Tää on aihe kun saa aina vipinää keyboardeihin.
Täytyy vaan myöntää et kaikista jotenkin reiluimpia ja mukavampia kavereita on mun homo tutut.
Siis itte en osaa ajatella sellaista homoseksuaalista sex suhdetta, mutta noin ihmisenä parhaimpia tyyppejä on homot jotka tunnen.
Joskus nuorempana kun tutustuin yhteen hän ihan ok tyyppinä johon tutustuin jossain seurakunnassa kysyi et, mennäänkö viemään leipää Arskoille Kylikseen.
Minä tottahan joo, kyllä se käy. Mentiin ja hän ihan vaatimattomasti että hän on jo tehnyt tätä enempikin aikaa, mut toiset ei tuu mukaan kun hän on sellanen.
Siis tää oli 70 tai oisko 80 luvulla.
Sitten kirjottelin netmissioniin, josta mut potkaistiin pois ja siellä oli joku kaveri joka oli homo ja hän kertoi, että hän kun asuu New yorkissa käy jakamassa leipää arskoille siltojen alla. Ja ihan samanlainen nöyrä tyyppi, arka ja pelokas, mut vakaumus vei miestä, vaikkakin oli ei tosiuskoon sopiva.
Jotekin homot ja körtit kun painottaa, et kun ihminen ei ole omavanhurskas, vaan armonkerjäläinen ovat jolleenkin samanlaisia.
Molemmilla on rakkaus lähimmäisiin ei oman hyvyyden vuoksi vaan armosta pelastumisen tai armosta vilauksen tietävinä.
Tietävät et itte en ole sen kummempi vaan armoa ikävöivä. Kuitenkin jonkunlainen vakaumus on ja saa tekoihin.
Kyllä körttipainotukset on parasta. Musta siistii kun tietää et armonalla tässä olen ja se armo kasvattaa.
Omavanhurskailla on joku tekojen ja muun painostuksen juttu kun vie eteenpäin. mutta körteillä ja anteeksi homoilla on tiedossa oma mahdottomuus, mutta silti joku vakaumus tai mikä ois oikea sana vie tekemään tekojakin ja alhaalta samalta tasolta.
Olempas nyt taas sekaisin.
Pitiköhän mun sanoo, et homous on syntiä ja pahaa..
