Palaan tämän aamun hartaustekstiin, kun annettiin ajatus. Hyvin yksinkertainen ajatus, mutta itselleni uusi.
Yleensä etsimme itsestämme enemmän kristityn muita tuntomerkkejä kuin sitä, olenko kiusattu, vaikka vihollinen ei kiusaa omiansa, vaan Herran omia. Kiusaus on kyllä matalaa ja pahaa, ja siksi siitä ei tahdota puhua eikä tunnustaa sitä. Kiusojen alla näemme itsemme aivan huonoiksi, sillä silloin näyttää, että olemme himojen orjia, ja lisäksi sanoo vielä vihollinen: "Sellainen sinä olet, niin syntinen, luovu pois Herrasta!"
Tämän kokeminen on kiusausta. Mutta se ei ole huono tila. Jumalan sana todistaa: Pitäkää se sulana riemuna, kun moninaisiin kiusauksiin joudutte. Jumalan Henki vei Jeesuksenkin korpeen perkeleen kiusattavaksi. Kunnian Herra oli siis itsekin kiusattu.
Vilhelmi Malmivaara
Jostakin syystä minulle aiemmin kiusaukset merkitsivät lähinnä lihanhimoja. Syöminen, juominen ( naiminenkin ) esim. yli tarpeen .
Kiusauksia on leegio, niin kuin on niiden lähettäjiäkin. Ehkä kysymys alkoi vasta äsken avautua kun ylpeyden synti pani etsimään jotakin siitä.
Seitsemän kuolemansyntiä ovat Danten Jumalaisen näytelmän mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä näin:
Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus.
Viha.
Laiskuus.
Ahneus.
Ylensyönti.
Himo.
Minua on mainittu muutamaan kertaan ylpeäksi. Omasta mielestäni en ole, olen vain tavattoman a v o i n ja ajattelematon. Herra sen tietää, ja tuntee luotunsa.
Ikäviä ajatuksia kun nousee, käännyt Vapahtajan puoleen ja pyydän päästä niistä.
Se on hyväksi tyytyväiselle mielelle. Se mm. alentaa stressiä ja sitä mukaa verenpainetta.
Vihastumiseen olen altis, mutta vihaa olen tuntenut vain viattomien lasten ja eläinten hyväksikäyttäjiin ja pariin tyhmään diktaattoriin.
Inhimilillinen tyhmyys on ateeksiannettava asia, siitä Jeesus puhuu Vuorisaarnassa.
Varminta on pysyä lähellä Jeesusta, joka hetki, tai ainakin päivittäin, jolloin vihollisuuksilla on vähemmän mahdollisuuksia iskeä.
