Määrä vai laatu? Jos työtä mitataan tuotannon määrällä - montako mottia koivuhalkoja päivässä? - kulutetaan luontoa suorassa suhteessa työhön. Jos mitataan laadulla - saitko rakentamaasi viuluun täyteläisen soinnin? - suhde voi olla jopa käänteinen.
Näin varmasti on.
Nykyisin harvempi enää työskentelee mottimetsässä. Viulunrakentajiakin on verraten vähän, tiedän sen, sillä pk-seudulla asuessani tarvitsin viulunkorjaajaa. Ja kyllä se viipyi!
Suurin eläkevakuuttaja on Kuntien Eläkevakuutus, KEVA, siis yksittäinen. Yksityiset lasten päiväkodit ja säätiöpohjaiset laitokset kuten Kuntoutussäätiö tosin käyttävät muita tietenkin. Suurin työnantaja on joka tapauksessa kunta, ja toimenkuvat sen mukaisia, eli hoito- tai opetusalan liittyviä.
Opettajan on pidettävä oppituntinsa, hän tietää itse oliko läsnä. Työskentelyrauha kuitenkin taataan. Tunnelma koulussa voi olka pitkään mukava ja toista tukeva ja sitten tulee yksi uusi, joka käyttää välitunnit opettajainhuoneessa nälvimiseen ja toisten irvimiseen. Yleensä nämä ovat nuoria, koulukiusaamisesta mallia työelämään siirtäviä.
Hoitoyksikössä puolestaan suuri osa ajasta saattaa kulua siten, että kerrotaan mitä hirveyksiä tuo paha työntekijä on viimeksikin taas tehnyt ja sanonut, soittelemalla pomolle "se ei kiittänyt kun ojensin spekulan" "se pani takin mun naulaan" "sen kengät löytyi mun kaapista" . Tämä aika piti käyttää kirjaustyöhön, ja sen voi hoitaa täysin holtittomasti.
Kirjausaika myönnettiin potilasturvallisuudesta takaamista varten, aivan kuten raportointiin käytettävä aika.
Mitä hyötyä siitä on, että jokaisen kansiossa lukee viikko toisensa jälkeen sama teksti: " Pelasi "mielekäs päivä" peliä? Kun koetin tällaisesta saada jotain selvää jonkun voinnist viimeisen puolen vuoden ajalta, aloin ymmärtää, kuinka tässä "kiireisessä" työyksikössä riitti aikaa jotakuinkin siihen, mitä hoitohenkilökunta halusi tehdä. Normaali kirjaus kun mainitsee edes joskus: Valittaa ettei saa unta, myöhästelee ja syyksi sanoo että nukuttaa koko ajan, lihonut kovasti, kysyttäessä kertoo että ruoka maistuu, ärtyisä ja ääniä taas enemmän. Kaikesta tuollaisesta voi päätellä paljon siitä,muina ohjata lääkitystä ja miten tiheään tavata jatkossa.
Jos näkee ihmisen kerran vuodessa on täysin mahdotonta päätellä minkään olevan hullusti jos koko vastaanottoaika menee sitten sen tivaamiseen, etten pura uskottu mies-päätöstä vain sillä perusteella että olen tavannut kertaalleen, jos kerran edellinen lääkäri siihen päätyi tunnettuaan potilaan ja vaikeudet rahankäytössä vuosikausien ajan ja ainoana joka ilmeisesti osaa kirjoittaa, on myös kirjannut perustelunsa.
Yksikön kokoukset käytetään liian usein juoruiluun ja turhan puhumiseen "ai se tuli teille... Voi kamalaa.... Se on kauhee tyyppi.... Se ei osaa mitään... Minä tunnen sen siis niin hyvin.... "
Juuri nämä viihtyisyyshetket kai ovat sitä " huokoisaa työajan käyttöä". Minun on hieman vaikea nähdä niiden merkitystä. Mitään hyvää ne eivät saaneet aikaan, pikemminkin halun juosta Helsingin kaupungilta pitkälle. Itse muodostan käsitykseni ihmisestä itse, enkä jaksa tuollaista.