Muissa seurakunnissa?

[JSvsj]

Jaa-a!  Itsellä olisi kanssa vähän kokemusta elikkä palannut turvallisesti luterilaiseen tolkkuun ja armoon. (ainakin toivoakseni :roll: )

Vahinko vaan että en asustele lähelläkään p-k seutua...

Pastori Sakari Korpinen kerran eräässä saarnassaan kertoili vanhasta evankeelisesta ukosta (ties kestä?) kuinka se oli tavannut aina sanoa että "LUE POIKA LUTTERIN GALATALAISKIRJEEN SELITYSTÄ NIIN KNUPPIS KLAARAA!"

Näinpä kävi sitten minullekin!  Paljosta turhasta yrittämisestä on saatu sen jälkeen vapautua, kiitos Jumalan! paljon lienee vielä jäljelläkin... :oops:  Mutta "tämmöisenäni minä Jumalaa palvelen" vai mitenkäs se menikään?  Enpä taida tosiaankaan enää yritellä palvella Jumalaa, mutta opetellaan olemaan Kristuksen palveltavana.

Muuten, huomaan aina että tästä asiasta puhuessani alkaa hengellistä fraasia pukkaamaan kun apilaa sateen jälkeen. hengellissiä asioita lienee sitten helpompi ilmaista hemgellisessä viitekehyksessä tjsp.

Mitä kristillisyyteen tulee, niin nykyisin koen evankeelisuuden yksinkertaiset armon painotukset olevan lähellä sydäntäni.  Kaikki on valmista! Kristus teki jo kaiken puolestani, eipä tarvitse enää odotella tullakseni miksikään vaan teen matkaa tällaisenani armon varassa ilman omia ansioita ja pyhitystöitä. Vapaiden suuntien kokouksiin en enää jalallani astu, olen suoraan sanottuna kurkkuani myöten täynnä!

Yksinkertaisesta evankeliumin sanomasta löytyy vielä elämä. Parhaat hengelliset kokoukset on vietetty kun lasten kanssa on luettu ääneen Lutherin postillasta jouluevankeliumi. Siinä Kristus saa olla Kristus ja Mooses pysyy omalla paikallaan. Ja me pienet kulkijat; Kristuksen kalliisti lunastamat lapsoset saamme kuulla korvillamme ilosanomaa että koko maailman synnit on sovitettu!

[seppos]

Tulee mielee väkisin vanhan Kiuruvetisen körttiukon Puttouksen Matti vainaan sanonta. "Taivaaseen pääsee vain puttouksen kautta. Ensin ihminen herää synnittömyyteen ja sitten myöhemmin hän herää toistamiseen puttoamalla takaisin siihen, että hän tekee syntiä edelleen."

Minusta pelastusvarmuus on vastuuntunnotonta myyntipuhetta ilman takuuta.

[JSvsj]

Niin... kai se on vähän siitäkin kiinni, miten tuo "pelastusvarmuus" ymmäretään?  Erilaisissa liikkeissä sillä kun tuntuu olevan kovin erilainen sisältö. Omasta mielestäni juuri tämä ns. vapaissa suunnissa ja ratkaisukristillisyydessä esiintyvä "pelastusvarmuus" on ikävänpuoleinen sanahirviö koska se tuo mieleeni ensimmäiseksi kauhean paasaamisen uskoontulemisista, ratkaisujen tekemisistä yms. kaikenlaista... Siinä ajatellaan että ihminen omilla töillään tulee "varmaksi" taivaaseen pääsystään ja siitä että muillekin on paasattava sopivalla ja varsinkin sopimattomalla ajalla... :lol:   kaiken kaikkiaan ikävä kaiku tässä suhteessa.

Toisaalta, jos pelastusvarmuutta ajatellaan sellaisena asiana, miten siitä opetetaan esim. evankelisuudessa niin se on omista töistä ja valmistuksista riippumatonta että tulemme pelastetuiksi. Se on luottamista siihen vanhaan totuuteen: "Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja oon taivaaseen valmis!"  Tässä ei siis ole silloin mitään omaa varmuutta vaan lapsenomaista luottamista siihen että tällaisenani syntisenä, armahdettuna saan minäkin uskoa että Vapahtaja varmasti ottaa minutkin luokseen eikä tarvitse pelätä. Itsestämmehän emme tule koskaan löytämään muuta kuin syitä miksi emme pääsisi taivaaseen.  Minusta siinä ei ole mitään väärää jos pieni Jumalan lapsi luottaa yksinkertaisella uskolla että Jeesus ottaa hänetkin taivaaseen!  Näin olemme opettaneet omillekin lapsillemme. Meillä on turvallinen Taivaan Isä johon uskaltaa luottaa!  Varmuus on silloin väärää jos se on itsestä lähtöisin ja nojaa omaan uskomiseen.

OMASTA puolestani voisin kyllä väittää että minulla on itseni puolesta varsin vankka "pelastusvarmuus" => NImittäin suuri varmuus siitä että jos asia on vähässäkään määrin minusta itsestä kiinni, niin on VARMAA etten pääse perille! :wink:   Muunlaista varmuutta minulla omasta puolestani ei ole!

[Teme]

JSv... evankelisuudessa minäkin tykkään juuri tuosta piirteestä. Ehkä meillä ex-vapaakirkollisilla on pakko olla jonkinlainen pelastusvarmuus, koska muuten me hajoaisimme hyvin suureen sisäiseen ja teologiseen ristiriitaan. Äääh.. mitenhän tuota kuvaisi "ulkopuoliselle"?

Jopa vuosikausia meille on tolkutettu, että teidän täytyy tietää olevanne uskossa. Teidän on täytynyt tehdä uskonratkaisu. Te ette saa epäillä. Ja niin edelleen. Vaikka kuinka yrittäisimme päästä eroon tuosta tietoisuuden tasolla, se kuitenkin jää meillä nakuttamaan johonkin alitajunnan tasolle. Ehkä tuon tähän yhden tekstini, joka toivottavasti kuvaa sitä vaikeutta päästä eroon vanhasta ajattelusta. Historiastani: olen ollut ev.lut. kirkon piirissä 2003 tammikuusta alkean. Teksti on kirjoitettu tänä kesänä ja kirjoitin sen kun taas kerran jostain tunki päähän jotain siitä vanhasta ajattelusta.

Toivon, että tekstiä ei kopioida edes osittain mihinkään muualle ilman lupaani.

--

Hyvästi...

...herra Konservatiivi Kristillisyys. Oli hauska tuntea sinua useita vuosia, mutta nyt luulen, että minun on aika lopullisesti karistaa sinut kannoiltani. Se saattaa olla hankalaa, koska nyt olen yrittänyt sitä jo parin vuoden ajan, mutta ehkäpä tämä auttaa, kun kirjoitan sinulle kirjeen.

Muistan sen huuman, jonka sait aikaan. Kerrankin sai olla oikeassa, kerrankin sai olla taitava, kerrankin sai kokea olevansa parempi kuin muut. Sinun seurassasihan jokainen muttuu heti ainoaksi totuudeksi. Jostain syystä suhteemme ei kuitenkaan toiminut, vaan se rikkoontui kaksi-kolme vuotta sitten. Sinä taisit löytää paremman kaverin kuin minut, mutta jäit kuitenkin seuraamaan minua. Kavereitasi oli monta, jotka syyttivät, jotka viskoivat kiviä kiven jälkeen. ***poistin pätkän, koska minua tuntevat voivat yhdistää sen muihinkin ihmisiin*** . En pysty enää syyttämään ihmistä, vaan syytän sinua, herra Konservatiivi Kristillisyys. Sinä saat ihmiset nostettua toistensa kimppuun.

Onneksi kuitenkin sinunkin seurassasi on ollut ihmisiä, jotka eivät sinua ole täysin todesta ottaneet. Voisin luetella heistä monta, mutta taidan jättää heidän nimensä rauhaan. Sitten sinun seurassasi myös jotkut hajosivat. Minä hajosin aika pahasti, mutta selvisin sentään hengissä. Muitakin minunlaisiani on. Sitten on myös niitä, jotka hajosivat ja heidän ajallinen vaelluksensa on jo päättynyt. Oletko nyt, herra Konservatiivi Kristillisyys, tyytyväinen? Tietenkin olet! Nythän voit sanoa, että mitäs sinä sanoit! Kun ihminen luopuu sinusta, hän murskaantuu. Mutta sinä olit se, joka on saanut minut ja heidät luopumaan sinusta. Sinun ilkeytesi, sinun itsekeskeisyytesi, sinun kovuutesi. Et tainnut muistaa, että Jeesus jätti meidän tehtäväksi myös lähimmäisen rakastamisen? Sen olet unohtanut. Sen sijaan olet ottanut itsellesi tuomarin viran ja sitä virkaa olet jakanut niille, jotka sinun seuraasi ovat vahingossa lyöttäytyneet. Tai oikeastaan minä kyllä en halua antaa ihmisille vastuuta siitä. Sinä itse, herra Konservatiivi Kristillisyys, houkuttelit hedät. Sinä petit heidät valheellisilla lupauksillasi, maanittelullasi. Nyt se saa loppua ainakin minun kohdallani!

Oli hauska tavat herra Konservatiivi Kristillisyys. Nyt halua jättää sinut ja sinun pelisi taakseni. Sen haluan tehdä kokonaan. Pysy poissa minun seurastani! Häivy!


Teme

[JSvsj]

Kiitos Teme, hyvistä ja jakamisen arvoisista ajatuksistasi!  
Pitkälti on samanlaiset kokemukset itselläkin.  Oikeastaan siitä kun palasin lut. kirkkoon, on jo niin kauan että en ole enää kauheasti asiaa miettinytkään. Siellä "toisessa hengellisyydessä" oli se alituinen suorittaminen ja oman uskovaisuuden osoittaminen itselle/toisille/Jumalalle niin keskeistä että se saa vieläkin voimaan pahoin.

Nykyään olen aika riippumaton mistään liikkeistä. Sanoin että evankelisuuden painotukset ovat lähellä sydäntäni mitä kristillisyyteen tulee. Olen valinnoissani mennyt niin pitkälle että entiset "uskonystävät" ovat osittain sitä mieltä etten ole enää lainkaan uskossa eli paskaa  ja paasoota sataa niskaan tuon tuostakin, mutta mitäs siitä! Oikeastaan minua säälittää että ihmiset elävät kaikenlaisten itsekeksittyjen pyhyyssääntöjen orjuudessa noudattaen mikä mitäkin. En minä silti koe että olisin uskomasta lakannut enkä haluakaan lopettaa mutta "uskovaisena" olemisen olen lopettanut tietoisesti, jos ymmärrät mitä tarkoitan?

Joitakin harvoja ystävyyssuhteita on vielä säilynyt jotka eivät sitten rakentuneet pelkän suoritus-uskonnon ympärille ja niistä olen iloinen! Pääosin on kuitenkin kaikki siteet katkenneet entisiin ympyröihin ja hyvä niin; en nimittäin edes meinaakkaan enää palata siihen toisille kelpaavaan uskontoon kun itse siinä voi pahoin.

laitampa tähän erään mielestäni osuvan runon asiasta, vaikken olekaan mikään runojen ystävä vaan raavas suomalainen mies. Mutta tässä nyt vaan on kuitenkin niin osuvasti sanottu muutamalla sanalla mitä yritän pitkästi ja sekavasti selittää:


"Kun olet irronnut itseksesi
olet iskujen tavoittamattomissa.
Lyönti on vain liike jota punnitset
kysellen mikä hänessä vielä on
sidottua,
selkiintymätöntä"  


(Soile Seppä, Ääriviivoja)

[Teme]

Mun on ikävä kyllä pakko todeta, että minun elämäni on pyörinyt niin paljon vain perheen, seurakunnan ja töiden ympärillä, että muuta elämää ei käytännössä ole ollut lainkaan. Kuten aiemmin laitoin... putosin sosiaaliseen tyhjiöön (multa loppu työt vähän ennen kuin aloin käymään taas ev.lut. kirkossa) ja entisestä srk:sta lähtemisen jälkeen ei pahemmin kukaan ole viitsinyt pitää yhteyttä. Toisaalta en minäkään paljoa alun satunnaisia "mitä kuuluu?" viestejä lukuunottamatta, mutta eipähän niihinkään ole vastattu. Luterilaisen kirkon epäyhteisöllisyys tuntuu - valitettavasti. Jumalanpalvelus ei ole tilaisuus, jossa voi tutustua ihmisiin. Toisaalta srk:n toiminnasta puuttuu miehet iältään 25-40 lähes täysin, joten eipähän sitä omaan ikäpolveen oikein pääse tutustuun millään.

Huomenna olis seurat, mutta ne on sellaisessa paikassa, että täältä ei pääse kuin omalla autolla sinne ja autoa ei ole. Fillarilla en viitsi illalla lähteä kun matkaa taitaa olla reilu 20km suuntaansa. Eli taitaa jäädä väliin, jos en huomenna viimehetken paniikissa jotain kyytiä bongaa mistään.

(Taitaa tämä olla ahdistusketju...)

Teme

[Gepa]

Voihan se olla, että tämä on ahdistusketju, mutta minun ahdistustani sen lukeminen on aika lailla helpottanut. Ilmeisesti en olekaan ainoa helluntailaisuudesta paennut

Minä jätin helluntailiikkeen vuosi sitten pitkien pohdiskelujen jälkeen ja palasin takaisin lempeän kansankirkon syliin. Kaiken paatoksen ja tunnekuohujen jälkeen yksinkertainen kirkon penkissä istuminen tuntuu uskomattoman hyvältä. (Vaikka kesti vuoden, ennenkuin minut päästettiin lähtemään ja lakattiin soittelemasta perään, niin se kannatti.)

Tuo mainittu sosiaalinen tyhjiö on kyllä tosiasia. Nyt kun alkaisin vähitellen toipua seurakunnasta lähtemisestä, tuntuu, ettei ympärillä ole juuri ketään vanhoista ystävistä. Sen kun nyt koetan löytää jostain omaa paikkaani, jossa saisi olla konstailematta ihan vain oma itsensä. (Siinäkin on taito opeteltavaksi meille, jotka olemme luulleet seurakuntaelämän tarkoittavan sosiaalisia pelejä ja vaikutusvaltaa :wink: )

[JSvsj]

"Sosiaalisesta tyhjiöstä" joitakin hajanaisia ajatuksia:

Sama kokemus varmaan meillä kaikilla jotka on palanneet tai tulleet kansankirkon helmaan takaisin.  Todellakin siellä missä oltiin, oli melko tiivis sosiaalinen vakuumipaketti, niin sanoakseni ja kansankirkko kaikkine hyvine puolineen tuntui ensin jotenkin kolkolta kun esim. jp:ssa ei puhuta sanaakaan toisille jos ei ole aivan tuttuja mukana. Tämä tuntui aluksi vähän oudolta ja kieltämättä itsekin tuolloin haeskelin, josko jostain kansankirkon sisältä löytyisi tällaista kaipaamaani yhteisöllisyyttä, jossa samalla saisi todellakin olla oma itsensä eikä patisteltaisi lain töihin kuten osuvasti sanoit.

Niin...löytyyhän kansankirkon sisältäkin tosiaan hyvinkin tiivistä yhteisöllisyyttä mutta valitettavasti nämä porukat (oman kokemukseni mukaan) oli eräänlaisia "minihelluntaiseurakuntia" kirkon sisällä. Oikeastaan meno niissä ei juuri konkreettisesti eikä aina opillisestikaan poikennut hellareista. Myös löytyy esim. lestadiolaisuutta joka on todella tiivistä ja sisäänpäinlämpiävää mutta samalla hirveän ahdistavaa ja täynnänsä kaikenlaisia sääntöjä jotka ulkonaisesti määrittelevät ja rajoittavat elämää.  Sielläkään ei olisi minunlaisellani hyvä olla. Tuskin teidänkään -laisella, epäilen ainakin...

Vähitellen olen luopunut yhteisöllisyyden etsimisestä ja ajautunut jollain tapaa erilleen kaikenlaisista liikkeistä ja yhdyskunnista.  Tuskinpa koskaan tulen nimeäni enää laittamaan minkään uskonnollisen yhdyskunnan jäsenrekisteriin. Tuntuu että vapaana on mukavempi olla!
Haittapuolena on sitten se että ei ole paljoa uskovaisia ystäviäkään, välillä tuntuu ettei yhtäänkään. Tiedän kyllä että vaikutan tilanteeseen itse valinnoillani koska ns. "uskovaiset" eivät hyväksy kristillistä vapauttani, jollaisena sen itse käsitän.  Parempi pysytellä sitten itsekseen kuin alituisissa riidoissa toisten kanssa joutavanpäiväosistä asioista. En uskalla sinänsä väittää että tämä olisi mitenkään ihanteellinen tilanne tai edes toivottava, mutta kyllä minulla niitä ystäviä on sitten harrastuksista ja työn kautta ettei tässä mitenkään yksin olla. Joku hyvä raamattupiiri voisi kyllä olla ihan paikallaan toisaalta...

Sitä oppii jotenkin pakon edessä ja kasvaa pikkuhiljaa irti siitä yhteisöllisyyden kaipuusta mikä ennen niin tiiviisti ympäröi joka puolelta ja täytti elämän eri osa-alueet!  Oppii jollain tavalla "uskomaan yksikseenkin".  Vaihtoehtona olisi sitten liittyä johonkin porukkaan, mutta meikäläiselle ei tahdo löytyä ainakaan riittävän "löysäpipoista" porukkaa jossa silti uskonasioihin suhtauduttaisiin vakavuudella ja josta voisi löytyä oman ikäisiä tai edes suunnilleen samanlaisessa elämänvaiheessa olevia, joiden kanssa sitten synkkaisi ja löytyisi jotain yhteistä.  Jos nyt hengellisyyden hoitamista ajatellaan niin itselle aiankin jumalanpalvelukset ja satunnaiset perheen yhteiset kotihartaudet ovat jonkunlainen "henkireikä" ja nykyään ei tule juuri jp:ssakaan käytyä.  Olisi kyllä hyvä joskus mennä!

Voi olla vähän kolkkoa luettavaa sinulle Gepa kun juuri olet vasta eronnut hellareista, mutta toivottavasti löydät itsellesi sopivan paikan jossa tunnet olosi kotoisaksi ja vapaaksi!  En minäkään mitenkään onnettomaksi itseäni koe missään mielessä mutta kirkkoon palattuani tämä uskonasia muuttui sillä tapaa että nyt se on erilaista, pitkä prosessoituminen takana tosin.  Olen itse oppinut olemaan ilman ympärillä pauhaavaa hengellistä mekastajien joukkoa, enkä ainakaan tällä hetkellä sitä kaipaakaan enää.  Kuka tietää sitten joskus...

Mutta ettei tämä olisi ahdistusketju, niin kyllähän tässä monta hyvää asiaa on tapahtunut, sekä minulle että myös teille!         -Eikö vain?

-Vai vaihtaisitteko takaisin entiseen?

-Minä en!

[Teme]

Ei kirveelläkään enää takaisin Onneksi (?) mut rikottiin niin pahasti, etten voi edes kuvitella meneväni suurimpaan osaan herätysliikkeitä mukaan. Tähän mennessä saatu kuva körteistä on ollut vähemmän ahdistava. Joten aika lähteä seuroihin \o/

Teme =)

[Johannes]

Niin, se alkuperäinen kysymys...olenko käynyt muiden suuntien seuroissa...olen jonkin verran. Itselläni on jonkin verran ortodoksisukulaisia, joten se uskonto on tullut tutuksi, vaikka varsinaisia seuroja ei olekaan, mutta toki muita tapahtumia. Esim. pääsiäisyön palveluksessa olen ollut monta kertaa ja sitä ei voi edes verrata luterilaisen pääsiäisyön messun kanssa.
Itse olen siis luterilainen, mutta en koe mitenkään kiusalliseksi osallistua esim. juuri ortodoksisiin tilaisuuksiin, kun on kuitenkin kyse samasta Jumalasta jne. Helluntailaisuuden ja muiden kohdalta en osaa sanoa, kun en ole ollut heidän tilaisuuksissaan ja tunne heidän uskoaan kunnolla.

[pauliina]

Hei!
Olen käynyt monissa muissa hengellisissä piireissä: mm vahoillislestad.seuroissa: meinki ihan hyvä ja jos tuntee sen piirin ihmisiä: olo myös kotoinen. Ei mielestäni poikkea kauheasti herännäisyydestä vaikka monet väittävätkin heitä ahdasmielisiksi. Ydinsanoma sama! Kansanlähtyläisten piirissä ehkä tiukin kontrolli ulkopuolisia kohtaan, mutta ihan mukavia ihmisiä sielläkin. Tyttäreni on innolla nyt mukana vapaakirkollisissa piireissä kavereiden takia. Pitää myös ylistyksestä ja nuorille järjestetyistä tilaisuuksista ym. yhteisöllisyyttä ja aktiivista toimintaa mukavasti.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Pääasia,että sanaa julistetaan.
Itselläni on tosin levollisin ja kotoisin olo aina körttiseuroissa ja erityisesti
herättäjäjuhlilla seurapenkissä.

[korhp]

Olen myös käynyt monissa piireissä ja hyvää työtä tehdään muuaallakin.
Opiskeluaikana poikkesin jonkun kerran vanh.lest. seuroihin. Sama sanoma ja ei niin tiukkapipoista kuin väitetään!
Vapaissa suunnissa olen myös vieraillut: ihan hyvää työtä sielläkin tehdään ja KRS:n seuroissa olen melkein kuin kotonani. Parasta on kuitenkin istua herättäjäjuhlilla seurapenkissä kuten Pauliinakin kirjoitti.
Mielestäni on ihan hyväkin tutustua eri hengellisiin piireihin ja löytää sitten se oma paikka. Eihän kaikilla paikkakunnilla ole Siioninvirsiseuroja, joihin mennä. Tärkeintä on saada hengellistä ravintoa ja tavata samanhenkisiä.
Siunausta kaikille kirjoittajille ja muistetaan, että vain yksi on tarpeellinen!

[Teme]

pauliina, yritä hieman ottaa selvää, mitä siinä srk:ssa opetetaan, jossa lapsesi on. Valitettavasti vapaakirkollisuuden sisällä on n.s. menestysteologia hyvin voimakkaastin ja laajasti mukana ja se jättää pahimmillaan sellaista jälkeä jälkeensä, että hyvä jos ihminen selviää hengissä. Ja vaikka sitten hengissä selviää, niin voin sanoa, että psyyke kuitenkin sen jälkeen voi olla todella palasina. Kaupungittain painotuserot ovat suuret, joten tuon enempää en sano, kun en tiedä mistä päin Suomea olet.

(Esimerkin taidan kaivaa parin vuoden takaisesta New Wine tapahtumasta, joka ei virallisesti ole Suomen vapaakirkon juttu, mutta käytännössä hyvin lähellä sitä. Mm. suomalaiset puhujat ovat olleet pääosin SVK:n vaikutusvaltaisimpia saarnaajia. Siellä opetettiin hyvin suoraan, että yksikin epäilys srk:ssa estää Jumalan toiminnan (sanamuodot hieman erit, mutta ajatus tuo). Tuollainen opetus syyllistää hyvin voimakkaasti ja pitää huolen, että saarnaaja saa tuollaisen jälkeen manipuloida kuulijoitaan miten itseään lystää. Ja jos tuo ei riitä, niin aika usein kyselijöitä syyllistetään Pyhän Hengen pilkka -syytöksillä. Ja jokainen löytää Raamatusta, mitä Jeesus opettaa PH:n pilkasta... olen todella usein joutunut vastaamaan (varsinkin nuorten) kysymkseen PH:n pilkasta ja joutunut kohtaamaan myös pelkoa siitä, että on pilkannut PH:ta. )

Teme

[pauliina]

Kiitos Temelle. Olen kyllä itsekin käynyt vapaakirkon tilaisuuksissa ja keskustellut paljonkin nuoreni ( 17 v.) kanssa. Nytkin hän lähti pitämään pyhäkoulua.En ole pk-seudulta. Toisaalta pelottelu ja rajoittaminen ei olisi viisasta. Toki hänkin pitää eniten körttitilaisuuksista ja herättäjuhlien seurapenkissä olosta, mutta kun se on niin harvinaista herkkua!!! Jopa muutaman henkilön kotiseuroja on pidetty, mutta se ei riitä menevälle nuorelle ja ystävät ovat tärkeitä. Toisaalta kriittisyys ja terve järki on annettu meille lahjana käytettäväksi.

terv. Pauliina

[seppos]

Voi sitä vilpin ja vääryyden määrää, joka kristillisyyden nimissä tehdään. Pat Robertsonin ja muiden amerikkalaisten sairaat jutut. Nokia olemattomat ihmeparenemiset, eräiden supersaarnajien kultahiput jne.

En muista olenko kertonut Billy Graham kokemukseni stadionilla.  Kuuntelin häne puheensa ja molemmat oli lainattu vanhoista Valitut Palat lehdistä, joita oli lueskellu mökin puucee:ssä samana suvena. Kyseine herra on hyvin arvostettu, mutta puheenkirjoittajat eivät tienneet, että VP:n suhteellinen levikki on Suomessa suurin maailmassa.

Olen päättänyt, että jos rehellisyys ja vilpittömyys ei ole ehdotonta niin sinne en enää mene. Ainoan kunno puheen rehellisyydestä on kuullut Laihien herättäjäjuhlien radioseuroissa. Olen sen jälkeen käynnyt Loudresissa paikanpäällä katsomassa katolista toivobusinesta. Anteeksi mutta voin pahoin kun ajattelen mitä kaikkea ihmiset tekevät kristillisyyden nimissä.

Olkoon vaikka vähän värittömämpää kunhan on rehellistä. Älkää uskoko ihmeisiin ja rukousvastauksiin. Suurin osa niistä on lumetta. Uskokokaa yksin Jumalaan ei hänen saarnaajiinsa. Jumala pitää teistä huolen ilman rukousvastuksia ja saarnaajia.

Vielä yksi eli eräiden ryhmien rippikoulujen yöherätykset tee nyt parannus tai joudut helvettiin. Minusta nämä herättäjät joutuvat sinne itse, mutta sanoin edllä älkää uskoko ihmisiin siis minuunkaan.

Katsokaa missä suloiset lapsenne kulkevat. Vosin jatkaa näitä kauhukuvia lisää, mutta lopetan nyt ja lataan lisää jos on tarpeen.