : 15.01.07 - klo:08:53 »
Muistaakseni Mika Waltari lausui kauniisti 'suloisesta turhuudesta'. Sen elämästään sulkeva voi minusta sulkea loputkin!

Poissa An-na

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 857
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #40 : 15.01.07 - klo:12:19 »
Saliksen mielestä aika monikin kirjallisuus on turhaa ;)

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #41 : 15.01.07 - klo:15:39 »
Lainaus
Miksi elämässä pitäisi vältellä kaikkea turhaa? Miten määrittelet turhan ja epäturhan? Mistä voimme tietää, ettei se, jota yleisessä keskustelussa pidetään turhana, olisikin juuri se joka osoittautuu ihmiselle hyvin hyödylliseksi elämän aikana?


Sepäs se: vanitatum vanitas eli kaikki on turhuutta aurinkon alla, kukkaset, riemun vie tuoni ja halla. Rikkaus, hekuma, kauneus maan
kaikki on usvaa ja sauhua vaan.Turha vaiva täällä, turha onpi taistelo
ja kaikkisuus mailman, turham sanoo Kivi.  Eli siis ei kannata vältellä kaikkea turhaa,koska kaikki on turhuutta noin iäisyysmielessä.

Me ihmiset teemme paljon turhia asioita emmekä pysty niitä välttelemään, mutta kauno- ja tietokirjallisuuden valinnassa pyrin olemaan tarkka. Ja se johtuu pääasiassa siitä, että olen kumpaakin lajia on tullut paljo luetuksi. Siksi siis suosittelet, mitä kannattaa lukea.

 
Lainaus
Olen nyt lukemassa Profeettaa kolmatta kertaa, enkä nää sitä turhaksi.


Ymmärrän kyllä,  että luet Gibrania. Kirja on syntynyt historiallisesti mielenkiintoisena aikana Yhdysvalloissa eikä edusta varsinaisesti arabialaista kulttuuria. Gibranin ajatteluun vaikuttivat erityisesti Nietzsche ja tätä taustaa vasten ymmärtää hänen vaikeatajuisen sanomansa.

Lainaus
Pulkkisen ote mielestäni hiukan liian väkinäisesti omalaatuisuuteen pyrkivä. Mutta noin nuoreksi naiseksi ja esikoiskirjailijaksi kylläkin mainio.)


David Humeen tutustuminen on länsimaisen filosofian kannalta tärkeä asia. Ja tietänet, mitä tarkoittaa Humen giljotiini eli tosiasioiden ja arvojen erottamista toisistaan.  

Pulkkisen teos on aika pitkä esikoisteokseksi. Tematiikka on loistava ja asian käsittely jossain kohdin kömpelöhköä, mutta sitä voi pitää erinomaisena saavutuksena nuorelta kirjailijalta.

Katri Valan sijaan olisi ehdottanut Helena Sinervon "Runoilijan talossa", joka kertoo vanhevan runoilija Eeva-Liisa Mannerin espanjan talosta ja suhteesta läheisimpiin ihmisiin.

En suosita Aristoteleen teosten lukemista hänen deterministisen ajattelunsa takia, mutta yleissivistyksen kannalta hänen teoksiinsa kannattaa tutustua.
Acta, non verba.

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #42 : 15.01.07 - klo:16:41 »
Itsekin myönnän lukevani kaikkea "turhaa", vaikkapa aloitin nyt Narnian. Saa nähdä, milloin saan aikaa lukea sen loppuun.

En näe sitä turhana, vaikka hömppäähän se on. Pakko saada väliin kevyttä lukemista. Lisäksi olen sitä mieltä, että lukeminen kannattaa aina, varsinkin mahdollisimman monipuolisesti. Se pitää mielen virkeänä jne. Ei jonkin teoksen lukeminen tarkoita, että siitä pitäisi elämänkatsomusta tehdä. Mikähän minäkin olisin, jos kaiken lukemani olisin vakavasti ottanut.

Lisäksi teen kaikkea "turhaa", kuten vaikkapa juuri nyt kirjoittelen tätä, ei tämä liene elämäntarkoitus :wink: , mutta silti tämä ei käsittääkseni ole ihan täysin joutavanpäiväistäkään.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa sielukas

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 23
    • http://www.kukalie.net/reija_jarkkola
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #43 : 15.01.07 - klo:19:47 »
Lainaus
Me ihmiset teemme paljon turhia asioita emmekä pysty niitä välttelemään, mutta kauno- ja tietokirjallisuuden valinnassa pyrin olemaan tarkka. Ja se johtuu pääasiassa siitä, että olen kumpaakin lajia on tullut paljo luetuksi. Siksi siis suosittelet, mitä kannattaa lukea.


Uskon, että esittämälläsi kokemuksella pystyykin olemaan varsin perustellusti valikoiva. Mutta et tuonut esille, mitkä ovat perustelusi "turhalle" ja "ei-turhalle".

Lainaus
Ymmärrän kyllä,  että luet Gibrania. Kirja on syntynyt historiallisesti mielenkiintoisena aikana Yhdysvalloissa eikä edusta varsinaisesti arabialaista kulttuuria. Gibranin ajatteluun vaikuttivat erityisesti Nietzsche ja tätä taustaa vasten ymmärtää hänen vaikeatajuisen sanomansa.


Kiitos esiin tuomistasi faktoista. Mutta miksi pidät Profeettaa "turhana"?

Lainaus
Katri Valan sijaan olisi ehdottanut Helena Sinervon "Runoilijan talossa", joka kertoo vanhevan runoilija Eeva-Liisa Mannerin espanjan talosta ja suhteesta läheisimpiin ihmisiin.


Tokihan Runoilijan talossa on minulle tuttu. Tapana aina katastaan Finlandia-palkittujen kirjailijoiden teokset. Pidin kyllä. Mutta taas; miksi Katri vala mielestäsi "turhaa"?

Lainaus
En suosita Aristoteleen teosten lukemista hänen deterministisen ajattelunsa takia, mutta yleissivistyksen kannalta hänen teoksiinsa kannattaa tutustua.


Tämä teos ei siis mielestäsi ole "turha"? Aristotelen hyödyllisyydestä itselleni voisin paasata yhden roomanin verran. Tässä kontekstissa kyse on kuitenkin pääsykoekirjasta, joten lukemisen hyödyllisyyden luulisi olevan ilmiselvä.

Pahoittelen tätä rautalangasta vääntämistä, mutta tavoitteenani on oikeasti saada, Salis, ulos perusteluita. Kovaan ääneen julistat teoksia turhiksi, muttet kuitenkaan sen pahemmin argumentoi kantaasi. Kehäpäätelmä: jokin on turhaa siksi että se on turhaa, ei vain mene minulle läpi. Filosofian harrastajana ja toisaalta journalistiikkaa opiskelevana en vain pysty ottamaan mielipiteitä vastaan ilman selkeää argumentointia   :wink: .

Enkä ota tätä millään lailla henkilökohtaisesti; mielenkiinnolla kuulee arvosteluja laajemmin kirjallisuuteen tutustuneilta. Joskin tunnen myös ihmisiä jotka tuohtuvat helposti, kun heidän lempiteoksiaan haukutaan. Joihinkin kirjoihin vaan syntyy niin vahva emotionaalinen suhde, että tuntee itsensä loukatuksi silloin, kun joku ei kirjasta välitäkään.
Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Poissa sielukas

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 23
    • http://www.kukalie.net/reija_jarkkola
Mitä aiot lukea?
« Vastaus #44 : 15.01.07 - klo:19:51 »
Lainaus käyttäjältä: "Johannes"
Itsekin myönnän lukevani kaikkea "turhaa", vaikkapa aloitin nyt Narnian. Saa nähdä, milloin saan aikaa lukea sen loppuun.

En näe sitä turhana, vaikka hömppäähän se on. Pakko saada väliin kevyttä lukemista. Lisäksi olen sitä mieltä, että lukeminen kannattaa aina, varsinkin mahdollisimman monipuolisesti. Se pitää mielen virkeänä jne. Ei jonkin teoksen lukeminen tarkoita, että siitä pitäisi elämänkatsomusta tehdä. Mikähän minäkin olisin, jos kaiken lukemani olisin vakavasti ottanut.

Lisäksi teen kaikkea "turhaa", kuten vaikkapa juuri nyt kirjoittelen tätä, ei tämä liene elämäntarkoitus :wink: , mutta silti tämä ei käsittääkseni ole ihan täysin joutavanpäiväistäkään.


Täysin samaa mieltä! Tokihan ihmisellä on valta valikoida omaa ajankäyttöään, ja kenties välttää tekemästä jotain, mikä hänen itsensä mielestä on täysin hyödytöntä. Mutta mitään yleispätevää turhan ja hyödyllisen määritelmää tuskin on.

Varsinkin juuri kirjallisuudessa. "Lukeminen kannattaa aina", pitää mielestäni paikkansa. Vaikka parhain hyöty ja anti ei olisikaan sisällössä, niin kieliasusta ja sen rakenteesta voi saada paljonkin irti. Ja jos asiasta saa edes pienen hiukkasen irti, niin se ei voi olla turhaa.
Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.