Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: AKUANKKA313 - 03.11.15 - klo:12:32
-
Kun kertoo ihmisille ongelmistaan esim. sairauksistaan tai esim. peliriippuvuudestaan. Niin onko tuon kaltaiset paljastukset kannattavia?
Minut on hyljätty kaverina ja kumppanina kun olen kertonut mielisairaudestani tai peliriippuvuudestani tai tunnustanut pitäväni samasta miehestä.:( Vaikka periaatteessa rehellisyys kunniaan. En ole pelannut korttejani oikein.
-
Kun kertoo ihmisille ongelmistaan esim. sairauksistaan tai esim. peliriippuvuudestaan. Niin onko tuon kaltaiset paljastukset kannattavia?
Minut on hyljätty kaverina ja kumppanina kun olen kertonut mielisairaudestani tai peliriippuvuudestani tai tunnustanut pitäväni samasta miehestä.:( Vaikka periaatteessa rehellisyys kunniaan. En ole pelannut korttejani oikein.
Vaikeneminen on kultaa puhuminen on hopeaa sanoo vanha viisaus. Yleensä kannataa vaieta asioistaan sillä kanssaihmisten järki ei riitä terveeseen suhtautumiseen ongelmiisi.
-
Olen ehkä vähän eri linjoilla tässä kuin seppos. Antaa niiden kavereiden mennä, jotka eivät moista pysty sulattamaan.
Vaikeista asioista sopii puhua siinä kuin muistakin asioista. Yleisesti tietenkään ei ole hyvä, että liikaa puhuu ja liian vähän kuuntelee, eikä kenestä tahansa kaverista ole olkapääksi - eikä tarvitsekaan olla.
Minulla on ollut kavereissani useampiakin, joilla on mielisairaalareissuja takana. Ihan hyvin silti sujunut vaikka tenniksen peluu yhdessä. Mutta liian ripustautuvaa ihmistä en jaksa, ja sen takia olen kartellut muutamia niinikään mielisairaalahoidossa olleita. Pohjimmiltaan kaveruudessa ratkaisee muu kuin mahdollinen diagnoosi.
-
Rehellisyys ja avoimuus eivät ole ihan samoja asioita. Puhuminen ja avoimuus tekee hyvää, mutta "kultaomenia hopeamaljassa, sanat sanotut aikanansa". (vapaasti muistellen) Toisinaan joutuu punnitsemaan mitä toinen pystyy ottamaan vastaan. Joskus se on aika vähän.
-
Kävin eilen hakemassa W. Malmivaaran Seurapuheita eräältä körttipapilta. Kotimatkalla jäin lepäämään penkille, kun oli hyvä ilmakin. Roteva nelikymppinen mies lähestyi ja sanoi: Olen hirveän arka ihminen, mutta uskallan sinua puhutella, kun olet niin lempeän näköinen. Seurasi paljon muutakin. En ymmärtänyt läheskään kaikkia, mutta myötäilin. En tiedä mitä hän uskottui minulle. Ehkä silloin kun on paljon rehellisesti sanottavaa, kannattaa puhua ulkomaalaiselle, joka ei saata ymmärtää. Lähtiessään, hän sanoi: Emme varmaan ikinä enää tapaakaan. Minä vastasin: Kyllä me voidaan ehkä tavata, kun asutaan samassa kaupungissa. Hän sanoi: Jos nähdään kadulla tai kaupassa, niin ole niinkuin et näkisi minua, kun olen niin arka, että voisin pelästyä. Minä sanoin, ettei tarvitse pelätä, minulla on sellainen sairaus, etten muista kasvoja ollenkaan. Hän oli siitä huojentunut. "Mutta meillä oli ikimuistoinen hetki yhdessä, eikö ollut?" Ja siinä hän oli oikeassa. Kielituntemukseni oli liian heikko enkä pystynyt seuraamaan mitä hän sanoi, mutta osasin toivottaa oikein nautinnollista iltaa. Tulin myöhään kotiin ja huomasin olevani onnellinen.
-
Vaikuttava kokemus tuo Thomasin kertoma! Olit oikealla hetkellä oikeassa paikassa.
Mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, niin olisin sillä kannalla, että läheisessä ihmissuhteessa asiat pitää kertoa rehellisesti. Jos ei suhde sitä kestä, on parempi lopettaa se ajoissa. Jos asiat paljastuvat myöhemmin vaikka sattumalta, toinen voi kokea sen petokseksi.
Sen sijaan kaikille ei tarvitse kaikkea kertoa. Eikä edes saa.
Öppiäisen tavoin vieroksun takertuvaa ihmistyyppiä. Surullista on, jos joku on ihan yksinäinen mutta ripustautuu liiaksi jokaiseen, joka osoittaa ystävällisyyttä. Tulee pettymys, kun toinen joutuu irrottautumaan takertujasta voidakseen hengittää itse vapaasti.
-
Vaikuttava kokemus tuo Thomasin kertoma! Olit oikealla hetkellä oikeassa paikassa.
Mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, niin olisin sillä kannalla, että läheisessä ihmissuhteessa asiat pitää kertoa rehellisesti. Jos ei suhde sitä kestä, on parempi lopettaa se ajoissa. Jos asiat paljastuvat myöhemmin vaikka sattumalta, toinen voi kokea sen petokseksi.
Sen sijaan kaikille ei tarvitse kaikkea kertoa. Eikä edes saa.
Öppiäisen tavoin vieroksun takertuvaa ihmistyyppiä. Surullista on, jos joku on ihan yksinäinen mutta ripustautuu liiaksi jokaiseen, joka osoittaa ystävällisyyttä. Tulee pettymys, kun toinen joutuu irrottautumaan takertujasta voidakseen hengittää itse vapaasti.
OLen tuossa asiassa ihan samaa mieltä. Lausuin huolimattomasti omassa kommentissani. Ei kaikille pidä kaikkea kertoa, mutta lähimpien kanssa tulee olle nimenomaan rehellinen.
-
Tästä muistan erään kauan sitten tapahtuneen sattumuksen.
Muuan henkilö kertoi äitinsä kasvattaneen hänet puhumaan aina totta. Näin sitten kävi toisinaan, ettei kerrottua ihan jaksettu sulattaa. Kysyttiin voisiko jotain jättää kertomatta.
Äiti sanoi, puhu aina totta, hän kiivastui.
Niin, mutta sanoiko äitisi myös, puhu aina?
Ihmiset ovat lopulta aika sensitiivisiä, ja moni pelkää vierasta ilmiötä tai no, vielä enemmän ilmiötä joka on tuttu. Mietin Akuankan tilannetta, ja mahdollisuutta että hän rohkenee kertoa ongelmistaan, mutta ethän sinä Aku voi tietää siitä kuulijasta kaikkea. Ties vaikka olisi juuri uloskirjoitettu psykiatrišelta osastolta, siitä ääreestään hämmentynyt ja ahdistunut ja säikähtäisi koska ajattelisi että apua pitääkö minunkin kertoa nyt.
kavereille ei kannata mielestäni kertoa joka yksityiskohtaa elämästään, mutta ystävät ovat hieman toinen asia. Ei tuo nyt niin tavatonta ole, että ystävyys siihen vielä luhistuisi. On turvallisempaa jos tietää ettei menetä ystävää tuollaisesta syystä. Vaan vaikea on arvioida mikä olisi se oikea hetki puhua. Ajattelen että muut piirteet sinussa kuitenkin ovat tärkeämpiä.
-
No jopas taas olin viisas. Tämä olisi riittänyt. Useimmat ihmiset toivovat mieluummin saavansa itse puhua asioistaan kuin asettua kuuntelijan paikalle tunnista toiseen, tapaamiskerrasta toiseen.
Ihanteellinen tilanne, siis kelpo jutustelu tai ajatustenvaihto, on ollut keskustelu ihan muusta kuin kummankaan henkilökohtaisista asioista. Sellainen kohtaaminen on aina piristänyt eniten, antanut uutta ajateltavaa ja sellaisten ystävien kanssa voi tavallisesti ajoin puhua itsestään ja päin vastoin.
Nyt yksi ei uskalla tulla koska pelkää siilejä.... :icon_eek: vaikka Hugoliinini ei ollenkaan tule kaapista.... :icon_eek: Kamalata.
-
Nyt yksi ei uskalla tulla koska pelkää siilejä....
Ainoastaan siilejäkö? Omituista... Onko piikkipalloksi kiertyvä siili niin vahva torjunnan kuva?
-
Ainoastaan siilejäkö? Omituista... Onko piikkipalloksi kiertyvä siili niin vahva torjunnan kuva?
Ainoastaan siilejä.... Mutta hän huojentui kuullessaan että Herra Hugo todellakaan ei juoksentele vapaana. Kyllä hän saapuu.
Hän pelkäsi että se piikkipallo vierähtää kohti hänen jalkaansa.
-
Mietin tätä koska mielestäni Akuankka esitti varsin tärkeän kysymyksen.
Kyllä mietin, etten ehkä kertoisi heti itsestäni. Kannattaa kuin koetella kepillä jäätä, jos voi vain, kuulostella millaisia asioita tuo toinen jaksaa ja kestää. Pelokkaille ei kannata puhua kuin säästä. Tai jotain. :icon_eek: Tästäkin saattaa olla viisaita ajatuksia toisilla.
Mietin kuinka ystäviä menetetään, no. Aika usein kuin laulussa, että maailma sitten vierotti. On toista pitää fb-yhteyttä kuin tavata. Jollakin tapaa kestävimmiksi osoittautuivat lapsena ja nuorena solmitut ystävyyssuhteet. Kerran, ja vielä tavattiin yhden meistä hautajaisissa, sanoi viereen istahtanut omat ajatukseni ääneen: Ihan kuin ei oltais erossa ollutkaan. Se on totisesti kummaa. Mutta niin on.
-
Perusarvoina luetellaan usein nämä kolme: totuus, hyvyys ja kauneus. Rehellisyys liittyy totuuteen. Pidän vaarallisena sellaista rehellisyyden edellyttämistä, joka vaatii myös pahan ja ruman totuuden julistamista. (Samoin valheellinen ja paha kauneus tai ruma ja valheellinen hyvyys tuntuvat uhkakuvilta.)
-
Ongelmani on ollut särmikäs suorapuheisuus, kohortin henkilöarvioinneista asti. Enhän tietystikään halua olla särmikäs, mutta toisella on oma mielipiteensä sanomiseeni. Lapsille tahtoo tulla kerrotuksi "lööperiä", mutta kun nuorella ja vanhalla mielikuvitus lentää yhtä aikaa.
-
Tässä toinen samanmoinen. Yösijaa ei jokapaikassa suoran totuuden puhujalle suoda.
Suurentelu, paisuttelu ja värittely kuuluu karjalaisiin heimo-ominaisuuksiin siinä missä savolaisten venkoilu ja arvuuttelukin. En laske epärehellisyydeksi.
Saati jos lasten kanssa ' satuillessa' tulee puhuttua puutaheinää. Lapsi kyllä ymmärtää .
:039:
-
:039:
-
Perusarvoina luetellaan usein nämä kolme: totuus, hyvyys ja kauneus. Rehellisyys liittyy totuuteen. Pidän vaarallisena sellaista rehellisyyden edellyttämistä, joka vaatii myös pahan ja ruman totuuden julistamista. (Samoin valheellinen ja paha kauneus tai ruma ja valheellinen hyvyys tuntuvat uhkakuvilta.)
Kyllä tämä on viisaasti esitetty.
Mietin, joskus voinee jättää sanomatta jotakin vaikka se olisikin totta alkaen tyylistä hyi, kuka sun tukkas on leikannu, sille kampaajalle minä en ikinä mene. Naisilla on erityinen kyky olla tähän malliin rehellisiä.
Muistaako joku vielä silläsanomisen? Ensin sanottiin jokin epäilemättä totuus ja perään että en mä tätä sillä sano, että... Tai en mä tätä niinku sillä sano.
Mietin joskus että milloin ikinä tarvitsee perään sanoa että en mä tätä sillä sano niin jätettiin sanomatta.
Se oli joku kumman jälkikäteen itselle julistettu synninpäästö ..... Se rupes ihan suotta suuttuun ja itkeen vaikken mä sitä sillä sanonu.... :003:
-
Pidän vaarallisena sellaista rehellisyyden edellyttämistä, joka vaatii myös pahan ja ruman totuuden julistamista.
Jos aloitukseen palataan, niin siinä kai ei ollut kysymys mistään vaatimuksesta? En osaa nähdä mitään pahaa tai rumaa siinä, että mainitsee omasta peliriippuvuudestaan tai mielisairaudestaan. Kunhan ei jatka juttua niin että jää niissä oikein rypemään ja märehtimään ja pakota toista kuulemaan yksityiskohtia, joita tämä ehkä ei halua kuulla.
Voi sitä tietty miettiä, miksi kertoa. Kai peliriippuvaisuudestaan sopii mainita, jos ei halua jäädä kanssani odottelemaan bussia kaupan aulaan (eli siihen peliautomaattien viereen), sen sijaan että kävelisimme sateeseen pysäkille. Ja kertoa sitten enemmän vasta jos kysyn.
-
Riippuvuudestaan, yliherkkyydestään tai muusta vastaavasta kertominen ei ole sitä mitä edellä tarkoitin. Sillähän autetaan usein tilanteita sujumaan hyvin ja kauniisti.
-
Jäin pohtimaan palstan otsikosta sanaa: Kannattaako.
Olen kai tullut allergiseksi tuolle kysymykselle, Kannattaako se ? Mikä on kannattavinta ?
Se on suvussa esiintynyt kysymys hyvin yleisesti, enkä voi muuta kuin itkeä sisäänpäin.
AkuAnkka ei varmaan tarkoittanut hyöty-ajatuksia otsikoidessaan kokemisiaan.
Itse liikun tuntosarvet törölläni ja puhun sen mukaan. En myöskään tahdo ajatella puheillani tekemääni vaikutusta.
Olen suorapuheinen. Ottakaa tai jättäkää.
Olen saanut monta mielenterveydeltään haurasta ystävää kuuntelemalla ja osoittamalla ymmärtämistä. Eräs on soitellut jo kolmekymmentä vuotta. Harvoin, eikä se minua häiritse.
Usein juttu alkaa itsemurhasta puhumisella. Silloin k a n n a t t a a osoittaa välittämistä.
-
Vain Aku tietysti tietää mitä tarkoitti, esimerkiksi kysyikö mitä kaikkea ystäväni on oikeus minusta tietää ja tähän voi liittää vaikka vankilareissun, joka onkin jo kovempaa kamaa kuin mielenterveysongelma, joka nyt on jo vähän trendikästäkin.
Vai kysyikö, että joudunko aina pettymään koska ihmiset säikähtävät. Kummankin edelle sopii aivan hyvin tuo "kannattaako".
Ekonominen kannattavuus on eri juttu.
..................
Yhä ajattelen että peräti hyvä olisi jos jostakin saisi vinkin, mitä tuo ystäväksi tarjoutuva kestää. Ja toisaalta, onko parempi kertoa etukäteen kuin antaa tilanteen joskus vyöryä päälle. Edelleenkään minulla ei ole vastausta. Kaikki riippuu paljosta.
....................
Jonkinlaista kokemusta nyt on. Eräässä työyksikössä tapahtui niin tyypillisesti. Olin tarkoin selvittänyt millainen kohtaus sitten useasti on, siis nurinnarin kierimisineen oksentamisineen ja noin. Koko tiimi oli hyvin vakuuttunut siitä etteiväthän he ikimaailmassa hylkäisi ei, he hoitaisivat kotiin saakka ja noin. Tuli ensimmäinen kohtaus, koko joukko aivan kauhuissaan, eiei, me ei enää kestetä tuommosta, hirveää. No kysyn, kuinka tämä poikkesi kerrotusta, ja muistavatko he yhä mihin uskoivat pystyvänsä.
Hiljaisen hetken jälkeen sanoi eräs sairaanhoitaja: joo, mä tiesin että se on tuommosta mutta mä en tiennyt että se on tuommosta.
Arvelen että Aku joudut kohtaamaan paljon vastaavaa. Ihmisillä on itsestään ja kestokyvystään kohtalaisen suuret luulot. Siksi sanon, älä kerro jokaiselle heti. Älä ainakaan niin että istutaan alas, minä kertoisin yhden asian itsestäni.
Sen sijaan jos minulla olisi peliriippuvuus ja olisin ostoksilla kaverin kanssa joka tahtoo koettaa saako selätettyä yksikätisen rosvon, niin siinä sanoisin että ääh mennään, minulta menee siinä kukkaro niin ettei jää edes reikää pohjaan.
Mietin sitäkin tarvitseeko kaikki nykyään diagnostiselta kuulostavan nimen. On jos jonkin patiaa ja normopatiahan on jo kolme vuosikymmentä vanha. Yksi kollega lateli kaikki patiansa ja häiriönsä. halutessaan tilata pizzan. Se oli jokin jaksottain ilmenevä ahmimisen puuskahäiriö.
Ennen vain teki mieli ja koska toisinaan meni överiksi elämä opetti varomaan.
Jos nyt kärsimykseen saa lievitystä noilla diagnooseilla niin sitten. Muualle ne eivät kuulu. Olisi hyvä jos voisi puhua asioista hieman arkisempia, tavallisemmin ja siten vähemmän toisia säikyttäen.
Kun minusta se riittäisi.
-
Kun saisi kakistettua suustaan totuuden siinä muodossa ettei
kaikkia karkoittaisi pois.Olen tottunut varsin suorasukaiseen ja
inhorealistiseen ilmaisutyyliin. Kerron usein myös negatiiviset asiat
ensin ja sitten positiiviset! Kaiken lisäksi nautin huomion hakemisesta
vaivojen valittamisella.
-
Kaiken lisäksi nautin huomion hakemisesta
vaivojen valittamisella.
Tuo valittaminen jos mikä voi kyllä karkottaa ihmisiä ympäriltä. Ei ehkä niinkään se, jos ohimennen mainitsee olleensa mielisairaalassa, jäämättä asiaa sen pidemmälle vatvomaan.
("Mielisairaala" kuulostaa joltakin menneisyyden sanalta. Mitä ne nykyään on, psykiatrisia vuodeosastojako?)
-
Ei ehkä niinkään se, jos ohimennen mainitsee olleensa mielisairaalassa, jäämättä asiaa sen pidemmälle vatvomaan.
Valitettavasti joukossamme on niitäkin, joille viittaus mielenterveyden ongelmiin aiheuttaa välitöntä torjuntaa. Koulutettukin ihminen voi joskus käytöksellään osoittaa pelkäävänsä 'hulluuden' tarttuvan vaikkapa mielenterveystoimiston seinästä. Tilanne taitaa tosin kehittyä parempaan suuntaan. Onhan asiallinen avoimmuus lisääntynyt monella tasolla.
-
Kun saisi kakistettua suustaan totuuden siinä muodossa ettei
kaikkia karkoittaisi pois.Olen tottunut varsin suorasukaiseen ja
inhorealistiseen ilmaisutyyliin. Kerron usein myös negatiiviset asiat
ensin ja sitten positiiviset! Kaiken lisäksi nautin huomion hakemisesta
vaivojen valittamisella.
Rehellinen sinä,todella olet, Aku. Mietin tuota viimeistä. Onko sinussa jokin kuin pieni Akuankka, joka tahtoo häijyyttään toisille pamauttaa jotakin joka heitä pelästyttää? Ihan kuin et ansaitsisi ystäviä ja sitä että ihmiset näkevät sinun miellyttävät puolesi?
-
Kirjoitin tuon itseanalyysin aika myöhään eli se voi olla väsyneen mustaa tektiä.
On minulla ystäviäkin mm.olen seurustellut saman miehen kanssa kohta 15 vuotta.
Ja olen saattanut ystäviksi yhteen yhden imitaattorin ja laulun opettajan jotka molemmat ovat mielenterveyskuntoutujia. Kaveeraan heitä molempia. Tosin toista tapaan klubitalolla ja
toista mieletöntä valoa-hankkeessa. Kuuntelen myös itse kahta kaveria.
Mutta olen ollut yhdellä kesäleirillä piikikäskin mikä karkoitti kaveriehdokkaita.
Minua on nuorena kiusattu koulussa ja se painettiin villasella.
-
Olen muutaman kerran maininnut tietyistä peloistani kuten oli esiintymispelkoni.
Sen tuottama häpeä ei enää kiusaa. Häpeä on niin monimuotoinen ja tuttu ilmiö monista yhteyksistä, hävetään sellaistakin mitä ei pitäisi hävetä. Tästä PekkaV mainitsi kerran puheenvuorossaan. Oliko jossakin luennossa tai hyvässä saarnassa.
Olen toisaalta rohkea ja avoin, enkä häpeä sitä sanoa.
Nyt rohkenen kertoa musiikin ja kuvan avulla atavistisesta pelosta joka on ollut minulla aivan pienestä lapsesta pitäen.
klovni: http://monsieurvintage.com/photos/2014/07/o-NOMI-facebook.jpg
tällainen musiikki: https://www.youtube.com/watch?v=ospt12EfW-w
yhdessä aivan kauhean pelottava ja p a h a a enteilevä.
Pahan tunne on valtava.
-
Valkoiseksi maskeerattujen kasvojen ja kylmästä hytisevän musiikin yhdistelmä onkin kolkko!
-
Juuri oikea sana, kolkko, on minusta pelottavaa. Kauhuohjelmat perustuvat tähän.
-
Pelätessämme hengitys muuttuu nopeaksi ja pinnalliseksi. Tuon musiikin rytmi jäljitteli sitä varmaan tarkoituksellisesti.
-
Kirjoitin tuon itseanalyysin aika myöhään eli se voi olla väsyneen mustaa tektiä.
On minulla ystäviäkin mm.olen seurustellut saman miehen kanssa kohta 15 vuotta.
Ja olen saattanut ystäviksi yhteen yhden imitaattorin ja laulun opettajan jotka molemmat ovat mielenterveyskuntoutujia. Kaveeraan heitä molempia. Tosin toista tapaan klubitalolla ja
toista mieletöntä valoa-hankkeessa. Kuuntelen myös itse kahta kaveria.
Mutta olen ollut yhdellä kesäleirillä piikikäskin mikä karkoitti kaveriehdokkaita.
Minua on nuorena kiusattu koulussa ja se painettiin villasella.
Muistin kyllä jostain vanhasta ketjusta sinun puhuneen ystävistä, eli ei jäänyt läpimustaa mielikuvaa.
Saatoit kirjoittaa jotakin joka on totta monen kohdalla tuossa säikäyttelyssä, ainakin yksi ystäväni on tehokkaasti säikäyttänyt minut matkoihini ja tieheni, enkä ymmärrä mikä hänen on tai vaivaa. Kaikkien huippu on että olen kyllä tallettanut hänen numeronsa mutta päällekkäin erään tätini numeron kanssa eli onhan Ainillekin siis mukava soittaa, mutta aina kun koetan tätä ystävääni tavoittaa vastaa Aini... :003: Ja niin, kyllä suren sitä ettei hän koskaan soita enkä saa numeronsa selville, sen voi tässä maassa salata niin salaiseksi.
Vaikka minä kai kysyisin, mikä juttu tämä on ja jos hän ei tahdo kertoa niin mitä järkee? Tai sitten kumpikin ihmettelee että mikset sä soita.
Tämä nyt on sellainen jota nimitäin menetykseksi en ehkä niin sitä että yhteydenpito ohenee kunnes jälleen on parempi mahdollisuus tavata taas.