Heräsin tänään syystä tai toisesta valmiiksi vihaisena, ja sitten vielä silmiin osui tämä kirjoitusketju.
Hyvä ettei mennyt hukkaan hyvä sapetus!
Ensimmäisessä merkityksessä siinä, että joskus seuroissakävijän oletustusarvoinen puoluekanta on keskustalais-oikeistolainen, ja joskus peräti kahvipöydässä on ollut tuohon aatemaailmaan soveltuvaa propagandaa tarjolla. Minua ja puna-vihreitä-anarkisti-piraattipuoluelaisia seuratovereitani tuollainen vieraannuttaa.
Ongelmatonta ei ole sekään, että "keskivertokörtti" taitaa olla keskiluokkainen ja hyvätuloinen. Sitä voisi joskus miettiä, onko seuratuvan kynnys liian korkea köyhälle ja koulujakäymättömälle ja puheet joskus muotoiltu varakkaita akateemikoita varten. Pois kaikki oppineisuudella ja maallisella menestyksellä - rivien välissäkään - keekoilu!
Eikös Pohjanmaalla joskus sanottu, että körttinä on helppo olla: seuroos käy ja
Vaasan-lehteä lukoo niin saa olla kuin muukkin ihimiset. Historiallisista syistä keskustalainen ja porvarillinen yhteiskunnallinen näkemys on hyvin edustettuna. Olisi hyvä muistaa, että uskonnollisesta näkökulmasta yhteiskunnalliset näkemykset ovat samalla viivalla.
Seuroissa olisi hyvä pitää mielessä myös se, että joukossa saattaa olla joku, joka ei tunne herännäisyyden sisäpiiriläistä kielenpartta, eipä ehkä edes luterilaisuuden "kaanaankieltäkään", teologisesta sanastosta puhumattakaan. Niiden käytössä pitäisi olla huolellinen: ei liikaa yhteen nippuun, ja käyttö sillä tavalla, että asian ymmärtää, vaikka jokin erikoistermi olisi uppo-outo.
Toisessa merkityksessä körttiläisyyden "elitismi" on minua risonut siinä, että omahyväinen sisäpiiriläisyys körttiläisyydessä joskus lyö yli. Se on minusta kamalaa ja irvokasta, kun vielä meikäläiset puhuvat "ystäväkansasta" ja "joukkoon rakastamisesta".
Siis syyllistyn tähän välillä itsekin. Herännäisyys on se oma herätysliike, johon kulttuurisesti olen kasvanut lapsena sisälle, ja jonka seurapuheet minut myöhemmin aikuisena nuoruuden panteismi/ateismi-vaiheen jälkeen kristityksi herättivät ja kirkkoon kiinnittivät. Niin kyllähän minä välillä puhua retostan siihen tyyliin että miten mahdottoman hyvä herännäisyys on liikkeenä ja körttiset ihmisinä ja miten ne toiset kristityt ovatkin niin kummallisia ja vääräoppisia ja sopimattomasti käyttäytyviä. Tuon piirteen koen omissa puheissani noloksi, ja toisten puheessa se pistää vihaksi.
Vanha sääntö näidenkin suhteen: kohtuus kaikessa. Tuo "joukkoon rakastaminen" minuunkin vähän tökkii tyylillisesti, vaikka ymmärrän, mistä vilpittömästä kokemuksesta se kumpuaa. "Ystäväkansa" taas on sellainen käsite, jonka koen erittäin konkreettisesti etenkin herättäjäjuhlilla.
Yksi ensikertalaista vieraannuttava asia voi olla puheiden keskittyminen vanhojen herännäisvaikuttajien toimien ja sanontojen käsittelyyn, etenkin jos oletetaan, että kaikkihan tietävät, ketä ne malmivaarat, vihantolat, kuoppalat, oravalat, rädyt, niskaset ja monet muut ovat.
Näiden asioiden mietiskely on meille patakörteille passelia kilvoittelua, eikä välttämättä kovin helppoa.
Mt
