Lisäisin tuohon väliin:
1,5. aidosti apua tarvitseva, vaikkakin omasta syystään ehdinkoon joutunut, uskonpolulla kompuroiva - ja välillä lankeevakin lähimmäinen, joka vilpittömästi toivoo joskus löytävänsä kotiin.
Ei se hädän aitous ole kiinni siitä, onko se itse aiheutettua vai ei.
Tuossa 2-kohdassa et taas anna mahdollisuuksia: "Kun kerran olet X kertaa töpännyt, niin ei sinusta enää mitään tule..."
Tuo lisäyksesi "1,5" on ihan hyvä ja minähän esitinkin vain kolme esimerkkiä lukemattomista eri vaihtoehdoista. Monenlaista tapausta maan päällä on.
Tein tuon lisäyksen, koska nykyään on alkanut hieman kuulua julkisuudessa näitä ajatuksia siitä, että mm. sairauksien kohdalla ne luokiteltaisiin itseaiheutettuihin ja ei itseaiheutettuihin. Kannatan toki itsekin terveitä elämäntapoja, mutta ihmisten luokitteleminen "kunnon kansalaisiin", joihin puhuja itsekin yleensä katsoo kuuluvansa ja sitten näihin muihin "omapahan on vikansa, kun ovat syntisiä", ei kuitenkaan kuulosta minusta oikealta. Ja kun esim sairauksien yhteydessä ruvetaan puhumaan rahasta, tuntuu jotenkin hullulta se, että arvot tuntuvat kovenevan sitä mukaa kuin Suomi rikastuu.
2-kohdan kovakorvaisen tapauksessa sen auttavan lähimmäisen motivaatio laskee väkisinkin, jos hän näkee, etteivät järkevät neuvot kelpaa lainkaan.
Juu motivaatio laskee, kärsivällisyys menee, ja rahatkin hupenevat - kokemusta on :smt045 . Ja tässä tapauksessa se avun lopettaminen olikin loppujen lopuksi paras apu. Ei vielä minun kohdallani, mutta kun seuraavakin auttaja otti ja jätti, niin alkoipahan oppi kantapään kautta mennä perille. Mutta se on niin tapauskohtaista - kovakalloiset tarvitsevat kovempaa opetusta, herkemmillä se avun epääminen voi ajaa huonompaan suuntaan - tulee se tunne, että kaikki hylkäävät ja että mahdollisuuksiaei enää ole...
