^Noin minäkin sen asian olen mieltänyt.
Ainoa vain, että mitään joka tapauksessa tehtävää ei oikein ole, paitsi uudet silmälasit. Ei vain millään viitsisi lähteä niitäkään hankkimaan. En asu omistusasunnossa enkä tiedä, miten pitkään tässä aion asua, joten tiedä niistä remonteistakaan.
Tulevaisuus mietityttää, mistäpä tiedän milloin taas saan potkut. Ei oikein uskalla kuluttaa, kun tuntuu että juuri työtilanteen epävarmuuden vuoksi pitää olla vararahastoa. Enkä varmaan ole ainoa. Taloustieteilijät puhuvat talouden vakaudella ja tarkoittavat sillä hintojen vakautta. No, nythän ne ovat kohtalaisen vakaat, mutta onko tämä nyt sitten muka jotenkin hyvä tilanne? Ilmeisesti tuon vakauden määritelmän ovat luoneet henkilöt, joilla ei koskaan ole ollut pelkoa tulojen romahduksesta, kun eivät ole ottaneet määritelmässään huomioon, että yksilön taloudelliseen käyttäytymiseen vaikuttaa paitsi menojen vakaus, myös tulopuolen vakaus. Ja yksilöiden käytös heijastuu kansantalouteen.
Lehdistökatsauksellisempaan mutta aiheeseen liittyvään materiaaliin siirtyäkseni:
keskustelua Suomen ja Ruotsin asuntolainajärjestelmistä.
Suomessa kulutuskysyntää syö se, että ihmiset haluavat maksaa lainansa
.
Minulle sopisi kyllä tuo ruotsalainen malli. Ei minulla ole tarvetta omistaa asuntoa muuten kuin että voisin teettää remontteja vapaammin, ja varsinkaan ei ole tarvetta jättää perintöä. Näyttää, että länsinaapurissa "omistusasuminen" on vain yksi vuokra-asumisen muoto.
