Kauhean masentuneet eivät taida saada aikaiseksi riviäkään. Hengissä selvinneet ystäväni kertovat, että juuri ja juuri on pystytty hoitamaan puhtauden, ravinnon ja levon perustoimet. Kuvaisiko Wilcox toipumistaan synkästä epätoivosta? Pyhien joukossa - miten sanan sitten ymmärtääkin - on kai näitäkin selviämistarinoita.
Saavat kyllä. Oikein hyvä esimerkki on Nouwenin "Djupt personligt". Hän antoi julkaista kirjan vasta vuosikausia toipumisensa jälkeen. Kyseessä oli erittäin vakava depressio, huomattavasti vakavampi kuin mietin tuon edellisen kohdalla olleenkaan.
Hunajanpisaran synkimpien mietteiden kohdalla ajattelen tällä hetkellä todella niin, että kirjoittaja on kärsinut vähintään melankoliasta. Kerron, jos muutan käsitykseni sillä useinhan muutan. Mukana on toki muuta myös ja kokonaisuutena paljon muuta. Se on syvä ja syvästi ajateltu.
Nouwen piti päiväkirjaa, kaiketi koska oli sellaiseen tottunut. Hän jaksoi kirjoittaa muutaman rivin vaikeimpina päivinä, mutta kirjoitti ne. Vakavinta aikaa kesti noin vuoden eli melkoisen pitkään. Kirja oli ainakin itselleni hyvin raskas luettava. Nouwen mainitsee esipuheessa, ettei alkuaan ajatellut suinkaan kirjan kirjoittamista. Hän oli liian tuskainen ja uupunutkin. Vasta vuodien kuluttua toipumisesta joku kannusti ja niin kirja sellaisenaan, ilman mitään muutoksia, näki päivänvalon.