Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pappako - 30.06.15 - klo:16:17
-
Jumalan Rauhalla ja Rakkaudella haluan tervehtiä teitä!
Näillä sanoilla aloitetaan Seurat ja saamme kuulla tutuksitulleen Saarnan alkutervehdyksen. :kahvi:
Henkisyys ja Hengellinen herääminen on Ihmisille annettu Jumalan lahjana. Kun astumme ensimmäistä kertaa syntinsä tuntevana ja katuvana ihmisenä kohti uutta elämää valmiina jättämään suruttomuuden kaavun armon alttarille ja katuvana syntisenä pyydämme armollista Jumalaa ottamaan meiltä pois tuon suruttomuuden viitan ja vain hänen armostaan saamme kokea hengellisen heräämisen niin on se meille useimmille ikimuistettavi hetki elämässämme. Tuolloin koemme jotain ihmisjärkeä suurempaa. :) Miten sinä olet tullut Uskoon ja olet kokenut oman hengellisen heräämisesi???
Hengellise heräämise jälkeen alkaa uskonelämä ja vaikka synti ei enään meitä vaivaakaan ja omantunnon rauha täyttää sieluamme ovat kaikki arjen taistelut silti edessämme. Lohdutuksena taipaleelle meillä on Jumalan antama lupaus siitä että hanen alkamansa työ meissä ei jää kesken ja ettei hän tee omiensa joukossa Sirppihallaa. Miten sitten on onko nykyisen elämänmeon keskellä varaa hengelliselle elämälle ja Jumalisuudelle? Uskossaeläminen ei aina ole niin helppoa ja henkisyys että hengellisyys meissä uhkaavat kadota jollemme ole valppaana ja pyri eteenpäin hengellisyyden polulla. Omavanhurskauden perkele ja kateus sekä vanhat luonteemme vajavaisuudet ahdistavat eikä tuhanten juonten mestari olekaan jättäyt meitä rauhaan. Opilliset riidat ja ihmisten välien rikkoutumiset vieläpä kristittyjen kesken saavat meidät epäilemään vastalöytämäämme rakkautta näihin hengellisiin asioihin. Kysymykseni kuuluukin miten sinä olet onnistunut säilyttämään nuoruuden rakkautesi ja uskonelämäsi tuoreena vaikka vatsasi ei olisikaan ollut täynnä maallisia iloja? Luottamuksesi Jumalaan ja hänen kaikkivoipaisuuteensa näissä asioissa on kestänyt ajan ja onnen vaihteluissa vaikka maallien menestys ei päätä huimaisikaan. Miten olet siitä selvinnyt?
Foorumilaisia tervehtien ja samalla toivotan kaikille Jumalan Rauhaa! :039: Terveisiä kaikille Ystäville ja kanssamatkustajille sekä Jumalan Siunausta!!!!!!Pappako/alias syntisäkki. :icon_rolleyes:
-
Olenko säilyttänyt nuoruuden rakkauteni ja uskonelämäni tuoreena? Onko tilalle tullut jotain tämän ikäiselle ukolle sopivampaa hengellistä elämää? Omaa uskoansa on vaikea tällä lailla arvioida. Onko siihen oikeastaan tarvettakaan? Oli miten tahansa, koen, ettei siinä ole kysymys omasta onnistumisesta. Minut on liitetty Jeesuksen seuraajien joukkoon ja Hän itse on minut siinä mukana pitänyt. Keinoja on ollut monia, useimmat kai minulle huomaamattomia.
-
Niinpä...
Kai se on vielä elämän merkki että sana, virsi, laulu koskettaa, käy kohti...
Jos ja kun Jumala antaa näkevät silmät, kuulevat korvat, ymmärtävän sydämen...
armoa on jos nämä saavat olla käytössä...
-
Olenko säilyttänyt nuoruuden rakkauteni ja uskonelämäni tuoreena? Onko tilalle tullut jotain tämän ikäiselle ukolle sopivampaa hengellistä elämää? Omaa uskoansa on vaikea tällä lailla arvioida. Onko siihen oikeastaan tarvettakaan? Oli miten tahansa, koen, ettei siinä ole kysymys omasta onnistumisesta. Minut on liitetty Jeesuksen seuraajien joukkoon ja Hän itse on minut siinä mukana pitänyt. Keinoja on ollut monia, useimmat kai minulle huomaamattomia.
En edes jaksa yrittää mahdotonta. Oma toivoni on juuri tässä ja erityisesti jakaisin ajatuksen keinoista joita en itse huomaa.
-
Aihe on sikäli ajankohtainen, että valitsin tämän ryhmätyöryhmäksi :icon_rolleyes: uhhh mikä sana :icon_rolleyes: uskontotieteen kurssille koska materiaali oli laadukas ja kovasti kiinnostuin.
Moneen ryhmään ei saanut mennä käsittääkseni.
Pidin suuresti siitä mitä Fowler on tutkinut ja todennut tästä. Uskon kasvamisen välillä on hyvinkin hiljaista ja vaiteliasta, usein ennen jotakin uutta ymmärrystä. Siksikään en kanna tästä itse huolta.
Arvokkainta minulle oli ajatus siitä ettei ole tarpeen jakaa elämää kahteen kenttään, valvoa sitten uskonelämää ja profaania elämää. Ei, vaan kuinka elää elämänsä kristittynä ----- tämä ei ole edellisen kanssa ristiriidassa vaan juuri kuten joskus täälläkin olen pähkäillyt ja tuskaillut. Joutuu tilanteisiin joissa haluaisi tehdä oikein juuri siten mitä Jumala tahtoisi eikä sitä tiedä, näe tai ymmärrä.
Ihminen on vain tämä yksi kokonaisuus josta ei voi eritellä kuin enintään tutkimuskäyttöön fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja hengellistä elämää. Hän elää tätä kaikkea ja kutsuttuna seuraamaan kompuroi suuntaansa kuin nelivuotias ensimmäisillä luistimillaan. Ei tyylipisteitä.
-
Kohta hengellisen uudestisyntymiseni jälkeen olen kokenut saman kuin itse Ukko-Paavo aikoinaan, ei tule uskossa olemisesta omin avuin mitään, vaan on oltava jatkuvasti yhteydessä Jeesukseen Kristukseen rukouksen ja Raamatun lukemisen avulla. Tämä onnistuu Pyhän Hengen kautta, joka on minullekin uudestisyntymässä annettu. Hän tekee Raamatun sanaa eläväksi mitä enemmän sitä lukee. Jeesukseen katsominen, siihen mitä Hän on, mitä Hän on tehnyt ja tekee nyt ja vielä tulee tekemään, on pitänyt minua uskonelämässä kiinni. Hänen sanojensa ja tekojensa ja rukoustensa muistaminen vahvistaa uskoa.
Sitä miten olen kasvanut on vaikea arvioida, usein tuntuu etten mitenkään, mutta Raamatussa löytyy aina lohduttavia ja rohkaisevia sanoja siihenkin. Paavalin kirjeissä löytyy selvä kuvaus miten hän oli kiinteästi sitoutunut Kristuksessa pysymiseen ja Hänen sisäiseen tuntemiseensa. Paavali kehottaa lukijoitaan koettelemaan itseään onko Kristus meissä, että kestäisimme koetuksen. Liitän tämän Häen paluuseensa ja siihen tunteeko Hän meidät silloin vai ajaako pois luotaan. Tutussa virressäkin lauletaan: "Luoksensa kerran hän kokoaa ne jotka hän tunsi tiellä".
-
Aivan. Jos uskossa kasvan, kasvan sen Jumalan yhteydessä pysyen Hänen kasvatuksessaan.
Kun nyt luen Heränneitten ahdistuksista alan hiukan ymmärtää omiakin vuosikymmenien ahdistuksia. Ne ovat olleet kasvatuskeinoja kovapäiselle lapselle.
Kovasti sattui särähtämään sisimpääni kun pohjalainen talonpoika sanoi papille joka puhui itsestään; " Minä, minä !" Ja vakuudeksi kirjoitti sen rakennuksensa seinään kun pappiparka yritti puolustella puheitaan.
Tässäpä kysymys. Miten puhua uskosta. Puhuuko omasta uskostaan ? Se on epäkörttiläistä. Toisten uskoon ei saa koskea. Jos koettaa puhua yleisesti, siitä tulee helposti opettamisen tuntu, ylhäältä päin puhumista.
Pitäisikö siis olla puhumatta, kertomatta ? Kaiketi pitäisi, ja puhua puhumisensa yksin Jumalalle. Tai pitää seurapuhe, niiden jotka pystyvät siihen.
Usko ei ole puhumista, ei kirjoittamista, eikä lukemista. Minullekin se on jokapäiväinen yhteydenpito rukouksessa, tai sen tapaisessa .
Yhteydenpito ystäviin käy kätevästi meiltä vanhoilta ja huonoilta vaikkapa tällä foorumilla.
Joka päivä on herättävä. Päivänvanhoina edetään.
-
Paavali kehottaa lukijoitaan koettelemaan itseään onko Kristus meissä, että kestäisimme koetuksen.
Ja jossain Paavali käskee koetella itseään, että olenko uskossa.
Daavid taasen rukoilee eräässä psalmissa kutakuinkin niin, että "Herra, jos tieni on vikaan vievä, niin johda minut iankaikkiselle tielle."
Alatien vaivojen ja karikoiden koulima uskova kyselee Paavalin tavoin, että "olenko uskossa" ja on vain kiitollinen siitä, jos joku joskus vaivautuu tuon kulkijan luo tulemaan ja kyselemään, että "oletkos sinä uskossa?".
Korokekristillisyys omassa erinomaisuudessaan ja ylpeydessään suuttuu, jos joku hänen uskoaan tulee kyselemään tai epäilemään.
Jos joku tulee luoksesi ja kysyy, että "oletko uskossa", niin älä aja tuota kyselijää pois, vaan jää miettimään sitä, mitä tuo toinen kysyi. Tuskin tuota kysymystä liikaa olet vielä miettinyt.
Onko sinulla mielessäsi jokin tuota kysymystä tärkeämpi kysymys? Jos on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä se on.
-
Jos joku tulee luoksesi ja kysyy, että "oletko uskossa", niin älä aja tuota kyselijää pois, vaan jää miettimään sitä, mitä tuo toinen kysyi. Tuskin tuota kysymystä liikaa olet vielä miettinyt.
Onko sinulla mielessäsi jokin tuota kysymystä tärkeämpi kysymys? Jos on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä se on.
Edesmennyt dogmatiikan professori Seppo A. Teinonen luki uskontunnustuksen heille ihmisille, jotka kyselivät tätä kysymystä häneltä. Minäkin olen ryhtynyt käyttämään tätä samaa. Minulla on lukuisampia tärkeämpiä kysymyksiä, joita minä ajattelen parilla aivosolulla kun minulla ei ole muutakaan tässä aivokopassa.
-
Kyösti, minkälaisessa tilanteissa sinusta on hyvä mennä esittämään tällainen kysymys ?
On minultakin kysytty. Erotan kyllä missä hengessä kysyjä on. Jos hän todella etsii ja minä katson aiheelliseksi voin vastatakin.
Kotiovella käyneille Jehovantodistajille olen kertonut miksi uskon Jeesuksen ristinkuolemaan, sovituskuolemaan, ja kaikkien sen vastaanottavien pelastusmahdollisuudesta.
-
Ja jossain Paavali käskee koetella itseään, että olenko uskossa.
Daavid taasen rukoilee eräässä psalmissa kutakuinkin niin, että "Herra, jos tieni on vikaan vievä, niin johda minut iankaikkiselle tielle."
Alatien vaivojen ja karikoiden koulima uskova kyselee Paavalin tavoin, että "olenko uskossa" ja on vain kiitollinen siitä, jos joku joskus vaivautuu tuon kulkijan luo tulemaan ja kyselemään, että "oletkos sinä uskossa?".
Korokekristillisyys omassa erinomaisuudessaan ja ylpeydessään suuttuu, jos joku hänen uskoaan tulee kyselemään tai epäilemään.
Jos joku tulee luoksesi ja kysyy, että "oletko uskossa", niin älä aja tuota kyselijää pois, vaan jää miettimään sitä, mitä tuo toinen kysyi. Tuskin tuota kysymystä liikaa olet vielä miettinyt.
Onko sinulla mielessäsi jokin tuota kysymystä tärkeämpi kysymys? Jos on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä se on.
Jos minun tieni on vaivaan vievä tarkkaan ottaen käännös 1938.
Mielestäni elämä ylisummaan on täynnä vaivoja ja karikoita. Ei se ole heränneiden yksinoikeutta.
Noh, kun nyt kysyt niin kysynpä vastaan.
Pahennutko itse? Ja ole nyt rehellinen, ellet minulle niin itsellesi ja Jumalalle. Jos et halua vastata ole mieluummin vastaamatta kuin annat minun viedä itsesi käyttämään sanoja joista on tilin tekeminen tuomiolla.
Kullekin on kysymys joka saattaa ottaa oman muotonsa vaikka koskisi samaa. Jumalan asia on kysyä, sen tähden en sitä itse kysykään. Ei ole minulta pois vaikka mainitsen tuota kysyneeni itseltäni sekä jokaiselta vastaantulijalta :003: hyvin nuorena mutta kun tulin naiseksi kuten Paavali tuli mieheksi, hylkäsin sen mikä lapsen on.
Minä kysyn, jaksatko vielä armahtaa. Siitäkin kysynyksestä on tullut nokan ropsauttamista, ei tosin tällä foorumilla tai tässä joukkueessa. Jollekin se tuotti pahennusta. Kukin tulee tietään Jumalan tykö eikä minun asiani ole kysellä onko tie varmasti sama kuin minun.
-
Kyösti, minkälaisessa tilanteissa sinusta on hyvä mennä esittämään tällainen kysymys ?
En minä välttämättä osaa tuohon kysymykseen vastata. Tätä tietämättömyttäni en pidä hyveenä, päinvastoin.
Paavo Ruotsalainen mm. tuota kysymystä eri muodoissaan viljeli. Roseniuksenkin Paavo tuon kysymyksen eteen laittoi.
Varmasti moni piti monta Paavon uskossaolokysymystä sopimattomana. Ehkäpä Paavo ajatteli, että parempi kysyä liian usein, kuin liian harvoin.
Kysymys on joka tapauksessa tärkeä. Huomattavasti tärkeämpi, kuin että "Mitä kuuluu?".
Tärkeän kysymyksen tulee kyllä mennä vähemmän tärkeän edelle.
On minultakin kysytty. Erotan kyllä missä hengessä kysyjä on. Jos hän todella etsii ja minä katson aiheelliseksi voin vastatakin.
Itse olen itsestäni huomannut, että omaan kyvyn kokea missä mielentilassa mikin ihminen milloinkin on eri elämäntilanteissa.
Nämä kokemukset ovat välillä voimakkaita ja hyvin varman tuntuisia.
Joskus (harvemmin) tulee tilaisuus testata tämän kykyni toimintaa ja näissä testitilanteissa sitten käy monesti ilmi, että tämä "lahjani" on antanut joko puutteellista tai jopa täysin virheellistä tietoa.
On siis ihmisiä (luultavasti harvoja), joilla tämä lahja toimii oikein.
Suurimmalla osalla (kuten minulla) tuo toimii sillä tavoin, että sen antamiin signaaleihin tulee suhtautua varsin skeptisesti, ei kuitenkaan aivan täysin sen antamia signaaleja vähätellen.
Olen itse usein eri keskustelufoorumeilla (mm. täällä) kohdannut mitä erilaisimpia analyysejä minun omasta mielentilastani ja kohdannut erilaisia itseeni kohdistuvia asenteita, joiden arvelen johtuvan siitä, että arvioitsija luottaa omaan "kuudenteen aistiinsa", joka syntiin langenneella ihmisellä kuitenkin pääsääntöisesti toimii varsin puutteellisesti. Omasta mielestäni monet näistä analyyseistä, jotka arvioivat ajatusmaailmaani ja arvopohjaani, ovat menneet väärin.
Moni varmaan kokee vastaavaa minun tekstejäni lukiessani.
-
Noh, kun nyt kysyt niin kysynpä vastaan.
Pahennutko itse? Ja ole nyt rehellinen,
Pääsääntöisesti pahennun.
Yritän kuitenkin opetella mieltämään, että tuon hyvän kysymyksen mielessäni pahentava tunne ei ole hyvä asia.
Kun joku tuon kysymyksen minulle esittää, niin pahentumisen tunteistani huolimatta yritän edetä tilanteesta siten,että en paljoa loukkaisi tuon hyvän kysymyksen esittäjää. Miksi minun pitäisi kaataa omien traumojeni aiheuttamaa pahaa oloani jonkun ulkopuolisen niskaan?
Jumalan asia on kysyä, sen tähden en sitä itse kysykään.
Raamattua lukiessa kyllä näyttäisi siltä, että tuon kysymyksen kysyminen on annettu etupäässä ihmisten tehtäväksi.
Minä kysyn, jaksatko vielä armahtaa. Siitäkin kysynyksestä on tullut nokan ropsauttamista, ei tosin tällä foorumilla tai tässä joukkueessa. Jollekin se tuotti pahennusta.
Tuokin on hyvä ja tärkeä kysymys. Senkään esillä pitämistä ei pidä laiminlyödä, vaikka oma mieli tai jonkun toisen mieli sitä hylkisikin. LAngenneen ihmisen mieli ei ole ehdottoman hyvä mittari oikean ja väärän erottamisessa toisistaan.
-
Parempi varmaan kysyä tuota "oletko uskossa?" väärässä paikassa, kuin jättää oikeassa paikassa kysymättä.
-
Olen ollut tilanteissa , että tuo kysymys on minulle tehty. Niitä olen erottanut kahdessa eri ' hengessä' tehtyjä.
On kysyjiä jotka tekevät sen lähes näkemättä tai kuulematta minua, kuin suorittaakseen tehtävän, automaattisesti. Siihen en ole halunnut vastata.
Sitten on ollut ihmisiä jotka ovat minua tuntematta hetken juteltuamme kuiskanneet varoen: Oletko uskovainen ? Siinä on silloin ollut sisarellista tuntemista, eikä se ole tuntunut pahalta.'
Näkemättä ja kuulematta toista ei voi varmasti tietää mitä toinen tarkoittaa.
Näkeminen on parasta toiseen tutustumista. Usein silloin ei mitään kysymyksiä
toisen uskosta tarvita. Ehkä tästä syystä näillä foorumeilla tulee paljon väärinymmärryksiä.
Sopiiko sinusta kyösti kysyä vastaantulijalta; Oletko uskossa ?
-
Sopiiko sinusta kyösti kysyä vastaantulijalta; Oletko uskossa ?
En minä osaa tuohon vastata.
Ehkä pitäisi, mutta ei minusta taida siihen silti olla.
-
Hyvä Pappako! Tervehdin sinua Herran nimeen, amen.
Vaikkakin kirjoitan tätä aamun hiljaisina tunteina kuten eräs Immonen taannoin, uskallan tuoda julki kiitokseni aloittamastasi keskustelusta.
Koska me körtit olemme pitkän tien kulkijoita, emme hätkähdä pienistä. Yritämme ottaa kantaa. Lähimmäinen on meille Kristus. Tai ainakin Kristuksen kasvot.
-
En kysy tuntemattomalta mitään. Kun näen hänet, katson häntä, kuten sen, katsomisen tärkeyden Riitta-mummi mainitsi. Herättäjäjuhlilla tutulta kysyn: "Tulitko traktorilla?".
Jos olisin lestadiolainen suviseuroissa, en myöskään kysyisi, vaan sanoisin: "Herran terve!". Ehkä.
Vielä vakavammin kirjoittaen h a l u a i s i n ryömiä maassa ja toistaa lakkaamatta: "Jumalani, Jumalani, ...".
-
Pekka mainitsi tämän pitkän tien. Jos olen joskus luullut olevani valmis, niin se on ollut suuri erehdys. Koko ajan tapahtuu liikettä. Jos joskus eteenpäin, niin toisina päivinä menen takapakkia, ainakin omasta mielestäni. Sitäkään en voi tietää. Ehkä askel taakse onkin kaksi eteen tosiasiassa.
Tietoista matkaa olen tehnyt kohta 33 vuotta. Luulin kaiken alkaneen siitä päivästä ja hetkestä kun minulle lyötiin eteen STOP-merkki. Nyt luulen kaiken alkaneen kastehetkellä, kuten kaikilla Kristukseen kastetuilla.
Suuria käännekohtia on ollut kolme. Niistä toinen oli Lahden Herättäjäjuhlat ja kolmas minulle tarkoitetun ohjauksen löytymisen.
Merkityksitä olen kokenut parhaaksi tämän ystäväyhteyden täällä ja samonen ihmisten kohtaamisen tilaisuuksissa kasvotuksin.
Uskoni kasvu voi olla kivuliasta, mutta uskonelämäni on runsastunut aivan yltäkylläiseksi, unohtamatta aivan arkisia asioita vaimona,äitinä ja mummina.
-
Ehkä pitäisi, mutta ei minusta taida siihen silti olla.
Hmm. Mikä estää? Mitä huonoa voisi tapahtua?
(Kysymys oli siis, kysyäkö vastaantulijalta "oletko uskossa".)
Sinullahan muistaakseni on vaimo. Kysytkö tuota häneltä kuinka usein?
-
Oletko uskossa?
Oletko toivossa?
Oletko rakkaudessa?
Omituinen tapa kysyä. Miksi ei kysytä, uskotko, toivotko ja rakastatko?
-
Omituinen tapa kysyä. Miksi ei kysytä, uskotko, toivotko ja rakastatko?
Kysymyksessä käytetyillä sanoilla ei ole merkitystä vaan itse asialla. Paavo ymmärtääkseni mm. kyseli, että "Onko passisi kunnossa?", tai "Jos nyt kuolisit, pääsisitkö taivaaseen?" tai mitä sanoja hän nyt sitten käyttikin. Varmaan esitti tuota käyttäen erilaisia sanakäänteitä.
Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa kysyä tuota asiaa.
"Oletko uskossa?" tai "Uskotko?" ovat molemmat hyvät. Toki, jos tietää henkilön taustoista jotain, niin on ne otettava huomioon. Körteillä on omat rajoitteensa, joten voi olla hyvä, että ei kysy, että "Oletko uskossa?", vaan käyttää jotain muuta saman sisältöistä sanajoukkoa. Helluntalaiselta tietäen heidän yksipuolisuutensa on turvallisinta, että ei käytä esim. Nikean uskontunnustuksen sanamuotoa asiaa kysyttäessä, vaan parasta käyttää heille tuttuja sanamuotoja.
Väärä sanajärjestys kun helposti lyö pellit kiinni.
-
Hmm. Mikä estää? Mitä huonoa voisi tapahtua?
(Kysymys oli siis, kysyäkö vastaantulijalta "oletko uskossa".)
Sinullahan muistaakseni on vaimo. Kysytkö tuota häneltä kuinka usein?
Ihmispelko estää.
En kysele asiaa vaimoltani, kenties kerran kymmenessä vuodessa kyselen ja en kehuskele, että toimin oikein tässä.
Ei minusta ole oikein toimijaksi monessa muussakaan asiassa.
-
Tietoista matkaa olen tehnyt kohta 33 vuotta. Luulin kaiken alkaneen siitä päivästä ja hetkestä kun minulle lyötiin eteen STOP-merkki. Nyt luulen kaiken alkaneen kastehetkellä, kuten kaikilla Kristukseen kastetuilla.
Lestadiolaiset opettavat, että jokainen lapsi syntyy maailmaan Jumalan lapsena. Antoihan Jeesuskin esimerkin, että lapsen usko on sitä oikeaa uskoa
Kuuntelin radiosta suviserojen aikana hyvin monta seurapuhetta. Ehkä kymmenen, luultavasti paljon enemmän.
On varmaan yhtä oikea mieltää, että kaikki ihmisen ja Jumalan välinen asia alkoi syntymästä. Joku ajattelee, että kastehetkestä. Minutkin kastettiin 17 vuotiaana, mutta en koe, että kastehetkestä olisi minulle mitään erityistä alkanut. Silti ehkä kuitenkin jotain silloin alkoi, ei tärkeät alut kokemuksistani ollenkaan riipu. Joku kokee, että jonkinlainen tietoinen Kristuksen luo kääntyminen olisi aina uusi alku jne...
Joku aloittaa alusta joka ikinen päivä niin, että edellinen alku oli jo vanhentunut, kuten vanhat körtti-isät.
-
Oletko uskossa?
Oletko toivossa?
Oletko rakkaudessa?
Omituinen tapa kysyä. Miksi ei kysytä, uskotko, toivotko ja rakastatko?
Tämä oli todella hyvä, ja tästä' on paljon ajatuksia joita on turha raakileina kirjoittaa tänne.
Mutta jotakin: Ihmisillä on taipumus loitontaa kokemuksia itsestään ja omasta mielestään. Käsitän kyllä mitä "surutyö" alkuaan sen lanseeraajalle tarkoitti mutten enää siinä muodossa oikeinkaan kuin on nyt. Ylipsykologisointi estää pääsemästä kiinni siihen mistä on kyse, todella.
"On surutyö tekemättä". Mitähän se on.
Minä olen äärettömän surullinen, olen tuskainen menetettyäni, välillä olo helpottaa, sitten välillä on vaikeampaa, mutta tämä on raskasta. Välillä itken, välillä en edes jaksa itkeä - tahtoisin itkeä mutta itku ei tule" Tämä kai tarkoittaa suremista. Ja suru on kesken, sillä niistä riekaleista ajan kuluessa muotoutuu muisto ja muistosta lohdutus.
Nyt sen sijaan siksi pyydetään sairaslomaakin että "on surutyö tekemättä". Ei siksi, miten koen sisimmässäni todella -- mikä on sisäinen todellisuuteni, jossa en ehkä enää jaksa.
Jossakin määrin saattaa olla kysymys tuossa "oletko uskossa".
Se on tulkittu toisinkin. Eräillä herättäjäjuhlilla illalla kuuntelin majapaikassa iltateellä onko Paavali "Jumalan pojan uskossa" vai "elää uskoen Jumalan poikaan" kuten käännökset -38 ja -94 (uusi?). "Uskossa" tarkoitti kuin tiettyä statusta -- tiettyä tilaa, kun taas uskoen - kuulosti kovasti ihmisteolta. Minä menen kävellen. Muttei sen tarvitse olla sitä - ennemmin niin että "jos Jumala suo ja minä elän ja Hän sallii minun kävellä"
Mutta niin. Minä en tiedä. Nämä kaksi tapaa nähdä silloin näin vieretysten.
-
^Tuosta Jumalan Pojan uskosta tulee mieleen, että olenhan minä uskossa - vaan kuka uskoo, eli kenen uskossa? Eikös me eletä siitä, että Jumala uskoo meihin, Jumalan uskossa ollaan ja lillutaan taukoamatta?
-
^Tuosta Jumalan Pojan uskosta tulee mieleen, että olenhan minä uskossa - vaan kuka uskoo, eli kenen uskossa? Eikös me eletä siitä, että Jumala uskoo meihin, Jumalan uskossa ollaan ja lillutaan taukoamatta?
Usko on niin lähellä luottamusta, että Jumalan saattaisi olla parempi olla luottamatta liikoja :003: eikä ihmistä ole uskominen mitä totuuteen tulee -- suurin oppi kesän kurssilta oppijan päiväkirjassa joka kuuluu kurssiin on merkittynä --- ja sitenklin tuo merkitsee tuo Paavalin kohta hieman toista ymmärtääkseni. Jumalan ja ihmisen yhteensulautuymista se ei tarkoita, koska ihminen on haastettu erillisyyteen mutta tämä on vain minun ajatukseni. Jotakin on Paavalille, Paavalissa, tapahtunut ja jotakin hän tarkoittaa puhuessaan loppuelämästään tietyssä tilassa pysyvänä, näin ajattelen, mutta pääasiassa muistelen sitä mitä kuuntelin teepöydässä Kiuruvedellä.
-
Kielestä vielä niin minua kyllä ajoittain häiritsee tuo raamatullinen inessiivi: Ollaan uskossa, olemme yhtä Kristuksessa, meidät on lunastettu Kristuksen veressä, jne. Viimeisestä tulee tosiaan konkreettinen kuva jossain verilammikossa rypemisestä. Kun nousee rannalle, ei enää olekaan lunastettu? Ehkä ei ole ollut tarkoitus kuitenkaan ilmaista paikkaa, vaan välinettä?
Jossakin liikkeessä ei sanota "olla uskossa", vaan "olla uskomassa". Onko se parempi vai huonompi ilmaus? (Uskomassa voisi olla substantiivikin: uskomassa, uskomassan, uskomassaa, uskomassassa... :003:)
Ja onhan sitäkin kysytty, kummin päin paikallissijat menevät: Tulinko minä uskoon, vai tuliko usko minuun? Onko usko tila, jossa voi olla, vai onko se esine, jonka voi omistaa?
Vanhat fraasit voivat olla rakkaita ja luoda turvaa, mutta kyllä uusin kielinkin pitäisi pystyä puhumaan. Helluntaita odotellessa.
-
Ihmispelko estää.
Mitä konkreettisesti pelkäät tapahtuvan? Sinulle vai sille toiselle käy jotenkin huonosti? (Siis tosiaan, voiko sille toisellekin käydä jotenkin huonosti?)
-
Usko on niin lähellä luottamusta, että Jumalan saattaisi olla parempi olla luottamatta liikoja :003:
No joo, ehkä näin. Ehkä se tyytyy toivomaan ja rakastamaan. Alun perin kaikki luotu kyllä oli hyvää. Uskotaan, että tästä vielä jotakin tulee, vaikka se syntiinlankeemus pääsi väliin.
-
Siihen edelliseen kommenttiin raamatullisesta inessiivistä:
Kyllä se näin on myöskin.
Sitä mietittiin tarkoittiko Paavali jotakin pysyvää mielentilaa vai mitä puhuessaan että elää "Jumalan Pojan uskossa", siis sisällä jossakin, johonkin verhottuna. Kyseessä on tietty verbin asemesta substantiivi tässä, eli alkukielessä kai jälleen substantivoitu verbi jolloin saadaan aikaan tilaa koskeva ilmaisu. Pitäisi kollata mutta asunto on syönyt Novumini tai Aawekörtti varastanut .
jota sitten suomen kielessä taivuttelemalla saadaan aikaan jälleen verbi: "tulin uskoon" "oletko uskossa" - korostuu usein olla-verbi. Sitten kyllä itsekin ihmettelee että siis täh. Missä.
-
Mitä on kollaaminen?
Muuten ihmettelen, miksi usko ja sen mittaaminen on niin keskeistä. Kysytäänkö koskaan, no rakastatkos. Paavalihan todistaa, että vaikka olisi vuoria siirtävä usko mutta rakkaus puuttuu niin ei ole mitään.
Onkos muita kieliä, joissa sanakin on kristinusko? Esiintyykö tuon sanan muunkielisissä synonyymeissa mitään uskomiseen viittaavaa? Wikipediasta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinusko) voivat kielitaitoiset tarkastella, siellä on vasemmalla linkitettynä erikieliset artikkelit aiheesta.
-
Kollaaminen tarkoittaa penkomista.
Sillä on todin etymologiansa historiassa aivan eri merkitys eli tehtiin kolleja eli kuormattiin tavaroita.
Oikein hyvä kysymys. Tarkoitettaisiinko sillä Jumalan rakkautta joka on kuin ruosteisen rännin lävitse virtaavaa vesipisaraa kohti janoista, ja ihminen olisi se ruosteinen ränni josta ei itsestään vettä tihku olkoon vaikka uusi ja maalissa, eli Jumalan rakkauden läpäisy ei riipu siltä miltä ränni näyttää ihmissilmin.
Oikeastaan tämä on nyt niitä asioita joista keskustelen itse vain kahden kesken. Jos koskaankaan, ja tässä taakoittuu äkkiä. Docens opetti minulle tuon juuri noin kuten Paavali rakkaudesta. Mitä olisi kristittynä eläminen ilman rakkautta.
Suurin vaara onkin että pian ollaan mittailemassa jälleen jotakin eli onko tämä ilmaisu oikeampi kuin tämä tai tuo, tai mitä ihmisessä on tapahduttava ennen kuin hän rakastaa ja rakastaako sittenkään jne.
Omissani kyllin on.
-
Olla tekemässä jotain kuvaa suomessa usein ohimenevää tilannetta. Nyt olen kirjoittamassa, mutta kohta teen jotain muuta. Olla uskomassa voi kuulostaa samalta: "Nyt en ole uskomassa, mutta aion mennä sunnuntaina kirkkoon sitä tekemään."
-
Olla tekemässä jotain kuvaa suomessa usein ohimenevää tilannetta. Nyt olen kirjoittamassa, mutta kohta teen jotain muuta. Olla uskomassa voi kuulostaa samalta: "Nyt en ole uskomassa, mutta aion mennä sunnuntaina kirkkoon sitä tekemään."
Olla syömässä?
..................
Mietin tätä kyllä ja mietin kuinka ymmärtää tämä.
Muistaakseni olet, Öppiäinen, itse protestoinut sellaista ajatusta vastaan jossa antaisit rakkauden nimissä koko omaisuutesi tarvitseville ja kyyhöttäisit loppuelämäsi jossakin etälähiön yksiössä katkeroituen siitä vähitellen ettei sinulla ole mahdollisuutta mihinkään virkistykseen koska vaatimatonkin maksaa rahaa.
Tämä olikin vastaus kysymykseen, joka oli vasta tulossa. Viime keväänä piispa Huovinen kysyi meiltä, onko Jeesuksen puhe rikkaalle nuorukaiselle lakia vai evankeliumia. Äänestystä. Yllättäen valtaosa epäröiden kannatti evankeliumia, koska muisti jutun jatkon luullakseni.
Piispa yllättyi ja totesi ettei tämän kovempaa lakia olekaan. Käskyt sinä tunnet. Niin mutta niitä olen noudattanut. Mene ja myy kaikki ja jakele köyhille ja tule sitten ja seuraa minua.
Siinä on muuten pähkinää muillekin kuin Oswald Oravalle.
Enkä nyt halua tähän mitään seppä Högmanin puhetta koska ei seppä Högman luuloni mukaan halunnut muutella Raamatun tekstiä.
.................
No, kuuntelin viimeviikkoisen saarnan ja joskin oli sekavahko jätti miettimään, etenkin loppu.
Antamistaan on vaikka toteeminen että kerkiän pitää ovea auki rollaattorimummolle, ja moni pieni teko, joka jää tekemättä hyvin äkkiä.
No entäs jos minä olen myöhästymässä tentistä pitääkö tentti uhrata. Ei, vaan järjenkäyttö on sallittua. Joskus saattaa tulla sekin tilanne. Joskus ovea pitelee joku toinen kun itse lähden kiitämään.
..............
Sen sijaan itse jäin tätä ajattelemaan. Siis ketjun teemaa.
Mitä hyvää siitä koitui, että jäi Raamatun lukeminen tai rukoileminen koska katsoin että " johdatus" on hömpötystä?
Entä, jos itsekin joskus tarvitsisin Jumalan lupauksia lohdutusta vaikka tätä " Joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos". Tai " Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskaus, niin että Hän antaa kaikki synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" ?
Ja sinnikkäästi harjoittelin, ne eivät koske yksityistä henkilöä, niitä ei luvattu minulle?
Oliko se edistymistä vai taantumista? Tiedän ettei tämä edusta körttikieltä. No opinko minä vai tyhmennyinkö? Mitä sitä nyt toisia vertailemaan. Katsella omaa polkua, se riittää.
-
Onko sinulla mielessäsi jokin tuota kysymystä tärkeämpi kysymys? Jos on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä se on.
Onko oma pohja jo vajonnut?
Tuo kysymys sattui silmiini jostain heränneen kansan muisteloita sisältävästä vanhasta kirjasta pari päivää sitten. Kysymyksen esitti vanhempi pappi (?) nuoremmalle pastorille, muistaakseni.
-
Onpa hyvä kysymys!
Kai tuo on edellytys sille että uskonelämässä voi kasvaa.
-
Herrnhutilaisuuden perustaja Von Zinzendorfin vaimo sanoi, että tämä meidän liike on pyhitysliike ja uskonelämässä tapahtuu kasvua. Mutta päivä päivältä minä ja ystävät kasvamme eroon Kristuksesta ja vanhemmaksi kun tullaan niin syntisemmäksi tulemme. Viimeisenä päivänä minä olen kaikista syntisin. Kaikesta huolimatta Kristus tulee ja vie minut taivaaseen.
-
Syntijuuri on vahva alaspäin kasvava osamme. Pinnalla voi kasvu olla kituliasta jos ei
kasvua hoideta, mutta juuri pysyy.
Luulen, että näennäinen rauha pinnalla voi olla elämän näivettymistä. Siksi ahdistuksiakaan ei pidä pelätä, ne ovat elämää ylläpitäviä voimia.
p.s. juhani on taas herännyt pariviikkoisesta torkahduksestaan. :023:
-
p.s. juhani on taas herännyt pariviikkoisesta torkahduksestaan. :023:
Se on sellaista... tämä elämä. :icon_wink:
-
Miten sinä olet tullut Uskoon ja olet kokenut oman hengellisen heräämisesi???
Hengellise heräämise jälkeen alkaa uskonelämä ja vaikka synti ei enään meitä vaivaakaan ja omantunnon rauha täyttää sieluamme ovat kaikki arjen taistelut silti edessämme. Lohdutuksena taipaleelle meillä on Jumalan antama lupaus siitä että hanen alkamansa työ meissä ei jää kesken ja ettei hän tee omiensa joukossa Sirppihallaa. Miten sitten on onko nykyisen elämänmeon keskellä varaa hengelliselle elämälle ja Jumalisuudelle? Uskossaeläminen ei aina ole niin helppoa ja henkisyys että hengellisyys meissä uhkaavat kadota jollemme ole valppaana ja pyri eteenpäin hengellisyyden polulla. Omavanhurskauden perkele ja kateus sekä vanhat luonteemme vajavaisuudet ahdistavat eikä tuhanten juonten mestari olekaan jättäyt meitä rauhaan. Opilliset riidat ja ihmisten välien rikkoutumiset vieläpä kristittyjen kesken saavat meidät epäilemään vastalöytämäämme rakkautta näihin hengellisiin asioihin. Kysymykseni kuuluukin miten sinä olet onnistunut säilyttämään nuoruuden rakkautesi ja uskonelämäsi tuoreena vaikka vatsasi ei olisikaan ollut täynnä maallisia iloja? Luottamuksesi Jumalaan ja hänen kaikkivoipaisuuteensa näissä asioissa on kestänyt ajan ja onnen vaihteluissa vaikka maallien menestys ei päätä huimaisikaan. Miten olet siitä selvinnyt?
Minut on kastettu sylivauvana Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja siinä liitetty Kristuksen seurakuntaan.
Nyt paljon myöhemmin vaikuttaa siltä, että synti ei lähde minusta ikinä pois, ja rauhattomuuskin vaivaa. (SV 150:1) On tekemättä vielä mun parannukseni, ja aivan alussansa on kotimatkani. Ajatus palautuu aina siihen, että Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, minunkin edestäni annettu ja vuodatettu. Ja SV 186:2 Työs ala Herra, ja päätä se itse.
"Ydinasia uskonelämässä on yhä syvenevä synnin ja armon tunto. Jotka lähtevät pois tästä ytimestä etsiäkseen jotain korkeampaa, menevät harhaan. Pyhän Hengen täyteys on ytimeltään yhä syvenevää synnin ja armon tuntoa. Olemme loppuun asti samaan aikaan vanhurskaita ja syntisiä. Juurtuminen, kasvaminen ja syveneminen on herkistyvän synnintunnon avulla tapahtuvaa kasvua meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.
On riemullista, kun tämä kaikki alkaa kirkastua ja voin sen omistaa. Mikään ei ole enää minun varassani, vaan kaikki, aivan kaikki on Vapahtajan rakkauden ja armon varassa. Mitä heikommaksi ja syntisemmäksi tulen omissa silmissäni, mitä kuolleemmaksi ja tylsemmäksi tunnen sisimpäni, sitä lapsenomaisemmin järkeäni ja tunteitani uhmaten saan turvautua Jeesuksen armoon ja huutaa avukseni sitä. Syntien anteeksiantamuksessa on joka hetki elämä ja autuus."
(Olavi Peltola, Mies sanojen takana, toim. Marjatta Junkkaala 2015)
SV 106
6. Mua neuvo valvomaan,
Ja armoon juurtumaan,
Uskomaan näkemättä
Ja muuta pyytämättä,
Kuin olla lunastettu,
Sun kuoloos istutettu.
"Herra en tiedä, mitä minun olisi sinulta pyydettävä. Sinä yksin tiedät, mitä tarvitsen. Sinä rakastat minua paremmin kuin osaan itseäni rakastaa. Isä anna lapsellesi, mitä hän ei osaa itse anoa. En uskalla pyytää ristiä enkä lohdutusta. Tahdon vain laskeutua jalkaisi juureen ja avata sydämeni sinulle. Katso hätääni, jota en itsekään täysin tunne. Katso minuun ja kohtele minua armahtavan laupeutesi mukaan. Lyö tai paranna minut. Paina alas tai nosta. Minä suostun sinun suunnitelmiisi, vaikka en niitä tunnekaan. Vaikenen ja jättäydyn kokonaan käsiisi. En tahtoisi haluta mitään muuta kuin täyttää sinun tahtoasi. Opeta minua rukoilemaan. Rukoile sinä itse minussa."
(Augustinus).
-
Augustinuksen jälkeen: Vasta täydessä tämänpuoleisuudessa, sen ilossa ja murheissa, ristiriidoissa, ongelmissa, kysymyksissä ja neuvottomuudessa voi oppia uskomaan, vasta silloin joutuu täydellisesti heittäytymään Jumalan käsivarsille, silloin ei enää ajattele omiaan vaan Jumalan kärsimyksiä maailmassa, silloin valvoo Kristuksen kanssa Getsemanessa....
Minä ajattelen, tämä on metanoia, ja näin tullaan ihmiseksi ja näin tullaan kristityksi.
Terwehtien :026: Aawekörtti. Minä ihan totta jouduin tätä wankilassa ollessani paljon mietiskelemään.
-
Muistaakseni olet, Öppiäinen, itse protestoinut sellaista ajatusta vastaan jossa antaisit rakkauden nimissä koko omaisuutesi tarvitseville ja kyyhöttäisit loppuelämäsi jossakin etälähiön yksiössä katkeroituen siitä vähitellen ettei sinulla ole mahdollisuutta mihinkään virkistykseen koska vaatimatonkin maksaa rahaa.
En ole juuri tuosta ajatuksesta sanonut mitään.
Olen sanonut, että jos omaisuuden poisjakaminen kitkeröittää, se ei hyödytä sitä poisjakajaa - mutta voi tietysti hyödyttää niitä, jotka siitä pääsevät osallisiksi.
Olen sanonut, että jos on todella vankka usko, ei siellä yksiössä katkeroidu. Ja samalla myöntänyt, että minulla tuskin on (ja arvelen ettei monella muullakaan). (Tätä en sanonut, mutta kyky tyytyä vähään ja iloita pienestä on armoa sekin, joillekin annettu ja toisille ei.)
Näitä kumpaakaan en pitäisi esittämääsi ajatusta vastaan protestoimisena.
Ilmaisia virkistyksiä kyllä yleensä löytyy. Virkistyn tässä katselemalla syksyisiä puita. Suosittelin myös yksiöstä poistumista ulos, sillä tuskin kukaan siitä hyötyy, että yksiön asukas linnoittautuu sisälle.
-
Ai, no, anteeksi, muistin varmaan väärin että oli jotakin ahtaasta asunnosta ja ettei pääsisi oliko sitten ikinä matkalle. Sama se.
Tulee kirjoiteltua ajattelemattomia koska ei toista tunne.
Sehän on toisaalta kun olen huolellinen ollut minun ajatukseni ja ilman katkeruutta, tosin ilman kristinuskoakin, etten olisi oikeutettu edes takkiin päälläni, ja se on aivan totta. Sille ajattelulleni sain vauhtia milloin poliittisesta propagandasta milloin sitten hengellisestä, ja minua auttoi suuresti analyytikkoni joka minut hoiti. Takana oli ajatus että niin pitkään kuin en pysti hallitsemaan mielenliikkeitäni en kyllä voi antaa itselleni... milloin mitäkin. Kaverit lahjoittelivat takit ja kengät ja hameet ja tietty säästin pitkän pennin kun rahaa ei ollut, mutta myöhemmin vähän ihmettelin... :053:
Syytin itseäni hämärätiloista, ja jos kirjoitan semmoista usein on siinä seikka jonka äärellä koko elämäni olin, vasta aivan vähin erin alan ymmärtää etten voi sellaiselle mitään eikä se tule mistään mihin yletyn. Nyt se palaa pintavesien vain, jos tulee sosiaalisia kahnauksia. Vähän arka minusta kyllä tuli. Siis verrattuna lapsuuden ja nuoruuden aikoihin. Se ei näy täällä, kuten takuulla ei se että olen hiljainen. :003: ja vähän peloollani kunnes se ohittuu.
Olisin ollut hyvä asiakas eksorkistille :003:. Mutta tietty se sisälsi muuta, kuten nyt olen ihaillut vanhempiani kun he naivat epäsäätyisesti ja siihen aikaan vielä uskottiin että oli naineet kelvotonta verta sukuun syntyi kelvoton lapsikin. 003:
Itse kerran suutahdin, eikä se ollut kohtaus, kun istuttiin takkasalissa ja joku seurakuntanuorista rupesi esittämään tällaista että antaa kaikki pois. Omaisuus kun vielä ei ollut omamme vaan itse kunkin vanhempien.
"Suomen rikkain nainen". kuka tietää waelsimme Pyhiin kanssani samassa matkueessa ja sanoi,mHerea uskoi hänelle tämän omaisuuden, hän hoitaa sitä uskollisesti rehellisesti ja Jumalalle kunniaksi, niin on sitten mistä auttaa. Ne olivat hänelle niitä Herran hopeita ja kultarahoja.
-
Jatkan tähän vanhaan ketjuus eräästä uskossa kasvamiseen liittyvästä asiasta, avoimuudesta.
Wilfrid Stinissen kirjoittaa kirjassaan Kristillinen syvämietiskely flaamilaisen mystikon, Ruysbroeck´n ( 1294 -1381 ) ajatuksia:
Rakkauteen sisältyy kaksi asiaa: avoimuus ja itsensä antaminen.
Ihmisen perusolemus on täydellinen a v o i m u u s. " Emme saa unohtaa, että jokaisessa ihmisessä on myös avoimuus ja avaruus, joka on rajaton kuten villi erämaa. Tämä avoimuus on niin suuri, että Jumala voi asua siinä". Poika on lyönyt leimansa kaikkeen luotuun: " Kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen ( Kol. 1:16 ) Mutta Poika on ennen muuta ääretön avoimuus, hän on syvyys joka ottaa vastaan Isän olemuksen, niin suuri että se käsittää Isän koko olemuksen. ( Joh. 4:34, 5:19,30, Kol.1:19, 2:9 ) Tämä on ensimmäistä rakkaudessa: olla avoin, osoittaa syvää kunnioitusta toista kohtaan, antaa toisen olla oma itsensä, antaa syvimmän hänessä tulla esiin. Siinä otetaan vastaan kaikki mitä toisella on annettavaa: suurempaa iloa ei voi kellekään tuottaa.
-
Tuo Kristuksen ääretön avoimuus avaa käsittämään sen miten Hän, Isä ja Henki mahtuvat siihen, muodostaen Kolmiyhteyden joka elää rakkaudessa. Se oli minulle kauan ymmärtämätön asia, mutta luettuani muutamia hyviä kirjoja aukeni vähitellyt solmu joka kiristi jumalasuhteeni suhteen.
Eckhart neuvoi kaivon puhdistamisesta , mutta tämä flaami sanoo sen sitäkin suorempaan.
Avoimuus tarkoittaa tässä ' kaivon' avaamista ja puhdistamista salatuimmistakin synneistä. Tämä avoimuus ei ole sitä avomielisyyttä joka kertoo kaiken itsestään kaikille.
-
Jatkan tähän vanhaan ketjuus eräästä uskossa kasvamiseen liittyvästä asiasta, avoimuudesta.
Wilfrid Stinissen kirjoittaa kirjassaan Kristillinen syvämietiskely flaamilaisen mystikon, Ruysbroeck´n ( 1294 -1381 ) ajatuksia:
Rakkauteen sisältyy kaksi asiaa: avoimuus ja itsensä antaminen.
Ihmisen perusolemus on täydellinen a v o i m u u s. " Emme saa unohtaa, että jokaisessa ihmisessä on myös avoimuus ja avaruus, joka on rajaton kuten villi erämaa. Tämä avoimuus on niin suuri, että Jumala voi asua siinä". Poika on lyönyt leimansa kaikkeen luotuun: " Kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen ( Kol. 1:16 ) Mutta Poika on ennen muuta ääretön avoimuus, hän on syvyys joka ottaa vastaan Isän olemuksen, niin suuri että se käsittää Isän koko olemuksen. ( Joh. 4:34, 5:19,30, Kol.1:19, 2:9 ) Tämä on ensimmäistä rakkaudessa: olla avoin, osoittaa syvää kunnioitusta toista kohtaan, antaa toisen olla oma itsensä, antaa syvimmän hänessä tulla esiin. Siinä otetaan vastaan kaikki mitä toisella on annettavaa: suurempaa iloa ei voi kellekään tuottaa.
:icon_wink:
-
Etsin Hengellisen Kuukauslehden saittia, mutta kun en löytänyt, laitan ajatukseni joka koskee vain yhtä ja ainoaa artikkelia tämän päivän lehdessä sitten tähän.
Eilen seuroissa minulle kerrottiin, että rakastamani Pauli Annala on liittynyt katoliseen kirkkoon, siis palannut äitikirkkomme helmaan. Sinänsä se ei ollut hyvä eikä huono u u t i n e n, vaan tieto vuosikymmenien matkanteon päättymisestä ja kodin löytymisestä.
Tänää tuli sitten HK, jossa jo kannessa oli San Damianon kurssikeskuksen kuva, ja arvelinkin sen liittyvät juttuun Paulista, niin kuin liittyikin.
Kalle Hiltunen on kirjoittanut kauniisti Paulin tiestä lähtien Lapuan seurakuntanuorista, opiskelijaksi ja opettajaksi Helsingin Yliopistoon. Ihaillun opettajansa Seppo A Teinosen kautta valikoitui Franciscus Assisilainen tutkijan kohteeksi, voisi sanoa ' kohtaloksi', sillä niin kauan kuin minä olen häntä kuullut, Pauli on Pienen Köyhän jalanjäljissä astunut.
Eilen seuroissa Pauli itse yhdisti puheessaan nämä kaksi: körtit ja köyhyyden tunnon. Paljon hän puhui lapualaisesta Jussi Arosta, jonka lahjaksi saatu vanha pieni kirja oli käsittelyn ja luennan kohde.
Koen, että näin piti käydä, ja näin on hyvä. Jokaiselle annetaan oma tie. omat työt ja tehtävät. Meitä kaikkia yhdistää Kristuksen veri, edestämme vuotanut, ja syntimme sovittanut Elämän vesi.
-
Joku herää vanhoilla päivillään, kun virka on loppunut ja on vapaa ilman elatuksen murheita, vaikka katolilaiseksi.
Ihmettelen miksi noin myöhään, mutta jos nyt on herännyt, niin hyvä niinkin.
Ties mihinkä sitä tässä itse kukin herää vielä.
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teologian-tohtori-pauli-annala-liittyi-katoliseen-kirkkoon/?katselukoodi=1a87e32c0d3e6e9ce4813f8d8653a832a0c7093af33599d3b1b0b520883b13f7&utm_source=creamailer&utm_medium=email&utm_campaign=K24-Pro_17-23&utm_content=%5Bemail%5D
-
Vasta vanhoilla päivilläni minäkin , ns. ' uudestisyntynyt' uskovainen kohtasin kristityn vapauden.
Siihen synnyin körteissä. Körttiveli antoi osoitteita hyvien kirjojen kautta ja löysin itseni. Tutkin itseäni, löysin poisperattavat synnin. Näin tyhjän kaivon kaltaisen itseni. Siihen oli syytä saada puhdasta raikasta vettä. Sain sitä, omasta sielustani jossa myös on taivas ja Kaikkeuden Herra . Nyt käsitän mikä on henki jonka Jumala luomisessa puhalsi ihmiseen. Oivallan hiukan jo Kolmiyhteistä Jumalaa.
Ulkoisesti ja ajallisena luotuna olen sama, mutta sieluni syvyyden avaan vain Herralle Jumalalle ja veljelleni Jeesukselle Kristukselle.
Vapaus , rauha, armo ja rakkaus ovat elämäni ravinto. Jos tuntuu, että on nälkä, on kaivossani joko roskia tai muuta kertynyttä saastaa. On ryhdyttävä kaivon tyhjennykseen.
Ekumenia on yhteyttä, eri kirkkokunnista , niiden erilaisuudesta huolimatta.
-
Joku herää vanhoilla päivillään, kun virka on loppunut ja on vapaa ilman elatuksen murheita, vaikka katolilaiseksi.
Ihmettelen miksi noin myöhään, mutta jos nyt on herännyt, niin hyvä niinkin.
Ties mihinkä sitä tässä itse kukin herää vielä.
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teologian-tohtori-pauli-annala-liittyi-katoliseen-kirkkoon/?katselukoodi=1a87e32c0d3e6e9ce4813f8d8653a832a0c7093af33599d3b1b0b520883b13f7&utm_source=creamailer&utm_medium=email&utm_campaign=K24-Pro_17-23&utm_content=%5Bemail%5D
Olisko mahdollista, ettei nämä olisi "heräämisiä" vaan elämän tien mutkia vain?
Toisinaan kun paljon mietin nuoruuden tyypillisiä luuloja ja ajattelen miten paljon tavallisempaa saattaa olla luulo että sitä pystyy . Nuoruuteen tuommoisen täytyykin kuulua, kuka muuten uskaltaisi lähteä opiskelemaan, avioliittoon, saada lapsia jos annetaan. Keski-iässä moni jo huomaa, että liitto on romuna ja vaikka suunnitteli ne rajat ja rakkauden niin kiville mentiin. Työssä törmäilee ja tulee yliajetuksi ja vaikka mitä -- jos olisi tiennyt niin ei olisi lähtenyt koko matkalle. Entä, jos Jumala käsittää nuoria ihmisiä ja hyväksyy --- entä, jos tie kääntyy keski-iässä ja ihminen itse haluaa riisua kaiken maailman uudestisyntyneisyytensä luulot taikka jää sen edessä katekismukseen: kasteessa... -- taikka pudottaa kaiken. En mie tajuu.
Ja sitten tulee taas käänne ja mutka ja mutka, ja hyvä on ettei kaikkea edes näe. Kohtasin kerran Rooman matkalla ent lestadiolaisen joka myös matkusti ensi kertaa katolilaisena sinne.
-
Olisko mahdollista, ettei nämä olisi "heräämisiä" vaan elämän tien mutkia vain?
Toisinaan kun paljon mietin nuoruuden tyypillisiä luuloja ja ajattelen miten paljon tavallisempaa saattaa olla luulo että sitä pystyy . Nuoruuteen tuommoisen täytyykin kuulua, kuka muuten uskaltaisi lähteä opiskelemaan, avioliittoon, saada lapsia jos annetaan. Keski-iässä moni jo huomaa, että liitto on romuna ja vaikka suunnitteli ne rajat ja rakkauden niin kiville mentiin. Työssä törmäilee ja tulee yliajetuksi ja vaikka mitä -- jos olisi tiennyt niin ei olisi lähtenyt koko matkalle. Entä, jos Jumala käsittää nuoria ihmisiä ja hyväksyy --- entä, jos tie kääntyy keski-iässä ja ihminen itse haluaa riisua kaiken maailman uudestisyntyneisyytensä luulot taikka jää sen edessä katekismukseen: kasteessa... -- taikka pudottaa kaiken. En mie tajuu.
Ja sitten tulee taas käänne ja mutka ja mutka, ja hyvä on ettei kaikkea edes näe. Kohtasin kerran Rooman matkalla ent lestadiolaisen joka myös matkusti ensi kertaa katolilaisena sinne.
Leena taitanee taas olla oikeassa.
Minustakin niitä heräämisiä ei ole vain yksi ja jos olisi, niin hyvä niin.
Kyllä kai tässä heräilee joka aamu ja aina ajattelee taas jotenkin muuten uskonnollisista asioista.
Yksi kurdi jonka kanssa juttelin kertoi, että häntä opettaa taksiajajana aina erilaiset ihmiset ja jopa minä opetin jotain?
Kait olin sitten hyvä huono esimerkki?
En tiedä onko herännäisyydessä lyöty lukkoon kuten budhalaisilla joku viimeinen valaistus, et sit ku, ni niinku ja olet körtti?
Liike minusta on muuttunut kokoajan ja sitä sitten paheksuu vanhuskörtit, äh no ei he, mutta siis nämä seuraavien sukupolvien körtit.
Ennen vanhoillinen ja tiukka nykyään liberaalein?
Josko körttiliike on elävä, niin luulisin, et noin muuttuisi.