Todella, olkaamme vain sitä mitä olemme !
Ja näin veisattiin silloin kun uskonnollisuus vaati, ja saarnastuolistakin julistettiin, kalevalaiseen tyyliin.
Olemme näistä ajoista ja ajan tavoista onneksi jo edenneet parempiin käsityksiin.
Näin veisattiin Vanhan virsikirjan mukaan. Toki ajan rajallisuus eikä turhuuksiin lankeaminen ole miksikään muuttunut.
3. Mailman menon turhuudesta
ja ylönkatseesta.
Vvk 278
1. Etkös ole ihmis-parka! aivan arka, Et-
täs itket yli öit', Ettäs suret suuttu-
matta, puuttumatta, Koukon mustan murha-töit'.
2. Tap' on vanha tappavalla vierahalla, Luojan
laitoksen perään, Hyvät, huonot lankoinensa, lapsinensa,
Syöstää, sulloo maan poveen.
3. Syöksee, haastaa, särkee, sortaa, mullaks' mur-
taa, Hirmu-kourilla kovill', Ei ol' toivoo toivotuksiss',
voivotuksiss', Parkusuilla pelkureill'.
4. Parku poijes paneminen, katsominen Kaiken mail-
man menoi. Katsos kaikki katseltavat, kuulleltavat,
Eikö löyttä loppuvit'?
5. Eikö kuulu kuolevia, katoovia, Paitsi ihmispar-
kaisii? Tuuless', tähdeiss', taivahalla, meress', maalla,
Kuolevill' on kumppanii.
6. Mitä maassa mateleepi, käveleepi, Maaksi muut-
tua pitää; Mitä puussa piiskuttaapi, kuikuttaapi, Puusta
pudota pitää.
7. Lennä lintu, minkäs lennät, Et sä lennä Ko-
van kuoleman käsist'; Saa se linnun lentävänki, rien-
tävänki, Temmaa tuulettelemast'.
8. Kell' on ruumis raittihimpi, rautaisempi, Kuin
on kalalla meress'? Surma toki surmeleepi, turmeleepi,
Vetten karjanki vedess'.
9. Haut' on valmis vähäisillä kalaisilla Hauven
hirmuisen kidass', Hauven haut' on kattilassa kuohu-
vassa, Toinen puhuvan povess'.
10. Ruohot raukat raukenevat, ehkä ovat Koreana
kukassans', Puut ei pääse, paksut juuret, pienet, suu-
ret Kaatahan kasvaessans'.
11. Kivet kovat kallioilla, kankahilla, Rikki mullaks'
murretaan; Rauta kaikki reväisevä, raateleva, Ruos-
tehelta raadellaan.
12. Ei niin vähää väetöntä, voimatonta, Jota
surma säästänee, Ei niin vahvaa väellistä, voimal-
lista, Joka käsiss' kestänee.
13. Jos sä kannell' kaiken ilman heität silmän, Hä-
nen tiedustat tapans'; Kääntyy, kulkee, vääntyy, vyö-
ryy, poikkee, pyöryy, Taivas kirkas tähtinens'.
14. Kerran kääntyy kääntymästä, vääntymästä,
Kääntyy kääntymättömäks', Kääntyy käskyllä kovalla
Kaikkivallan, Tyhjäksi, tavattomaks'.
15. Täm' on tuoni tulisella taivahalla, Tämä täh-
tein pesäll', Tämä ikä ihanalla auringolla, Tämä vah-
vuus vahvuudell'.
16. Siis ei ole olevata, pysyvätä Tämän mail-
man menoiss', Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu, kaikki puut-
tuu, Luojan luotujen seass'.
17. Hengelliset, hengettömät, huolettomat Menojans'
muuttelevat; Hetki hetkelt', päivä päivält', vuosi vuo-
delt', Loppuans' lähenevät.
18. Tätä aina ajatella, muistutella, Sinun syntinen
pitäis', Tästä ottaa ojennusta, huojennusta, Surman
sua säikyttäis'.
19. Luodut kaikki katoavat, lopun saavat, Laatui-
nensa, luontoinens': Onkos ihmet, jos sä kaadut, jos sä
maadut, Syntisäkki syntinens'?
20. Mik' on ilo rikastua, rakastua Kaupungissa ka-
toovass'? Mik' on ilo oleskella, asuskella Tässä tur-
hassa tilass'.
21. Etsi muuta elantoa, olentoa, Pyydä taivahan
taloon, Etsi menoo muutteetonta, puutteetonta, Pyri
taivahan iloon.
22. Siell' on riemu rikkahampi, runsahampi, Siell'
on ilo loppumatt'; Siellä laulat lapsinensi, lankonensi,
Voiton-virttä väsymätt'.
23. Kosk' ei koskaan kuolematta, katoomatta, Sinne
täältä tulla tait', Sydän sull' on, syntisparka, aivan
arka, Ettäs suret surman töit'.
Juhana Cajanus, (suom.) s. 1655 † 1681.