Mulla on musta-valko-ruskea kiiltäväturkkinen ja maailman kaunein collie, sellainen yksinäinen susi, joka ei välitä kenenkään seurasta. Sisällä se makoilee mieluusti omissa oloissa ja silloin tällöin huokaisee mölisten. Se ei mitenkään pidä siitä, että sitä halataan kovasti, mutta sietää sen kyllä joten kuten. Se harrastaa tokoa ja agilityä ja vaatii palkkioksi juustoa tai herkkuwurstia, jonka se sievästi ottaa suuhun ja nielasee heti kokonaisena. Jos sille tarjoaakin lelua tai koittaa kiittää sitä silityksellä niin heti saa päälleen kamalat haukut ja solvaukset, kun se mitään semmosista välitä, vaan pitää namia olla. Vedessä polskuttelusta se pitää yli kaiken, mutta jos muuten on vettä satanut, se ei voi millään astua ruohikkoon tai mennä metsään, kun varpaat kastuvat. Suihkussa käyntiä se melkein inhoaa. Sillä on ruskeat samettisilmät, joilla se katsoo viisaasti ja kauniisti. Ei kenelläkään ole niin kaunista katsetta kuin sillä. Se on äärettämän viisas ja älykäs. Sitä ei voi huijata millään. Se on myös melkonen hölösuu, se huutaa koko kylälle kaikki laumansa asiat heti kun ovesta ulos pääsee. Se on itsevarma ja omanarvontuntoinen ja pieniä mokia tehtyään se koittaa olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Jos se tekee isoja tyhmyyksiä, se osaa olla tosi nolo ja anteeksipyytävä.
Se ei tee mitään miellyttämisen halusta. Se ei mielistele ketään. Sen luottamus ja rakkaus on ansaittava. Se ei ole kaikkien kaveri. Toisia kohtaan se on hyvin välinpitämätön, useimpia kohtaan sentään kiinnostunut, mutta vain aivan muutama harva on sellaista, jonka nähdessään se tuntuu repeävän riemusta. Jotkut pelkäävät sitä, koska se ei mitenkään vastaa ihmisten vaaleanpunaisia pumpuliunelmia kaikkia palvovasta yliystävällisestä karvapallosta. Mutta minä rakastan sitä eniten maailmassa, se on minun koko elämä. Sen nimi on Jasmi enkä halua luopua siitä koskaan.