En malta olla jatkamatta, kun kotirintamalla käydään edelleen teologista keskustelua aiheesta ja aiheen vierestä. Mieheni, joka on sellainen optimisti-heinäsirkkaluonne, ei jaksa käsittää, miksi körttiläisten pitää koko ajan velloa vaivattuina ja masentuneina. Kun he veisaavat ja anovat armoa, niin entä jos Jumala vastoin kaikkia odotuksia avaakin siunauksen akkunat selälleen? Miten silloin lauletaan? :wink:
Yritin selittää, että ky-yyllä armon vilauksia sopii odottaa ja ottaa vastaan, mutta ei niihin pidä jäädä asumaan. Mies siihen, että entä jos tuleekin armon pläjäys...
Tunnetusti on sellaisiakin piirejä, joissa ei saa koskaan tunnustaa tappiota, vaan uskon kautta julistaa voittoa. Ja sekös se loppujen lopuksi vasta ahdistaakin, koska väkisellä siitä tulee lopulta epäaitoa. Loppukompromissina totesimme, että varmasti suurin osa kristityistä vaeltaa näiden ääripäiden välissä, realisteina ja pienistä asioista iloiten. Vai mitä?