Tekstini sisältävät välillä kritiikkiä nykykörttiläisyyttä kohtaan, mutta älköön siitä pahastuttako.
Körttiläisyys oli ennen paljolti tavallisten kansanmiesten vetämä liike. Olihan liikkeen "pääjohtaja" enemmän ja vähemmän oppimaton kansanmies, talonpoika. Toki myös oppineita henkilöitä myös tuli mukaan.
Nykyään kirkossamme on 5 eri herätysliikettä. Itse tunnen näistä vain herännäisyyttä ja viidesläisyyttä ja ns. vapaita suuntia Suomessa. Kun vertaan tuota alkuajan herännäisyyttä nykyajan tuntemiini uskonnollisiin suuntauksiin, niin minusta tuntuu siltä, että eniten menneen ajan herännäisyyttä edustaa nykyään kirkon viides herätysliike, joskin sekin varsin puutteellisesti.
Vapaissa suunnissa tosin kysellään paljon ihmisen henkilökohtaisen uskon perään ja että "oletko uskossa?", mutta kovin kaukana nekin minusta tuntuvat olevan siitä ideologiasta, jota alku-körttiläisyys hengellisessä mielessään oli.
Kun vertaa nykyajan herännäisyytta ja sitä "alku-körttiläisyyttä", niin minusta tuntuu siltä, että monet uskon elämään tavalla taikka toisella liittyvät asiat ovat aikojen saatossa kääntyneet varsin päinvastaisiksi: ne asiat, mitä ennen pidettiin mitä suurimpina hyveinä, ovat nykyään paheita - ja päinvastoin.
Kun luen tätä Ruotsalaisen, Laguksen ym. henkilöiden historiaa ja vertaan sitä nykyiseen aikaamme ja sen kristillisyyteen niin paha olo siitä tulee: en juurikaan löydä yhtymäkohtia.
Oma tilanteeni on se, että oman sielun autuuden asiat ovat sen verran pinnalla ja huolestuttavat, että ei enää jaksa keskittyä kovinkaan paljon ns. maallisiin asioihin. Toki tunnen itseni, että jos sielun asiat eivät huolestuttaisi, niin hyvää hyvyyttäni en herännäisyyden historiaa opiskelisi enkä muutenkaan hengellisiin olisi kallellaan.
Kaveri-ja tuttavapiirissäni on hyvin paljon uskovaisiksi-itseään-uskovia-ihmisiä, mutta keskustelunaiheet tuntuvat pääosin olevan ns. maallisia asioita. Kaikilla tuntuu nuo sielun autuuden asiat olevan niin kunnossa, että niistä ei jakseta puhua.
Näinollen minulla ei kovin paljon tunnu olevan yhteistä tässä suhteessa tuttavapiirini kanssa.
Se, mitä kuitenkin jotenkin kaipaan olisi päästä edes silloin tällöin sellaisiin körttiseuroihin, joissa
- olisi sielunsa hädässä Jumalaa etsiviä ihmisiä
- joissa ei Raamattua pidetä pahana kirjana, eikä esim. Raamatun mukana oloa pidetä pahana
- keskityttäisiin yhteiskunnallisten asioiden sijasta vain hengellisyyden ytimeen, eli Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, jolloin ei jäisi aikaa toisuskoisten uskon ihmettelemiseen
- ja jos mukaan tulisi joku väkevä veli, ei häntäkään tyrmättäisi, koska väkevä velikin tarvitsee tulla herätykseen