Nykyään törmää paljon siihen, että naisten kiloja ruoditaan julkisuudessa. Niinpä näköjään on ollut ennenkin, vaikka toisinpäin kuin nykyään. Minusta molemmat ruotimiset ovat yhtä tyhmiä. Voisipa niitä sanoa vaikka syrjimiseksi tai vihapuheiksi ja niistä voisi tulla SURULLISEKSI.
Sen verran olen seurannut kanssasisariani, että toiset heistä yksinkertaisesti ovat luuviuluja. Nykyäänhän juuri heitä ylistetään ja vaatteet suunnitellaan heitä varten. Mietin vain, kuinka terveellistä on ollut sellaisten pakkolihottaminen. Ennen luuviulut miellettiin rumiksi ja nyt puhutaan jenkkakahvoista sun muista, kun naisella on "pehmeä, tasainen muotojen pyöreys", joka ennen oli naisellisen kauneuden merkki.
Koittaakohan joskus se aika, että nainen voisi olla luonnostaan langanlaiha tai hieman pyöreä ja hän saisi ihan luvan kanssa olla semmoinen. Lääkärit voisivat sitten puuttua asiaan, jos joku lihoisi aivan liikaa tai laihduttaisi itsensä huolestuttavan alipainoiseksi. Ihan niinkuin nyt toimitaan miesten kohdalla.