Taisit ymmärtää väärin. Käytän tässä nimeä temppelikuoro, vaikka kuoron nimi tulee tuomiokirkkoa tarkoittavasta englanninkielisestä sanasta ja alkaa K-kirjaimella
Saanko arvata, kenties väärin: Katedraalikuoro. Tosin englannin kielellä se ei alkaisi k-kirjaimella. Koraalikuoroja, tasokkaita, on moniaalla maaseutukaupungeissa.
Ja mikäli arvaan henkilö S: n, tunnen kunnianhimonsa. Asioista täytyy mielestäni voida keskustella niiden oikeilla nimillä. Tunnen jonkin verran muusikkojen maailmaa, ja olen syvästi pahoillani kokemuksistasi.
Oma vaarini aikanaan oli sen verran sisäänpäinkääntynyt luulen, että hän yksinkertaisesti marssi päämääräänsä eikä edes huomannut oliko joku toista mieltä. Sitähän me olemme nauraneet joskus. Jos hän tahtoi kuoro-opiston hän perusti semmoisen. Jos hän halusi yksinlaulukilpailun, hän perusti sellaisen, eli nyt Oriveden opiston ja Lappeenrannan laulukilpailut. Mikäli hän tahtoi Kodalysoittimet Suomeen, hän hankki ne. Hän oli kuin kuuro kateudelle kritiikille ja tuommoiselle mitä korrepetiittorina koit. Se on riivatun vaativaa! Ja loikata välillä laulamaan jotain stemmaa, ei ei ole kuule yksinkertaista.
Sinä olit, ystäväiseni, yksinkertaisesti uhka lahjakkuudessasi.
Etkö tunne Leinon runoa:
" Jos joku on ylempi muita
Sen he iskevät iäksi."
Jos tätä vielä seuraat ja tämän luet, lähde ja tee jotakin, jossa saat työrauhan, arvostuksen sillä arvo sille jolle se kuuluu, hankkiudu mielellään nuoreen ja kehittyvään kuoroon eli meillä on nyt tasokkaita kuoronjohtajia liiaksikin, ja ryhtykää tuunaamaan juuri suuria teoksia esittävää kuoroa.
Meiltä puuttuu sellaiset siis hyvät, ja itse kaipaan. Tahtoo olla pelkkiä laulukuoroja.
Mikä siinä, sillä on ihmisiä joita suurteos pelottaa. Ennen ei ollut siten, eikä niissä ole pelättävää. Kuorot ainakin pk-seudulla esittivät ainoastaan requiemeja, passioita ja messuja. Kun edellinen oli esitetty, jaettiin uuden teoksen nuotit. Niitä saa myös ostettua. Olen ikävöinyt sellaiseen kuoroon, ja taitaisin tietää kanttorin joka osaisi sellaista johtaa.
Hän myös tahtoisi sellaisen kuoron, mutta nyt laulajat hajaantuvat sinne tänne ja kuorot kisaavat keskenäänkin ja paljon puhutaan pahaa aivan hyvistä kokoonpanoista. En ole jaksanut pyrkiä enää toivoisin että harrastuksiin ri tarvitsisi matkustaa tuntia!