Viidesläisyydessä käytetään toisinaan voimakkaasti tunteisiin vetoavia tapoja evankelioida; on ainakin käytetty. Tiedän, että monet rippikouluja vetävät välttävät myöhäiseen iltaan jatkuvia rukoushetkiä siksi, että silloin tunteet ovat pinnassa ja järki piilossa. Toisaalta on niitä, jotka varta vasten järjestävät yöllisiä, pitkään jatkuvia hartauksia. Näin he voivat vaikuttaa rippikoulunuoriin, joilla on muutenkin tunne-elämänsä kanssa ihmettelemistä. Jos jollakin on tällaisia kokemuksia omasta nuoruudestaan, hän muistelee niitä tunteidensa kautta joko ihanina tai painostavina.
On käytetty. Kansanlähetys on esittänyt tästä julkisen anteeksipyynnön, älkää kysykö missä ja koska, en muista.
Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura edustivat kahta verraten toisistaan poikkeavaa ja joskus riitaisaakin suuntausta. Kansanlähetys puuttui mm. tyttöjen pukeutumiseen ja kampauksiin (vrt. körttipuku), hameita suosittiin, permanentti oli ilman muuta syntiä, kuten kaikki meikkaaminen. KRS-painotteinen tai ylipäänsä tuo nuorten keskuudessa vaikuttanut hengellinen herätys voidaan nyt jo mielestäni nähdä ihan vain sinä, mitä se olikin, aitona hengellisenä heräämisenä. Ajoitus osui vuosiin, joina kouluista poistettiin aamuhartaudet ja uskonnonopetusta vähennettiin tuntuvasti. Se muuttui tuolloin 1970-luvulla myös tunnustuksettomaksi.
Kouluihin tuotettiin runsaasti Neuvostoliitto-opetusta, esim. säännöllisety Neuvostoliitto-viikot, jolloin kaikki opetus koski jollakin tavalla Neuvostoliittoa. En muuta kostunut kuin kotitaloustunnille ahdetun "venäläinen tee ja piiraat", eli joka aineeseen se työnnettiin. Eli mistähän tulikaan paine moiseen.
Kun uskonnollisia kysymyksiä käsiteltiin rippikoulussa, kuuli moni niistä todella ensimmäistä kertaa. Kyseessä ei siis automaattisesti ole ollut patologinen manipulointi.
Tietysti ero asenteessa koski myös henkilöä. Saimme nuorisopapin, so "virallinen apulainen", jolle lykättiin nuorisotyö. Tämä aikanaan Suomen nuorin pappi joutui luomaan oman teologiansa, ei muutamassa vuodessa teologiaa juuri hihaan tartu. Silloin pääsimme perehtymään Kathryn Kuhlmanin profetioihin maailmanlopusta jonka piti siis tulla osapuilleen ennen kuin me ehtisimme päättää koulumme, silloin istuttiin yökaudet jauhamassa sitä ihtiään ja silloin päätin ottaa hatkat.
Olisin kai häipynyt ellen olisi ollut niin riivatun pihkassa yhteen poikaan. Ja ellei meillä olisi kaikesta huolimatta ollut niin kivaa. Irrottauduin hissuksiin ja metelittä myöhemmin.
Hyvää: Luettiin 3 lukua Raamattua arkisin 5 pyhäisin. Opin UT:n lähes ulkoa. Siitä on yhä minulle jokin hyöty ja apu.
Pahaa: No, enpä osaa surra. Tein konversiosta yhden uskontotieteen päättötyön, mini-interventiuon silloin omina nuoruusvuosinani ns uskoon tulleista. Yhdelläkään ei ollut ikävää muistoa jutusta. Jokainen taisi "pitää sen mikä on hyvää" ja muisti jonkin syvän ydinkokemuksen: Esimerkiksi sopinee iltanuotiolla koettu oivallus: Hyvä tavaton, Jumala on olemassa ja hän rakastaa minua.
Hyvä hyvä Kyösti! En minäkään tiedä mikä tuossa on pahaa. Kertoi uskon kannatelleen jotenkuten, lohduttaneen ihan hirveissä käänteissä. Ei ihan sillä hetkellä kun puoliso kuoli tai muuta, mutta sitten.