Kirjoittaja Aihe: Urheiluhullut, 15. erä  (Luettu 10813 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 20159
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #60 : 05.12.21 - klo:19:23 »
Pena ehkä tietää onko nämä Kaupit sukua Minna Kaupille?

Minua kiinnostaa ketjun kolmas hyökkääjä.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5656
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #61 : 05.12.21 - klo:22:43 »
Höyry häyrinen oli kyllä persoona.

Jooh, unohtui turinoimaan omiaan, kun olisi pitänyt lätkäpeliä selostaa radiossa. Sitten yllättäen hihkaisi "maali!" Oli havahtunut lopulta itse peliinkin, kai kun katsomo kohahti.

Minä silloinen vihervassari en hyväksynyt moista leväperäisyyttä työtehtävän hoidossa! Tämä oli joskus 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 20159
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #62 : 06.12.21 - klo:08:44 »
Minua kiinnostaa ketjun kolmas hyökkääjä.

Sara Piispan tekemä maali veikin loppuottelun jatkoajalle.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 7575
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #63 : 16.12.21 - klo:21:46 »
Sara Piispan tekemä maali veikin loppuottelun jatkoajalle.

Opettaja opettaja.
Pooh, hällä kyllä kutsumus opeksi, ihmettelen kun aasia tai toinen, niin opettaja kertoo?

Ope hei, kuka asuu siellä kyöpeli vuioren tunnelissa?

Onko totta että pönttävuorentunnelissa on palautusjousi ja heittää takaisin kaikki, kun yrittää Hesaan Kuopiosta?
Pilke silmässä !

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21482
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #64 : 16.12.21 - klo:22:02 »
Joo, siis Mari pärjäsi nyt hienosti ampumahiihdossa, yksi hutilaukaus tuli, itse tiesi siihen syynkin.

Heipsan ja hyvää yötä!   :039:

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 7575
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #65 : 16.12.21 - klo:22:11 »
Joo, siis Mari pärjäsi nyt hienosti ampumahiihdossa, yksi hutilaukaus tuli, itse tiesi siihen syynkin.

Heipsan ja hyvää yötä!   :039:
Jos meitsi ja 1944 oltais oltu sparraamassa, miten ammut ja muita sotilaalisia taktiikoita, niin ois pärjännyt.

Katoin ittekkin tota kisaa, mut kun joka toinen oli norjalainen, niin meni fiilis ja vaihdoin kanavaa.
Pilke silmässä !

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 17934
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #66 : 17.12.21 - klo:09:54 »
Kiitos muistamisesa. Pärjäsin nuorena ammunnoissa intissä palvellessani. Sitten tuli aika, että piti vapaaehtoisesti luovuttaa aseet valtiolle, kun alkoi pelottaa, että teen niillä pahaa itselleni.
Sparrariksi minusta ei enää ole, kun en voi mennä isoihin ihmisjoukkoihin. Urheilun seuraaminen televisiosta on hyvää ajan vietettä.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21482
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #67 : 17.12.21 - klo:12:15 »
Minulla ei armeija-aikana kivääriammunnat oikein osuneet kohdilleen.
Konepistooli-ammunta oli kai tarpeeksi sattumanvaraista hommaa, tai sitten minulla oli
piileviä kykyjä siihen hommaan.   :003:

Poissa onesimus

  • pienellä paikalla
  • Viestejä: 537
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #68 : 19.12.21 - klo:19:31 »
Elämässäni oli nuorena vaihe, jolloin päätin lähteä aseettomaan palvelukseen. Prosessissa oli monta mielenkiintoista vaihetta ja lopulta päädyin aseelliseen. Asia ei ollut aivan yksinkertainen.

Koin asiassa kuitenkin omasta mielestäni johdatusta. Alokasajan jälkeen komppanian vääpeli iski silmänsä minuun ja teki minusta komppanian kirjurin. Olin käytännössä loppuajan aseettomassa palveluksessa.

Arvelen, että vääpeli oli perillä vakaumuksestani ja minulla meni tosi hyvin hänen kanssaan, minä oli tyytyväinen häneen ja hän minuun.

Urheilussa minulla ei milloinkaan ole mennyt hyvin, eikä minulla ole ollut mielenkiintoakaan koko asiaan. Liikuntaa kuitenkin harrastan ihan terveydellisistä syistä.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21482
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #69 : 19.12.21 - klo:23:37 »
Mielenkiintoista lukea armeija-ajoistasi, ymmärrän että uskon tiellä sait jo silloin elää.
Mulla sama juttu, juuri ennen armeijaan menoa sain kohdata Jeesuksen, ja sekös vaikutti
armeija-aikaani kovasti.
Kirjuriksi minua ei kutsuttu, olisi ollut kyllä halua mulla moiseen.
Mutta mielialani oli hyvä, usein hymyilin eri tilanteissa missä moni muu oli naama mutrussa.
Vapaaehtoisena olin valmis lähtemään kaikenlaisiin työkomennuksiin, mm. portaiden maalauksia ym.
Uuden testamentin luin siellä ollessa kertaalleen läpi, muitakin kirjoja.
Varustekaappini siviililokeron pahvikansi sisälsi itselleni tärkeitä pieniä tekstejä.
Alokasaikana kovakuntoisena kanniskelin kaverinkin kivääriä jonon kärkipäässä, loppuaikoina
keuhkokuumeen jälkeen köhin marssijonon hännillä.
Muutamilla kesäisillä pyörämarsseilla tien penkalla tauolla uni yllätti pari kertaa.
Iso varjelus oli kerran harjoitus-käsikranaatin kanssa, kuuntelin ohjeet huolimattomasti,
meinasi kädessä räjähtää, onneksi vasta ilmassa kun kessu karjaisi "heitä".
Sitä usko mulla vähän teetti että jyrkästi kieltäydyin aliupseerikouluun menemisestä...
olen sitä katunut, meni nuoruuden ja hölmöilyn ja jonkun tekopyhyyden tms. piikkiin.

Mutta asiaan, ollaan urheiluhullut-ketjussa....
On menossa milenkiintoinen snooker-finaali N. Robertson - R. O'Sullivan

Hyvää yötä!


Poissa onesimus

  • pienellä paikalla
  • Viestejä: 537
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #70 : 20.12.21 - klo:16:57 »
Mielenkiintoista lukea armeija-ajoistasi, ymmärrän että uskon tiellä sait jo silloin elää.

"Onko sinulla Jumalan rauha?" Näin kysyi minulta eräs nuori ihan vakavissaan.

Olin keväällä täyttänyt 16 vuotta.  Joku oli saanut minut houkutelluksi paikallisen seurakunnan kesäkodille pelaamaan lentopalloa. Säännöt edellyttivät, että pelit keskeytetään iltahartauden ajaksi ja oli toivottavaa, että niihin myös osallistuttaisiin.

Mukana oli joitakin nuoria, joissa oli jotain erilaista kuin minussa. En pitänyt heidän tavastaan ”tyrkyttää” evankeliumia. Kuitenkin sisälläni oli tunto siitä, että asiani eivät ole niin kuin pitäisi.

Kiusallinen kysymys, mutta jotain siihen olisi vastattava.

Vastasin totuudenmukaisesti, että ei. Ja lisäsin vielä kysymyksen, että mikä se semmoinen on? Jonkinlainen käymistila alkoi sisäisessä maailmassani. Kysyjä ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan hän teki toisen kysymyksen: ”Tahdotko saada sen?”

Tajusin, että tuohon kysymykseen vastaaminen saattaisi merkitä jotain aivan ratkaisevaa. Tuli myös ajatus, että tällainen tilanne ei ehkä milloinkaan tule toistumaan. Niinpä en jäänyt pohtimaan kaikkia asiaan kuuluvia ja kuulumattomia ja vastasin: ”Tahdon”.
 
Saattoi olla, että sen jälkeen luettiin joitakin Raamatun jakeita ja rukoiltiin, enää en kaikkea muista. Mutta sen muistan, että joku julisti minulle synnit anteeksi, vaikka minulla ei ollut edes synnintuntoa.

En kokenut mitään enkä tuntenut mitään. Ja niin sekin ilta päättyi ja menin  asuntooni.

Sitten tapahtui jotain outoa ja kummallista, minusta alettiin siinä yövuoteella taistella. En voi sanoa kuulleeni mitään ääniä, mutta parempaakaan sanaa ei oikein ole, sillä selvästi tiedostin tämän taistelun.  Siinä kamppailussa käytiin läpi sitä, mikä illalla alkoi. Toinen ”ääni” koetti saada minut palaamaan takaisin sanomalla, että mitä hullua olet mennyt tekemään, johan kaveritkin sinulle nauravat. Toinen ”ääni” kehotti lempeästi jatkamaan ja pitämään kiinni siitä, mitä olin sanonut tahtovani.

Taistelu kävi niin kuumana, että muistini mukaan en nukkunut edes ”silmällistä” sinä yönä. Lopulta koin selvästi, että minun tulee asettua jommankumman puolelle ihan itse ja niinpä päätin, että otan vastaan mieluummin kaverien pilkan ja jatkan eteenpäin. Niinpä sitten kerroin aamulla vanhemmilleni asiasta ja että olen sanonut ”kyllä” Jeesukselle.

Alkoi tapahtumaan jotain odottamatonta. Sain tavattoman innon lukea Raamattua. Se alkoi avautua ja yllätyksekseni se alkoi puhua ymmärrettävällä tavalla juuri minulle. Sain myös uusia ystäviä, joiden kanssa voin jakaa sitä uutta, mitä olin saanut. Tuli halu päästä sinne, missä julistettiin Jumalan sanaa.
 
Sittemmin jouduin yhteyksiin, joissa oli itsestään selvää, että uskovan tulee olla myös  hyödyllinen siinä yhteisössä, johon kuuluu. Uskoville ei paljoakaan puhuttu armosta, vaan enemmän siitä, mitä me teemme ja saamme aikaan. Mitä suurempaa, sen parempi. Uskova, joka on antanut kaikkensa Jumalalle, oli mallina meillekin, jotka emme siihen kyenneet. Henrik Renqvist on sanonut, että ”Siinä on tehtävä tihiästi ja kiintiästi ikään kuin vastatuuleen soutaessa, muuten ei pääse perille eikä maailman rakkaudesta Jumalan rakkauteen.”

Tässä opissa oli yksi paha pulma. Jos kristillisyys on kiinni koko ajan siitä, millainen minä olen ja mitä minä teen, niin minusta ei ole siihen. Eikä kenestäkään toisesta.
 
Vasta erinäisten kriisien jälkeen aloin etsiä vastausta siihen, miksi en pystynyt elämään sellaista kristityn elämää, jota pidettiin ihanteena. Sillä minun on ollut rehellisesti tunnustettava, että olen edelleen syntinen ja joskus jopa kauhistun omia ajatuksiani.
 
Vastauksia hätääni löytyi ennen muuta vanhoista kirjoista. Kyse oli siitä, että Raamattu jää suljetuksi kirjaksi, jos ei osata erottaa lakia ja evankeliumia toisistaan. Ja juuri se opetus puuttui. Olin ymmärtänyt vain sen, mitä laki vaatii, mutta en sitä, että juuri siksi tarvitsen armon evankeliumia. Jatkuvasti, joka päivä.

Kun uskossaolovuosia on kertynyt jo yli 60, niin olen oppinut tuntemaan itseäni ja eräs totuus on kirkastunut ykkösasiaksi: “Ellen pelastu yksin armosta, en pelastu lainkaan.”

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21482
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #71 : 20.12.21 - klo:18:12 »
Kiitos veli pitkästä kirjoituksestasi, mielenkiintoisesta uskon elämäsi historiasta.
Kyllähän tuossa jotain tuttua on omalle kohdallenikin, koitan lyhyesti jotain tässä mainita.
Mutta ensin haluan sanoa että hyvin sanot totuuden viimeisessä lyhyessä kappaleessasi.
Näinhän se on että itsessämme on Jumalalle tuotavana vain syntisyytemme, Hän on meidät
pelastanut armosta, Hän voi käyttää vain tällaisia, ei ole muita vaihtoehtoja.
Jumala vaikuttaa ja johdattaa kaiken, ihmisen omat suunnitelmat ja teot ovat täysin turhia
jos Jumala ei ole niissä mukana.

Niin, itselläni ei ole noin isoja kokemuksia kuin nuo mitä kerroit.
Olen lähtöisin pienistä ja köyhistä ja kurinalaisista lähtökohdista, ahtaistakin.
Alta 2-kymppisenä opiskelut sujui ja pääsin työelämään.
Ennen armeijaan menoa ajattelin että elämä ja vapaus vihdoin koittaa, ja koittihan se,
mutta en ajatellut sellaista että Pro Fiden konsertissa kohtaan Jeesuksen ja sisäisesti
muuttuneena kovakuntoisena urheilijanuorukaisena lähden armeijan vapauteen pois
köyhästä kodista ja ahtaista ympyröistä....itselläni oli toisenlainen käsitys "tulevasta vapaudesta"
ennen tuota "kohtalokasta konserttia", jonne seurakunnan nuorisonohjaaja oli minut postikortilla
kutsunut.
Armeija-ajasta, yli 50 vuotta sitten, kerroin jo tarpeeksi.
Armeijan jälkeen olin vuosia mukana mukana seurakuntanuorissa, oli siellä hyviä ystäviä,
vähän laajemmallakin kuljettiin pienellä porukalla, oli todistuspuheenvuoroja, oli laulamista
ryhmässä ja yksinkin, hiukan myös traktaattien jakoa.
Tuo kaikki herkästi todetaan "vaatimusten paineessa" elämiseksi. Minä en sitä paineeksi kokenut
luultavasti siksi että se ei minulla kestänyt kauempaa kuin ensirakkauden ja nuoruuden innon
ajan. Sen vaiheen jälkeen olin pitkään sellaisissa ympyröissä missä olin Erkki Lemisen
armollisen ja lempeän jutustelun vaikutuspiirissä. Selvisi mm. ihmisen osuus pelastuksessa
ja muussakin kohdalle osuvassa Jumalan valtakunnan työssä, se on vastaan hangoitteleminen.

Olen saanut vuosikymmenten ajan vaeltaa siellä sun täällä, välillä Jumalan on pitänyt pysäyttää
kovalla kädellä, sairauksillakin. Kiitollisuuden aiheita on ollut, ja edelleen, lepo ja rauha sydämessä.
Kova tie on ollut välillä, mutta Jeesus on etsinyt kadonnutta, löytänyt, kantanut.
Tie-aihe on lähellä sydäntäni lauluissa, puheissa.
Armon varassa tänäänkin vaelletaan, koronan varjossa, uutta ihmiselämää seuraten, rukoillen.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31611
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #72 : 20.12.21 - klo:19:49 »
Kuten useat huippu-urheilijatkin , me urheiluhullutkin olemme saaneet kokea Jumalan valtavan voiman jolla hän on ihmisen vetänyt omakseen.

En ryhdy kertaamaan omaa historiaani kaikkineen, mutta pian tulee täyteen 38 vuotta kun yksin kotona , joulukuusen juurella itkien tunnustin syntini ystävän lähettämälle papille, ja silloin tuli suuri muutos silloiseen elämääni.

Sen jytky sai aikaan, että istuin seuraavat viikot nenä kiinni Raamatussa, kuten veli-onesimuskin kertoi. Oli ahmittava sen sanomaa, ja se vakuutti että minäkin voi olla Jumalan lapsi.

Myös taistelu vastavoiman kanssa on tuttu, eniten olen tuntenut sen ehtoollispöytään käydessä, tai hetkisen ennen sitä. Olen tuntenut kirkonpenkikin tärähtelevän sen taistelun voimakkuudesta. Se on ohi kun leipä ja viini on saatu, ja heti olo on autuas ja kevyt.

Jeesuksessa koen saaneeni voittopokaalin, I palkinnon todellakin.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31611
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #73 : 29.12.21 - klo:15:39 »
No huh -huh !  Voi että ! Ei tätä voi uskoo !

Suomen naiset hiihti upeesti Lenzerheidessä.

Kepa voitti, Krista 4.  Johanna ja Anne hurjan hyvin myös.

Suksi ja keli olivat suomalaisittain kunnossa.

Miesten vuoro alppihiihdon jälkeen. Tuleeko lisää metallia Niskasille   :017: :109:

Kohti Pekingiä mennään ! 
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31611
Vs: Urheiluhullut, 15. erä
« Vastaus #74 : 29.12.21 - klo:17:32 »
Niinhän siinä kävi kuin osattiin pelätäkin ! Iivo hiihti hurmiossa, eikä jäänyt isosiskoaan huonommaksi.

Onnea kasvattajaseuraan Vieremän Koittoon !   

     

Olenko lukenut joskus HKsta että Vieremä on asukasluvulla verrattuna maamme körttiläisin kunta. :017:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)