Siltä varalta, että en ole kertonut, niin kun pikkupoikamme oli siinä varmaan noin 2 vuoden ikäinen, olimme eräässä kirkossa sunnunta-aamupäivänä.
Juuri ennen, kuin tuli papin vuorosanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" niin pikkupoikamme sanoi kirkkaalla kuuluvalla pienen pojan äänellä, että "Isän ja Pojan". Tilanne oli koomisen hauskan mukava, koska poika tiesi, mitä seuraavaksi tulee. Kyllä tuon jälkeen pappikin tietää, mitä ovat seuraavat vuorosat.
Kerran, kun olimme tulossa kirkkoon, poika kuuli laulua. Kuoro siellä harjoitteli. Hän kysäisi lieväti huolestuneena, että "Onko Isän ja Pojan jo mennyt"? Kerroin, että ei ole vielä.
Kerran muistan, että kun poikamme oli parvekkeella leikkimässä, hän yhtäkkiä juoksi parvekkeen kaiteelle katsomaan, koska hän tunnisti, että nyt on se hetki, jolloin tulee se "Isän ja Pojan...".
Poika on nyt neljän ikäinen ja tuo "Isän ja Pojan" vaihe on jo tasaantunut, mukaan on tullut paljon muuta hyödyllistä.